HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onko väestöryhmien ja kansojen keskimääräistä älykkyyttä vertaileva tutkimus tieteellisesti perusteltua?

Emeritusprofessorit Richard Lynn ja Tatu Vanhanen julkaisivat viime vuonna kirjan IQ and Global Inequality, joka oli jatkoa samojen tekijöiden vuonna 2002 ilmestyneelle kirjalle IQ and the Wealth of Nations. Kirjoissaan Lynn ja Vanhanen pyrkivät osoittamaan, että eri kansojen keskimääräisessä älykkyydessä on eroja ja että älykkyydellä on merkitystä selitettäessä kansojen välistä eriarvoisuutta.

Vanhanen ja Lynn katsovat, että korkein älykkyysosamäärä on Itä-Aasian kansoilla, kuten kiinalaisilla, japanilaisilla ja korealaisilla. Heistä jäävät jälkeen eurooppalaiset, jotka ovat kuitenkin keskimäärin älykkäämpiä kuin esimerkiksi Latinalaisen Amerikan intiaaniväestö, Etelä-Aasian asukkaat tai pohjoisafrikkalaiset. Lynnin ja Vanhasen älykkyysvertailun häntäpäässä ovat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sijaitsevien valtioiden asukkaat.

Suomessa Tatu Vanhasen teeseistä kohistiin vuonna 2004. Niihin kiinnitettiin huomiota myös siksi, että Tatu Vanhanen on pääministeri Matti Vanhasen isä. Suomalaisessa tiedemaailmassa Tatu Vanhasen vertailevaan älykkyystutkimukseen on suhtauduttu enimmäkseen torjuvasti.

Tuoreen Sosiologia-lehden (3/07) artikkelissa Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos puolustaa IQ and Global Inequality -teoksessa esitettyjä väitteitä. Roos katsoo, että älykkyys on todellinen, tutkittavissa oleva ilmiö, joka vaihtelee sekä yksilöiden että väestöryhmien kesken. Roosin artikkeli on nähtävissä hänen kotisivuillaan internet-osoitteessa http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/lynnvanhanen.htm

Roosin mielestä Lynn ja Vanhanen osoittavat konkreettisesti, että älykkyysmittaukset ovat riittävän kulttuurivapaita ja ne mittaavat olemassa olevia todellisia eroja. Roos katsoo Lynnin ja Vanhasen myös todistavan vakuuttavasti, että älykkyydellä on "iso merkitys kansojen välisen eriarvoisuuden selittämisessä".

Roos kirjoittaa, että älykkyyden tutkiminen on yhteiskuntatieteissä tabu, minkä vuoksi esimerkiksi Tatu Vanhanen on saanut mainetta "rasistina ja biologiahörhönä". Roos sanoo itse olleensa väärässä, kun hän on aiemmin pannut Vanhasen näkemyksiä halvalla.

Eri väestöryhmien älykkyyttä koskevista väitteistä on viime viikkoina kohistu myös Britanniassa ja Yhdysvalloissa. DNA:n kaksoiskierrerakenteen selvittäjänä tunnettu James Watson piti lokakuun puolivälissä Sunday Timesin haastattelussa Afrikan tulevaisuudennäkymiä synkkinä ja sanoi syyksi sen, että mustaihoiset eivät ole yhtä älykkäitä kuin valkoihoiset.

Vuonna 1962 Nobelin palkinnon saanut, nyt 79-vuotias Watson kiisti myöhemmin haastattelussa esitetyt mielipiteet ja pyysi niitä anteeksi.

VIIKON KYSYMYS:

Onko väestöryhmien ja kansojen keskimääräistä älykkyyttä vertaileva tutkimus tieteellisesti perusteltua?

KYLLÄ

Matti Wiberg

Ei tällaisia asioita kuten populaatioiden älykkyyseroja voi rajata tutkimuksen ulkopuolelle. Eri asia sitten on, ovatko kaikki toteutetut hankkeet tieteellisen kritiikin kestäviä. Kaikki eivät ole olleet.

Tutkijoiden on oltava erityisen huolellisia määritelleessään älykkyyttä. Käsite on kiistanalainen ja luultavasti älykkyyttä eli älyperäistä taidokkuutta on useammanlaista.

Juha Kuisma

Vastaukseni on kyllä, mutta huomauttaisin kysymyksenasettelun muotoilusta. Uutinen asiassa on ehkä J-P Roosin muuttunut kanta, kun hän asiaan on perehtynyt. Se, että Tatu Vanhanen on Matti Vanhasen isä ei mitenkään kuulu tähän asiaan. Se on klasisesti ala-arvoinen ns. henkilöön menevä argumentti. Tatu Vanhasen yliopistossa hoitama professuuri ja ikä voi olla mainitsemisen arvoinen asia.

Periaate on selvä: mikä tahansa asia pitää oilla tieteellisesti tutkittavissa. Henkilökohtaisesti olen aina epäillyt älykkyystutkimusten kulttuurisidonnaisuutta ja tutustumatta viitattuun tekstiin epäilen sitä asennetasolla yhä edelleen. Toinen tärkeä asia on, että älykkyyttä on monenlaista: matemaattista, semanttista, ruumiillista ja jopa sosiaalista.

Maailman eri alueiden kehityksessä on eroja, mutta vaikka älykkyys olisikin selittävä tekijä, on muitakin vaikuttavia tekijöitä, jotka pitäisi yrittää ottaa huomioon. Jos tieteestä on kysymys.

Se, miten tällaisia tutkimustuloksia käytetään, mittaa poliittista sivistystä. Kaikki tunnustavat yksilöllisten erojen olemassaolon, mutta joukkomittaiset yleistykset kokee yleisinhimillisen tasa-arvon kannalta vaarallisiksi. Kokee, vaikka tasa-arvo onkin tällaisista asioista riippumaton arvo.

Anna Rotkirch

On yksiselitteisesti väärin poliittisin syin sulkea tiettyjä aiheita tutkimuksen ulkopuolelle.

Älykkyystutkimuksesta hysteeriseksi menevät poliittisesti korrektit intellektuellit unohtavat, ettei faktoista saa eikä kannata tehdä poliittisia johtopäätöksiä.

Ullica Segerstråhlen kertoo kirjassaan Defenders of the truth haastattelustaan älykkyystutkimusta rasistisena pseudotieteenä pitävän tutkijan kanssa.

Segerstråhle kysyi, mitä tutkija ajattelisi, jos sittenkin tulisi selvää tulosta eri ihmisryhmien välisistä älykkyyseroista. Vastaus oli, että "silloin minusta olisi pakko tulla rasisti!".

Tämä on yleinen virhepäätelmä; vaikka ei olisi mitään geneettisiä eroja ihmisten välillä, voi olla rasisti, ja päinvastoin: vaikka älykkyydessä olisi eroja, voi olla anti-rasisti.

Sama pätee muuten sukupuolten välisiin eroihin ja tasa-arvoon.

Markku Valkonen

Tutkimus voi olla perusteltua siinä tapauksessa, että aineistot ja niiden aikasarjat ovat riittäviä kattamaan vertailukelpoisesti suuria yhteiskunnallisia muutosprosesseja. Tarkasteltakoon Afrikan väestöjä esimerkiksi 20 vuoden periodein.

PISA on kivi Lynnin ja Vanhasen kengässä, ja se hiertää terävästi. Luulen, että muitakin kiviä löytyy. Japanilaiset ovat aina olleet sitä mieltä, että heidän kirjoitusjärjestelmänsä on omiaan kehittämään älykkyyttä. Sama koskee tietenkin kiinalaisia. Jos näin on, PISA -kivi kasvaa, ja älykkyys saa muita kuin biologisia ulottuvuuksia.

Tuomas Kyrö

Aivan yhtä perusteltua kuin eri kansojen ja maanosien kilpailukyvyn vertaileminen. Mutta onko se älykästä? Tarpeellista?

Moni tykkää mittailla montako prosenttia se kasvaa. Kansantalous. Kenellä on isoin. Älykkyysosamäärä.

Joku väittää, ettei se koko vaan kuinka sitä käyttää.

Kari Uusikylä

Tutkimus voi olla "tieteellisesti perusteltua" silloin, kun tutkijat ymmärtävät mitä tutkivat ja ennen kaikkea miten tuloksia tulkitsevat. Tatu Vanhanen ei ymmärrä. Näkee, että hän on valtiotieteilijä eikä psykologi.

Länsimaiset älykkyystestit mittaavat tarkasti analyyttistä, loogista ajattelukykyä. Länsimaissa korkea älykkyysosamäärä (älykkyyden g-tekijä) on hyvä ominaisuus. Saharassa tai Brasilian slummissa ei ratkaista käsitteellisiä kuva-analogiatehtäviä; siellä tarvitaan muunlaista älyä. Testit eivät ole siis kulttuurivapaita.

Tatu Vanhanen ei ole rasisti eikä biologiahörhö, todistaa J.P.Roos. Keksittäköön sitten parempi nimi Vanhaselle, joka Mankind (1995/4) -julkaisussa pohtii olisiko, vähä-älyisille (usein köyhiä, rikollisia) säädettävä lisääntymislait: Tyhmät eivät saa lisääntyä, älykkäiden pitää – rangaistusveron uhalla. Olisiko valtion tehtävä kansakunnan älykkyyden nostamiseksi pakkoabortteja lakien rikkojille? Vanhanen pohtii. Hän sanoo, "ettei tiedä", mutta "tästä pitäisi keskustella".

Pitäisikö tästä keskustella eduskunnan kyselytunnilla vai riittäisikö "pääministerin ilmoitus", että saataisiin tämäkin asia selväksi.

Vanhasen perussanoma on se, että älykkyys on vain geneettistä ja rotu ratkaisee älykkyystason. Oikeat tutkijat ovat toista mieltä. Komeroon lapsena muutamaksi vuodeksi teljetty valkoinen Vanhanen ei geeneillään pitkälle pötkisi. Eiköhän ympäristökin jotain vaikuta älykkyyteen -yhdessä geenien kanssa tietenkin!

Geeneistäkö johtuu, että joissain maissa lapset eivät saa opiskella, vaan raatavat aikuisten töissä?

Vanhasen sanoma on pöyristyttävä ja poliittisesti käyttökelpoinen. Nyt tarvitaan älyä, tehoa ja tuottavuutta. Naamasta näkee kuka kelpaa, kuka ei.

Eihän luonnonlaille mitään voi!

Markku Ruotsila

Nykyisin käytössä olevat älykkyystestit lienevät sellaisia, jotka mittaavat kulttuurisidonnaista ja vain tietyn tyyppistä älykkyyttä. Niiden mukaan kansakuntia jaotteleminen haiskahtaa rasismilta.

Periaatteessa voi kulttuurisidonnaisenkin älykkyyden vertaileva tieteellinen tutkimus kuitenkin olla mahdollista.

Ben Zyskowicz

Emme tarvitse tabuja, joita ei voitaisi lähestyä pätevän tieteellisen tutkimuksen muodossa.

Taru Mäkelä

Kyllä se on tieteellisesti perusteltua, kuten minkä tahansa asian tutkimus. Oleellista ei ole älykkyys sinänsä, vaan moraali. Älykkyys vailla moraalia johtaa ihmisyyden kieltämiseen.

Täytyy aina muistaa, että Shoahin (tai Holokaustin ) suunnittelijat ja toteuttajat olivat aikansa huippuyliopistoissa väitelleitä tohtoritason innovaatio-ihmisiä.

A.W. Yrjänä

Tieteen tehtävä ei ole arvottaa vaan analysoida, eikä älykkyyden mittaaminen ja vertailu ole arvottamista. Voitaisiinhan tutkia myös väestöryhmien kykyä onnellisuuteen, luovuutta, empatiakykyä, fyysistä kestävyyttä jne.

Uskon, että jakauma olisi erilainen.

Antti Arjava

Aiheen tieteellinen tutkiminen on perusteltua, koska väestöryhmien keskimääräisten älykkyyserojen olemassaoloa ei ole vielä sitovasti todistettu puoleen tai toiseen. Tutkimukset voivat olla huonoja, tai ne voivat olla hyviä mutta silti päätyä vääriin johtopäätöksiin, tai niitä

voidaan käyttää väärin, mutta mikään näistä ei oikeuta tutkimuksen kieltämiseen.

Lynnin ja Vanhasen (ainakin aiemmissa) tutkimuksissa on ollut se ongelma, että ne vertailevat suhteellisen tuoreita eroja kansakuntien menestyksessä. Jos katsotaan maailman tilannetta 500, 1000 tai 2000 vuotta sitten, aivan eri kansat ovat olleet vauraampia, ja yhteiskuntien menestyksessä on ollut dramaattisen nopeita muutoksia. On vaikea uskoa, että ihmisen biologinen evoluutio olisi edennyt näin lyhyellä aikavälillä.

Se viittaa siihen, että kansakuntien menestykseen kuitenkin vaikuttavat merkittävästi jotkin muut tekijät kuin geneettinen älykkyys. Se ei tietenkään todista, ettei myös älykkyyseroja voisi olla.

Vaikka keskimääräiset älykkyyserot pystyttäisiin todistamaan ja vieläpä että ne ovat geneettisiä, mikä ei ole läheskään varmaa, siitä ei automaattisesti seuraa mitään käytännön johtopäätöksiä, sillä jokaista yksilöä on silti kohdeltava hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa mukaan eikä ryhmän jäsenenä.

Silja Rantanen

Kysymyksen voi käsittää kahdella eri tavalla riippuen siitä, onko kyse tieteellisistä kriteereistä vai tutkimuksen yleisestä oikeutuksesta.

Jos kysytään tieteellisiä kriteereitä, en ota kantaa, koska useimpien raatilaisten tavoin en ole pätevä arvioimaan sosiologisia tutkimusmenetelmiä. Käsitän kuitenkin kysymyksen hengen siten, että kysytään älykkyysvertailujen oikeutusta.

Vastaus on kyllä, koska on syytä olettaa että älykkyydellä on vaikutusta sosiologian tutkimiin ilmiöihin. Se että kohde on älyn korkean arvostuksen vuoksi arkaluontoinen, ei saa estää tutkimusta. Tiede ei voi olla yleisen mielipiteen talutusnuorassa.

Tieteellisesti perustellun rajaa miettiessä ajaudutaan kehään: voidaan ajatella, että sosiologiassa on perusteltua hankkia tietoja, joiden välisistä vaikutussuhteista voidaan tehdä johtopäätöksiä.

Kääntäen tämä merkitsisi, että pitäisi jättää tutkimatta alueet, joiden tutkimustuloksista ei voida tehdä päätelmiä siitä, kuinka asiat ovat riippuvaisia toisistaan. Tätähän ei voida ennustaa etukäteen.

Vaikutussuhteet voivat löytyä odottamattomalta taholta, joten kaikkea olisi tarkoituksenmukaista tutkia siinäkin tapauksessa, että tutkimuksen tavoitteet olisivat mahdollisimman pitkissä päättelyketjuissa tai käytännön sovelluksissa.

JP Roos tiivistää arvostelussaan Lynnin ja Vanhasen kirjan johtopäätöksiä niin, että demokratia ei riipu älykkyydestä, mutta inhimilliset olosuhteet riippuvat sekä älykkyydestä että taloudellisesta hyvinvoinnista. Inhimilliset olosuhteet puolestaan edistävät Roosin oletuksen mukaan onnellisuutta, joten sitä kautta älykkyyden voi ajatella edesauttavan onnellisuutta.

Demokratia, onnellisuus ja inhimillinen hyvinvointi ovat asioita, joita arvostamme, ja siksi tutkimustulokset, jotka avaavat näkymiä siihen, millä keinoin niitä voisi edistää, ovat meistä oikeutetumpia kuin hyvinkin pitävät tutkimustulokset, jotka eivät niitä selitä. Tällä on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, minkä tutkiminen on tieteellisesti perusteltua.

"...nyt 79-vuotias Watson" kuulostaa minun korvissani samalta kuin "Naispappi törttöili liikenteessä".

Janne Gallen-Kallela-Sirén

Tieteellisiä perusteluja keskimääräistä älykkyyttä vertailevalle tutkimukselle on varmasti olemassa. Ko. tutkimus herättää kuitenkin useita eettisiä ja moraalisia kysymyksiä, joita ei voida ohittaa puhtaasti tieteellisillä perusteilla.

Kysymys nostaa esille usean eri tieteenalan välisen rajapinnan. Ko. rajapinnasta on kirjoittanut mm. C. P. Snow teoksessaan The Two Cultures And A Second Look.

Osmo Soininvaara

On aivan selvää, että älykkyystestit mittaavat jotain merkittävää, koska testitulos ennustaa menestystä myöhemmässä elämässä hyvin. Testissä on puutteita, mikä tilastollisesti tarkoittaa, että mittari on epätarkka, mutta tämä vain vahvistaa "älykkyyden" merkitystä.

Jos mittari olisi tarkempi, se tietysti ennustaisi vielä paremmin, sillä tuskin se tämä mittausvirhe on, joka tekee älykkyystestistä niin hyvän ennustajan.

Tiedämme, että älykkyys periytyy osittain geneettisesti, mutta siihen vaikuttavat myös ulkoiset olosuhteet. Aivot ovat kuin hauis: kehittyy, kun käyttää. Rotastakin tulee virikkeettömässä ympäristössä tyhmä.

Ravinnon, erityisesti valkuaisen, saannilla lapsuusiässä on keskeinen merkitys. Esimerkiksi suomalaisten keskimääräinen älykkyys on noussut

sadassa vuodessa muistaakseni 15 pistettä eli dramaattisen paljon. Koulutus, vaativampi ympäristö ja ravinto?

Mikä on oppimisen, mikä geneettisen perimän välinen suhde, selviää varmaankin joskus. Hyvältä mallilta näyttää se, että geneettinen perimä antaa kyvyille maksimin ja ympäristö määrää, kuinka lähelle tuota maksimia päästään.

On selvää, että eri väestöryhmillä on eroja keskimääräisessä älykkyydessä. Yhteiskunnallinen kehitys synnyttää niitä jatkuvasti. Valikoivan muuttoliikkeen vuoksi yliopistokaupungeissa syntyy keskimäärin enemmän älykkäitä lapsia kuin syrjäkylillä. Eroja on näyttää olevan myös kaupunginosien välillä; ainakin koulujen oppimistuloksissa on.

Jos yhden maan sisällä on alueellisia eroja, on niitä kaiketi myös maiden ja maanosien välillä.

Väite, että afrikkalaiset "rodut" ovat muita tyhmempiä, on epätieteellinen, jos väite sisältää jonkin ihonväriin liittyvän kausaliteetin. Emme ole pystyneet paikallistamaan kuin pienen osan lahjakkuuteen liittyvistä geeneistä, mutta olisin kovin yllättynyt, jos aivoja säätelisivät samat geenit kuin pigmenttiä.

Pidän hyvin todennäköisenä, että joidenkin Afrikan maiden kovin huonoon jakaumaan ovat vaikuttaneet samanlaiset ympäristösyyt, jotka laskivat älykkyyttä Suomessa vielä sata vuotta sitten. Erilaisilla valintapaineillakin on vaikutusta. Se mistä syystä monien afrikkalaisten tämänhetkinen alhainen älykkyys johtuu, ei poista sitä, että nykytila on suuri este Afrikan kehitykselle.

Lisääntymiseen liittyvä valinta säätelee suuresti älykkyysjakaumaa populaation tasolla. Koska lahjakkuus näyttää periytyvän erityisesti äidin kautta (osin kasvatuksen tuloksena), Italian voi ennustaa joutuvan vaikeuksiin. Koulutetut naiset eivät juuri synnytä Italiassa surkean perhepolitiikan vuoksi.

Brittien menestystä taas on selitetty alenevalla säätykierrolla, jonka seurauksena melkein kaikki nykybritit ovat ylimystösukujen jälkeläisiä.

Olemme kovin ylpeiltä Pisa-tutkimuksesta. Kiusallista kyllä, Pisa-tutkimus panee maat suunnilleen samaan järjestykseen kuin nuo pahamaineiset älykkyystilastot.

Tieteessä ei saa olla kiellettyjä kysymyksiä. On harmi, että tämänkaltaiset tutkimukset usein liittyvät rasistisiin asenteisiin.

Juha Sihvola

Älykkyyttä voidaan tutkia ja sitä koskevia tabuja pitää purkaa. Älykkyystutkijoiden eettiset taustaoletukset ovat kuitenkin usein epäselviä ja poliittiset johtopäätökset moraalittomia. Siksi Vanhasta ja hänen amerikkalaisia kollegojaan on myös perustellusti arvosteltu.

Pitäisi saada kriittistä tutkimusta myös älykkyyserojen etiikasta ja politiikasta, eikä jättää kenttää äärikonservatiiveille.

Laura Kolbe

Kyllä, tietyin ehdoin ja kysymyksin:

Älykkyyttä sopii tieteellisesti tutkia ja mitata siinä kuin mitä tahansa muuta psykofyysistä ominaisuutta. Vertailevuuttahan tapahtuu koko ajan yliopistojen ulkopuolella: mensa-mittausten, työhönottotestausten, soveltuvuuskokeiden, psykologisten testien ymv. tavoitteena lienee "älykkyyden" jonkinasteinen mittaaminen. Sellaisenhan me hyväksymme kritiikittä!

Keskimääräisen älykkyyden mittaaminen sen sijaan on harhauttavaa ja epäkiinnostavaa; se unohtaa inhimillisesti kiinnostavat ääripäät, poikkeukset ja suuret vaihtelut. Olisi myös aika päästä tieteen valjastamisesta nationalistisen omahyväisyyden ja etnisen propagandan välineeksi.

Sopii pohtia ovatko kansat tai etniset ryhmät vertailukelpoisia. Sosiaaliset erot vaikuttavat aina; kyllä esim. varallisuus-, koulutus- ja sosiaalinen tausta yhdistävät ihmisiä yli kansallisuus- ja etnisten rajojen ja synnyttävät erilaisia yksilöllisen älykkyyden edellytyksiä!

Kaarina Kaikkonen

Aivojen toimintaa voi tutkia ihan yhtä hyvin kuin muitakin elimiä. Aivojen lisäksi perinnöllisiä ja siten rotuunkin liittyviä toiminnallisia eroja löytyy vaikka sydämestä, maksasta ja sukupuolirauhasesta - kysymys on biologiasta. Jokainen ihminen, eläin ja kasvi on perimänsä kombinaatio niin ulkomuotonsa kuin aineenvaihduntansakin osalta. Älykkyyden mittaamisen ongelma on ainoastaan termissä, se on liian arvolatautunut. Ei lihasten toimintakykyä mittaavassa juoksukilpailussa tuomareita julisteta hörhöiksi, vaikka rotujen välille eroja syntyisi myös siitä huolimatta, että sosiologia eliminoitaisiin. Pitäisi löytää uusi sana joka määrittää mitä aivojen suoritustyyppiä mitataan. Nyt tutkittu kyky näyttää asettuvan kylmemmälle pallonpuoliskolle. Afrikkalaisten laatimassa testissä me sijoittuisimme luultavasti surkeasti. Aasialaisten korkea sija näyttää ettei meidän arvostama älymuoto tuo välttämättä vaurautta, tai onnea.

Kansojen valtasuhteet ja taloudelliset voitot ovat tilapäisiä ja jännitteet jatkuvassa muutoksessa. Ei sotien vallanhimo ja kaupankäynnin ahneus korreloi älykkyyden kanssa, ellei sitten mitata juuri näitä ominaisuuksia. Älykästäkin ihmistä kansaa tai rotua voi vähempiälyinen pelottelullaan alistaa köyhyyteen. Vaarallista tieteessä on se, että aivan oikeista tutkimuksista vedetään vääriä johtopäätöksiä. Esitetään totena syitä ja seurauksia jotka ovat vain uskomuksia ja luulotteluja samanaikaisista tapahtumista – ne vain sopivat selittäjän maailmankuvaan. Yhden totuuden julistaminen ja toisinajattelijoiden leimaaminen hörhöiksi on muodissa kautta aikojen. Niin näyttää olevan sosiologiassa ja lääketieteessä, kuin myös ihmiskuntaa syyllistävässä ilmastokeskustelussakin.

Juha Siltanen

Kysymys on – jälleen – muotoilultaan sellainen, että siihen on helppo vastata kajoamatta taustamateriaalin ilmeisimpiin teemoihin, jotka tässä tapauksessa liittyvät tutkimuksen teknisiin ja eettisiin ongelmiin.

Kysyttäessä väestöryhmien ja kansojen keskimääräisen älykkyyden vertailevan tutkimuksen tieteellisestä perustelluudesta on vastattava: kyllä – ilman muuta se on tieteellisesti perusteltua, jos tutkimuksella saavutetaan muita tuloksia kuin pelkkää informaatiokohinaa. Aiheella todella on tabuarvoa, ja jo tarpeeksi vakuuttava kohinaluokan tulos poistaisi tämän tabuarvon.

Moiseen tutkimukseen liittyvät muut ongelmat ovat kiinnostavampia.

Se, että tällainen tutkimus osoittautuu kulttuurisesti jonkin arvoiseksi, edellyttää tutkijalta toki suurta terminologista tarkkuutta ja ennen muuta kattavasti perusteltua määritelmää "älykkyydelle". Yhtäkään itseäni vakuuttavaa määritelmää en tästä käsitteestä ole sitten poikaikäni lukenut, mutta samaan hengenvetoon alleviivaan, etten ole lukenut Lynnin ja Vanhasen kirjaa.

Roosin kirjoituksen tunnen, ja siitä päätellen Lynn ja Vanhanen eivät älykkyyttä mitatessaan ole päässeet eroon käsitteestä "ongelmanratkaisu", ja voi olla, että juuri heidän teoksestaan saisin lopulta lukeakseni "älykkyydestä" analyysin, joka sen ohessa, että sen kautta on mahdollista pelkistää ongelmanratkaisukyvyn testaaminen "kulttuurivapaaksi" (kielellisesti avuton ja tarkkaan katsoen merkitykseltään tolkuton sana), myös pystyisi yhtä "kulttuurivapaasti" määrittelemään sanan "ongelma". Myös Roos viittaa kirjoituksessaan siihen, että niin "ongelman" kuin sen ratkaisun hahmottaminen on suhteessa arvoihin ja motivaatioon.

Sana "älykäs" epäilemättä kuvaa jotakin havaittavissa olevaa ominaisuutta, kuten "kauniskin", ja kummankin juureksi on löydettävissä (kulloisessakin tilanteessa) mitattavia tai ainakin olemassaolevaksi osoitettavia parametrejä. Mutta juuri etsittäessä näitä parametrejä "kulttuurivapaasti" menetetään kumpaisenkin ominaisuuden essenssi: ne ilmenevät kaikessa laajuudessaan aina kontekstissa, eivät absoluuttisina: käsitys "ongelmasta" ja sen "ratkaisusta" on, kuten käsitys "sisällöstä" ja "koristuksesta", aina kulttuurisidonnainen. "Kulttuurivapaa" mittaaminen edellyttää (läntisen tai kenties itäaasialaisen obsession mukaisesti) jonkinlaisen, testattavan väestöryhmän muistista, kommunikaatiosysteemistä ja maailmankuvasta riippumattoman "oikean vastauksen" tai "oikean vastaustrendin" määrittelyä, ja ollessaan kylliksi "kulttuurivapaa" tällainen metrumi ei mittaa enää mitään näiden ominaisuuksien kulttuurinsisäisestä (eli merkitsevästä) funktiosta. Esimerkiksi: jos ongelmanratkaisukykyä mitataan kommunikaatiolle perustuvin metrumein (eikä esimerkiksi sondeilla aivojen sähköimpulsseista), jo käsitteiden "melkein", "riittävästi", "tarkasti", "valmis", tai "loppu" merkityseroavaisuudet eri kulttuureissa vaikuttanevat testattavien tarjoamien ratkaisujen eroavaisuuksiin tavalla, joka tekee tuloksesta epävalidin paljastamaan testattavien yksilöiden älyllisen prosessoinnin laadusta mitään merkitsevää.

On uskottavaa, että väestöryhmistä mitattujen keskimääräisten älykkyysosamäärien ja näiden ryhmien taloudellisen menestyksen (tuskin sentään "kansojen välisen eriarvoisuuden", kuten Roos toivoakseni vain silkkaa provokaattorinriemuaan on tullut kirjoittaneeksi) välillä on yhteys. Mutta ehkä tutkimuksen varsinainen tulos itse asiassa on se, että taloudellinen menestystaipumus korreloi positiivisesti taloudellisen menestystaipumuksen (lue: läntisen tai itäaasialaisen ongelmanratkaisukäsityksen) kanssa - eli että kyseessä on yksi ja sama ominaisuus. "Älykkyys" on tässä tapauksessa vähintäänkin harhaanjohtava termi.

"Älykkyydestä" puhuminen taloudellisen menestyksen kanssa positiivisesti korreloivana ilmiönä tuottaa myös helposti sen illuusion, että kumpaisenkin maksimointi olisi tavoiteltavaa ja toisen maksimointi toisen vastavuoroinen seuraus, vaikka taloudellisen menestyksen maksimoinnin tarvetta voi yhtä hyvin pitää ihmiselle lajityypillisenä, perinnöllisenä ja mahdollisesti letaalina sairautena, jonka lisääntymistä älykäs pitäisi silmällä paljon huolestuneemmin kuin älykkyyden lisääntymistä.

Yksi ynnä yksi on kaksi, paitsi jos toinen näistä yksistä onkin kaksi. Ajattelua, joka kiistää tämän, nimitetään usein logiikkaa halventaen logiikaksi, ja juuri unohtaessaan, että käsitteenmuodostus on aina arvolähtöistä, se juuri on omiaan synnyttämään suljettua ja puutteellista ongelmanratkaisua ja myös moraalista litteyttä (ja jostakin syystä on tyypillistä nuorukaisille ja ikääntyneille miehille). Viime kädessä validit vastaukset kysymykseen absoluuttisesta älykkyydestä kuuluvat epäabsoluuttisuuteen tottuneiden tieteiden (kuten filosofian, kielitieteen ja teologian) piiriin ja näin ollen tyydyttävät hyvin vähän niitä, joita absoluuttiset vastaukset tämänkaltaisiin kysymyksiin poliittisista, journalistisista tai psykiatrian piiriin kuuluvista syistä palavimmin kiinnostavat.

Irina Krohn

Kyllä varauksin, mutta mahdollisesti.

Jos tutkitaan olemassa olevia ihmisiä niin saatu tietohan ei kerro niinkään perimästä saati ns. Rodusta mitään.

Human genome -projektihan päinvastoin todistaa, ettei ns. rotu ole geeninäkökulmasta mielenkiintoinen.

Toisaalta jos tutkitaan väestöryhmiä alueilla ,joissa esim. naisten paino aliravitsemuksen johdosta jopa laskee raskauden aikana ja lapsia ja

aikuisia vaivaavat sairaudet ja aliravitsemus, niin en itse ainakaan hämmästyisi jos nämä huonot olosuhteet vaikuttaisivat myös aivojen kehittymiseen tai terveyden tilaan. Tuloksethan eivät kerro mitään näiden ihmisten tai heidän jälkeläistensä potentiaalista.

Eri kulttuurit arvostavat ja osittain siksi onnistuvat ihmiset niissä kehittyvät eri asioissa.

Vrt. vaikkapa Suomessa itsenäisyyden jälkeen vuosikymmeniä ainakin mieskulttuurissa vallinnut urheilusuoritusten arvostus. Vaikea on jälkikäteen mitata montako keksijää tai muuta älykköä hukattiin hiihtoladuille.

Älykkyys voi siksi olla liian lavea käsite käytettäväksi kulttuurien tutkimiseen tahi ymmärtämiseen

EI

Mikko Lehtonen

Tällaiset tutkimukset ovat ongelmallisia jo siksi, että niissä "älykkyys" tulee määritellyksi eurosentrisesti, länsimaiseen ihmiskäsitykseen perustuen, jolloin "älyä" on kaikki se, mikä on poskipäiden yläpuolella (siis silmät ja aivot), mutta muu ruumis unohtuu.

Ihminen ei kuitenkaan ole yhtä kuin aivonsa, vaan "psykofyysinen kokonaisuus", kuten lukion psykologian oppikirjatkin todistavat.

Atso Almila

En halua mennä kohti yhteiskuntaa ja maailmaa, jossa arjalaisittain pätevät ihmisalut saavat, tieteellisesti vankoinkaan perustein, paremmat lähtökohdat elämälleen – tahi yleensä pitää elämänsä.

Julman valinnan sijaan on parasta vain ahkerasti sekoittua keskenään. Näin hyvät ominaisuudet vahvistuvat kaikkialla, ja ehkäpä muukin karsinoimispaine ihmisryhmien välillä hälvenee.

Voidaanpa päästä nykyistä elämäämme niin väkivaltaisesti rajoittavista uskonriidoista eroon, ja hyvät ihmiset, omista suomalaisista kansansairauksistamme...

Erkki Tuomioja

Kysymys ei kuitenkaan ole ihan yksiselitteinen. Aihe on sinänsä legitiimi tutkimuskohde, mutta vastaukseni viittaa siihen, että en ole sen (kiistämättä vähän) perusteella mitä tällaisesta tutkimuksesta tiedän vakuuttunut sen nimissä esitetyistä tuloksista.

Riina Katajavuori

Rodut, kansat ja kulttuurit ovat siinä määrin jo onneksi sekoittuneet, että on vaikeaa ja tarpeetonta löytää muotopuhtaita rotuvalioita otantakaupalla. Eri kansojen tai väestöryhmien älykkyyksien tutkiminen on omiaan lisäämään rasistisia ennakkoluuloja ja syventämään railoja.

Kiinnostavampaa ja perustellumpaa olisi tutkia suvaitsevaisuuden, viisauden (?), tilannetajun, tunneälyn, elämänkokemuksen, sopeutumiskyvyn tai intuition merkitystä ihmiskunnalle ja hyvälle elämälle, joka jokaisella lienee tähtäimessä.

Heikki Patomäki

Kysymys on sangen harhaanjohtavasti muotoiltu. On eri asia kysyä, onko jonkun tutkimuksen tekeminen perusteltua kuin kysyä, ovatko jonkun tietyn tutkimuksen tuloksena esitetyt väitteet perusteltuja, uskottavia tai tosia.

Tiede on vapaa ja kriittinen instituutio, jossa saa kokeilla myös sellaisia tutkimuspolkuja, jotka eivät välttämättä johda mihinkään mielenkiintoisiin tai uskottaviin tuloksiin. Myös Lynnin ja Vanhasen valitsema tutkimuspolku voi olla kokeilemisen arvoinen.

Tutkimuksen tuloksia en kuitenkaan pidä uskottavina, vaikka en olekaan Lynnin ja Vanhasen kirjaa lukenut.

Älykkyyden määritteleminen on yksi ongelma. Lynnin ja Vanhasen kirjaa puolustava J.P.Roos kirjoittaa, että "älykkyys on myös melko universaali ja vahva ominaisuus", mutta ei silti edes yritä määritellä sitä.

Tämä on kuvaavaa yleisemminkin. Älykkyyden määrittelystä ei vallitse yksimielisyyttä. Älykkyystestit mittaavat sellaisia asioita kuin oppimiskyky ja abstraktien käsitteiden hallinta, joita kaikissa koulutusinstituutioissa opetetaan. Keskimääräinen älykkyysosamäärä onkin noussut koulutuksen myötä.

10-vuotias lapsi tai 25-vuotias aikuinen on elänyt koko ikänsä ihmisyhteisöissä ja koulutuslaitoksissa, eikä hänen suoriutumistaan abstraktia ajattelua vaativista tehtävistä voida millään erottaa hänen aiemmasta oppimisestaan. Ihmisyhteisön ulkopuolella ihmiset eivät opi edes kävelemään kahdella jalalla tai pidättämään virtsaansa, kielellisestä kommunikaatiosta tai seksuaalisuudesta puhumattakaan.

Fyysiset vammat ja poikkeavuudet vaikuttavat selvästi ihmisten oppimiskykyyn, ja oppimiskyvyn perusta on biologinen (ihmisen oppiminen on myös sarjallisesti järjestynyttä – esimerkiksi jos ihminen ei opi kielellistä kommunikaatiota ennen kymmenettä ikävuottaan hän ei opi sitä ikinä). Ihmisen toimintaan ja motivoitumiseen liittyy myös polkuriippuvaisia tekijöitä, joiden suhteen yksilön omilla valinnoilla on merkitystä. Muuten kuitenkin yhteiskunnallisilla määräytymissuhteilla on niin olennainen merkitys oppimiskykyyn ja abstraktien käsitteiden hallintaan, että on virhepäätelmä yrittää redusoida yhteiskunnallisia eroja niihin.

Toinen kysymys koskee, mitä mitatulla älykkyysosamäärällä voidaan selittää. Tässä suhteessa Lynn, Vanhanen ja Roos astuvat historiallisten yhteiskuntatieteiden kentälle tavalla, joka vaikuttaa varsin arrogantilta.

Ensinnäkin he samaistavat erojen selittämisen tällä hetkellä näkyvien korrelaatioiden etsimiseen – maailmanhistoria ja yhteiskunnalliset rakenteet mahdollisina kehityserojen selittäjinä pyyhkäistään kertaheitolla pois.

Toiseksi he samaistavat kausaliteetin vakioisiin empiirisiin yhteyksiin: aina kun A, niin tietyllä todennäköisyydellä B. Mutta tämä ei kuvaa syy-seuraussuhteita avoimissa järjestelmissä oikein. Minkä tahansa ilmiön selitys edellyttää kokonaisen kausaalisen kompleksin tai tekijäjoukon paikallistamista. Syy on esille nostettu sinänsä riittämätön mutta välttämätön osa kokonaisuutta, joka itsessään on ei-välttämätön mutta riittävä tuottamaan vaikutuksen. Avoimissa järjestelmissä esiintyvät kompleksit ovat lisäksi aina ajallisia eli historiallisia; jokainen osa itse itsessään on geohistoriallisten prosessien tulos.

Kun kausaliteetti ymmärretään näin, Lynn-Vanhanen-Roos -tyyppiselle reduktionismille ei jää nähdäkseni mitään tilaa. Parhaimmassakin tapauksessa "älykkyys" olisi vain yksi osa monimutkaista kompleksia, joka itsessään on suurelta osin selitettävissä aiempien historiallisten prosessien – pikemminkin kuin primääristen biologisten erojen – tuloksena.

Tämä nyt ei ehkä ole populaari Helsingiin Sanomiin sopiva analyysi, mutta tämän viikon kysymys on sellainen, että siihen ei nähdäkseni voi vastata viittaamatta ihmistieteiden perustaviin käsitteellisiin ja metodologisiin kysymyksiin.

Heikki Hiilamo

Mielestäni yhteiskuntatieteen ensisijaisena tehtävänä on toimia ihmisten ja luonnon parhaaksi. Olennaista on tutkia sellaisten tekijöiden vaikutuksia, joita voidaan muuttaa.

Vanhasen ja Lynnin tutkimus ei ole väärää. Olen samaa kohdissa samaa mieltä Roosin kirja-arvion kanssa, mutta kyse on priorisoinnista: monet hyvät tutkimushankkeet kilpailevat rahoituksesta.

Kiba Lumberg

On monenlaista älyä ja nokkeluutta, kaikissa kansoissa.

Törkeätä halveksuntaa näiltä kyseisiltä herroilta, muita kansakuntia kohtaan. Ja kyseiset herrat ovat ylimielisiä kun ovat saaneet sellaiset elinolosuhteet ja mahdollisuudet, ja osaksi kolmannen maailman maiden ansiosta länsimaat rikastuneet. Afrikkalaisia kynineet kuin kananraatoja.

Osalla ei ihmiskunnalla ei ole ruokaa eikä puhdasta vettä riittävästi. Älykkäitä ihmisiä on aina ollut, ja on aina oleva eri kansallisuuksissa.

Ja nämä herrat niin fiksuine rotuoppieineen saisivat mennä jäteautoon haisemaa jätöksien seuraksi.

Matti Kalliokoski

Yksittäisen ihmisen geenien, niiden periytyvyyden, yksilön mitattavan älykkyyden, ihmisjoukkojen keskimääräisten mittaustulosten ja näiden ihmisten muodostamien yhteiskuntien menestyksen kuvaaminen syyn ja seurauksen jatkumona on aikamoinen jossittelujen ja oletusten korttitalo. Se ei kestä tieteellistä ravistelua.

Enemmän olen kuitenkin koko keskustelussa ihmetellyt sitä, että Suomessa ei lainkaan kyseenalaisteta väitettä, että "kansat" ovat geneettisesti mielekkäitä kokonaisuuksia. Kuvitteleeko joku yhteiskuntatieteilijä todellakin, että muutamalla yksittäisellä geenillä ja niiden esiintymisen vaihteluilla voidaan selittää monimutkaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä paremmin kuin vuorovaikutuksella muun maailman kanssa ja sen muokkaamilla poliittisilla ja taloudellisilla rakenteilla?

Suomalainen keskustelu on tarttunut emeritusten älykkyysteeseihin, koska ne haastavat tasa-arvoajatteluamme. Ihmisten geneettinen jaottelu kansoihin on samalla nielaistu sellaisenaan. Se paljastaa, että suomalaiset eivät ole pystyneet purkamaan nationalistista ajatteluaan auki kriittistä tarkastelua varten.

Timo Valjakka

Elämme globalisoituneessa ja monikulttuurisessa maailmassa, jossa pelkkä ajatus kansojen älykkyyden mittaamisesta kuulostaa paitsi vanhanaikaiselta myös hankkeena mahdottomalta.

Elina Hirvonen

Tutkiminen voi olla perusteltua, mutta johtopäätökset tuntuvat erikoisilta. Mikä saa päättelemään, että köyhyys on seurausta alhaisesta älykkyydestä sen sijaan, että huonot testitulokset ovat seurausta köyhyydestä – mikä Afrikassa tarkoittaa muita maanosia huomattavasti suuremman väestönosan vakavaa aliravitsemusta, kouluttamattomuutta ja sairautta?

Päättelyssä ihmetyttää myös historiallisen perspektiivin puute: eurooppalaisia fiksummat japanilaiset vaurastuivat paljon myöhemmin. Pitäisikö ajatella, että ennen erot kansojen vauraudessa selittyivät muilla tekijöillä, mutta nyt olemme päässeet pisteeseen, jossa "luonnollinen" älykkyys ratkaisee?

Jaakko Heinimäki

Mikä mahtaa olla esimerkiksi se "Suomen kansa", jonka älykkyydestä voisi tehdä jotakin pätevää tieteellistä tutkimusta? Topeliaaninen fiktio, jonka älykkyydestä ja älykkyyden suhteesta muiden kansojen älykkyyteen ei ole mielekästä lausua yhtään mitään, ei edes tieteellisesti.

J.P. Roos kirjoittaa, että ilman huomattavaa älykkyyttä emme saa ilmasto-ongelmaa ratkaistuksi. Emme niin, mutta emmeolisi sitä saaneet myöskään aikaiseksi ilman huomattavaa älykkyyttä.

Jyrki Kiiskinen

Maallikkona sanoisin, että tutkimus vaikuttaa J.P.Roosin artikkelin perusteella kyyniseltä nollatutkimukselta, johon kansallisuuskuvitelmat sekoittuvat oudolla tavalla.

Väestön keskimääräisen älykkyyden ja yhteiskuntien vaurauden välillä on monta mutkaa. Esimerkiksi Ruotsi-Suomen toteuttama maan isojako 1700-luvun jälkipuoliskolla nosti huikeasti maatalouden tuottavuutta, mutta uudistuksella ei ollut mitään tekemistä väestön keskimääräisen älykkyyden kanssa.

Samaa voi sanoa vaikkapa liukuhihnan keksimisestä, joka mullisti teollisen tuottavuuden. Insinööriltä keksintö vaati kosolti älyä, vaikka liukuhihnan äärellä älystä oli pelkkää haittaa.

Summa summarum: jokaisessa populaatiossa on riittävästi älykkäitä yksilöitä, mutta olennaista on se, käyttävätkö he älyään yhteiseen hyvään vai oman etunsa ajamiseen.

Kirsi Piha

Mitäs ihmeen järkeä siinä on?

Jos oletamme kuten tutkijat Vanhanen ja Lynn, että älykkyys on synnynnäistä, ei sitä tutkimalla kaiketi pystytä myöskään parantamaan. J.P Roosin perustelut on myös kuorrutettu erikoisilla ajatuksilla, kuten kuinka on kummallista kuinka harvassa ovat älykkäät opiskelijat yliopistoissa "vaikka jo pääsykokeiden pitäisi taata, että saamme ainoastaan älykkäitä opiskelijoita". Kuinkahan hyvin pääsykokeet älykkyyttä loppujen lopuksi mittaavat?

Tässä lienee älykkyyden tutkimisen ongelma. Kuinka mitata sitä niin, että se aidosti mittaa älykkyyttä muutoinkin kuin pääsykoeakselilla.

Ajatus, että älykkyyden tutkiminen on tärkeää pitkällä tähtäimellä siksi, että ilman huomattavaa älykkyyttä emme saa esimerkiksi ilmasto-ongelmaa ratkaistuksi "joka siis on syntynyt älykkyytemme ansiosta", on myös erikoinen. Jo nyt meillä riittää siihen älykkyys, mutta ei tahto.

On vaikea ymmärtää tällaisen tutkimuksen funktiota. Tai niiden lopputuloksen käyttämistä poliittisiin tarkoituksiin.

Loppujen lopuksi tietysti kaikkea saa tutkia, ilmiö nimeltään älykkyys on todellinen, näin uskon. Eri väestöryhmien, kansojen ja eri olosuhteissa elävien ihmisten vertaileminen ei minusta ole perusteltua sillä se tehdään aina äo-testien perusteella, jotka on luotu ennustamaan pärjäämistä länsimaisessa koulutuksessa ja työelämässä.

Anna-Leena Siikala

Genetiikka on erittäin kiinnostava tutkimusala, joka on viime vuosina mennyt huimasti eteenpäin. Suomalaiset geneetikot kuuluvat kansainväliseen huippuun esim. sairauksien alkuperän tutkimuksissa ja humanistiakin kiinnostavassa väestöjen esihistorian tutkimuksessa. Ihmisen eri kulttuureille ominaisia ajattelun ja käyttäytymisen malleja ei genetiikka selitä.

Globalisoitumista edistettäessä on korostettu ihmisen samankaltaisuutta eri puolilla maailmaa. Tällöin on unohdettu kulttuurien erilaisuus ja niiden tutkimuksen merkitys.

Tärkeä kysymys on: mitä on älykkyys? Pitäisikö älykkyys ymmärtää länsimaisen kulttuurin tavoin? Älykkyyttä on montaa eri lajia: matemaattiseen lahjakkuuteen ja tilan hahmottamiseen liittyvän ongelmien ratkaisukyvyn lisäksi monet muut ajattelun ja toiminnan muodot luovat uutta. Erilaisissa ympäristöissä ihmiset nimittäin selviytyvät ja luovat uusia ratkaisuja eri tavoin. Nämä tavat ovat kulttuurissa periytyviä mutta samalla koko ajan uudistuvia. Geeniperimän sijasta kannattaa katsoa, minkälaisia inhimillisiä toimintoja mikin kulttuuri suosii.

Jan Zapasnik

Lähtökohtainen ongelma on jo se, mikä on älykkyyttä, kuka sen määrittelee ja millä menetelmin? On vaikea kuvitella, että tietyt akateemiset tahot – olivat kuinka korkeasti koulutettuja tai kultivoituneita tahansa – voisivat määritellä ja päättää kansakuntien ja koko ihmiskunnan puolesta, miten älykkyyttä mitataan ja perustellaan.

Tässä kristallisoituneet akateemiset mielet leikkivät jälleen kerran luojaa.

Claes Andersson

Älykkyyttä on monta lajia – on matemaattista, analyyttista, sosiaalista, intuitiivista, eläytyvän empaattista jne jne. Mitä siis mitataan kun mitataan "älykkyyttä"? Puhe siitä, ettei se olisi kulttuurisidonnaista on pelkkää pötyä.

Vakavin syy vajavaiseen älylliseen kehitykseen on valkuaisen ja muun välttämättömän ravinnon puute!

Marketta Seppälä

Kulttuuripiirien välinen vertailu yhdellä ja samalla indeksillä on rasismia: jokainen indeksi edustaa sitä kulttuuripiiriä, jonka kriteerien mukaan se on laadittu. Esimerkiksi älykkyys ei ole sellainen yksikäsitteinen ominaisuus, jota voisi mitata yhdellä, kaiken olosuhteiden vaihtelun kattavalla indeksillä. Se toteutuu kykynä ratkaista ongelmia, ja tämä riippuu olennaisesti yksilön kokemuksesta sekä kulttuurisesta ja sosiaalisesta ympäristöstä eli siitä, millaisia ongelmia ihmiset tosiasiassa joutuvat ratkaisemaan.

Sitä paitsi mikään älykkyyden laji, oli se teoreettista tai käytännöllistä, ei pysy yllä ilman harjaannusta. Kansakuntien historiallinen onni tai epäonni ei pelkisty yksilöiden "älykkyyteen" - esimerkiksi siihen, sattuiko joku olemaan orjalaivassa laivurina vai rahtina.

Yrjö Juhani Renvall

Mihin tarvitaan tietoa, jota itse kukin tieten tai tietämättään lukee kuin piru raamattua. Puhdistukset tehdään vähemmänkin tiedon varassa älyämättä sen enempää kuin poliittisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaista kulloinkin on.

Sitä paitsi keskimääräinen älykkyys on yhtä tylsää kuin keskimääräinen lahjakkuus missä tahansa lajissa.

Paula Tuovinen

Ei, mutta kysymys on huonosti muotoiltu. Totta kai voi olla perusteltua tehdä vertailevaa tutkimusta mistä tahansa ihmisen ominaisuudesta.

Se, ovatko tulokset tosia, on eri asia.

Vastaan oletuksena, että tarkoititte ovatko Roosin artikkelissaan mainitsemien tutkimusten tulokset tosia.

Vastaan kognitiivisen kulttuuriantropologian entisenä opiskelijana. Ei.

Ensinnäkin kansan määrittely on lähes mahdotonta. Olenko minä "suomalainen", pohjoispohjanmaalainen vaiko kaukasialainen vai peräti germaani? Suvussani on ehkä vähän kiinalaista verta?

On tieteellisesti todistettu geenien ja ympäristön välinen takaisinkytkennän kehä. Älykkyyden suotuisa kehittyminen on kiinni ympäristöstä. Ravinnolla ja hoivalla ja vaikkapa äidin alkoholin käytöllä on merkitystä lapsen älykkyyden kehittymiselle.

Aivojen suuret rakenteet ovat ihmisellä samat. Moniaistinen kokemus ympäristöstä/kulttuurista rakentaa aivot yksilöllisesti. Älykkyys on varmasti yksilöllinen geneettinen ominaisuus, mutta se laukeaa vuorovaikutuksessa ympäristön ja kulttuurin kanssa.

Uskon kyllä, että on löydettävissä kulttuurista suhteellisen riippumattomia koejärjestelyitä, ja ihmisten välisiä älykkyyseroja on tietysti.

Älykkyydellä on oletettavasti merkitystä makrotasolla taloudellisen menestyksen (ja vallan) saavuttamisessa, mutta kansojen vertaileminen on irrelevanttia erittäin monimutkaisia muuttujia koskevassa asiassa.

Ihmisvirrat ovat jatkuvasti sekoittuneet maapallolla, globalisaatio ei ole mikään uusi juttu.

Peruste, että juuri Afrikasta lähteneet ovat evoluution kautta valikoituneet "älykkäämmiksi", perustunee ajatukseen, että lähteneillä on ollut sopeutumista uuteen ympäristöön, kuten Pohjolan kylmyyteen. Vain älykkäimmät ovat säilyneet ja älykkyys on "kertautunut" kansassa (kuten suomalaisissa ja englantilaisissa).

Yhtä hyvin voisimme väittää, että henkiin jäävät vain ne tyhmät ahmatit, joilla on ollut paksuin rasvakerros. Näinkö lienee käynyt Afrikkaan muuttaneille? Ja tätä joku tilasto varmasti tukee!

Outoa, jos Afrikan mantereella ei ole tarvittu samoja älykkyyden muotoja selvitä varsin vaativasta ympäristöstä.

Nyt ilmastonmuutoksen aikanahan jää sitten nähtäväksi, mikä "kansa" maapallolla jää älykkäimpänä henkiin.

Raoul Grünstein

Ei. En tunne tutkimuksen perusteita ja metodia tarkemmin, ja tämän kaltainen tulos on periaatteessa mahdollinen, mutta tietenkin vain keskiarvona.

Mukana on kuitenkin monta tuntematonta muuttujaa ja taustaoletusta, kuten "mitä on älykkyys?", "vaikuttavatko kulttuurierot älykkyyden kehittymiseen?', miten "älykkyyttä tulisi mitata kulttuurivapaasti?". Johtopäätösten tekeminen lienee kovin spekulatiivista.

Riitta Nikula

"Kansallinen älykkyysosamäärä" on erinomaisen ristiriitainen käsite, jota pitää analysoida kriittisesti, sen sijaan, että tehdään raflaavia mekanistisia vertailuja siitä, miten tämä keinotekoinen konstruktio, missäkin näyttäisi vaikuttaan. Kahden satunnaisen asian positiivinen korrelaatio ei myöskään merkitse niiden välistä kausaalisuhdetta.

EN OTA KANTAA

Juha Seppälä

Olin siinä käsityksessä, että edellisellä kerralla käsitellyt Esko Salmisen teesit olisivat menneet samaan koppaan kuin Tatu Vanhasen rotuopit aikoinaan.

Jos nyt alan mies, J.P. Rooskin kääntää asiassa kelkkansa, miten yksi spesifiä asiaa tuntematon kirjailija voisi ottaa siihen relevanttia kantaa.

Jaakko Hämeen-Anttila

Kaikki tutkimus on tieteellisesti perusteltavissa niin kauan kuin tutkimuskohteena on todellinen ilmiö, kuten tässä tapauksessa älykkyys, ja niin kauan kuin työ suoritetaan tieteelliset kriteerit täyttävällä tavalla. Onko Vanhasen ja Lynnin tutkimus tieteellisyyden kriteerit täyttävää työtä on kysymys, johon voi vastata vasta tutustuttuaan huolellisesti itse teokseen, mitä en ole tehnyt.

Viime vuosien lehtikirjoittelun (myös Vanhasen itsensä kirjoitusten) perusteella näyttäisi siltä, ettei tutkimus ole ainakaan täysin hyväksyttävällä tavalla suoritettu, koska se ilmeisesti lähtee liikkeelle kiistanalaisista mittaustuloksista, joiden yhteyttä yhteiskunnalliseen todellisuuteen on kaiken lisäksi vaikea arvioida.

Taloudellis-sotilaallisen menestyksen ja älykkyyden välisiä riippuvaisuussuhteita olisi syytä tarkastella kriittisemmin. Ilmeisesti tutkimus jättää huomiotta mm. sen, että historiassa eri "rotuja" edustavat kulttuurit ovat eri aikoina menestyneet vaihtelevasti, minkä ei pitäisi olla mahdollista, mikäli menestys ja älykkyys olisivat suoraan riippuvaisia toisistaan.

Älykkyydessä tuskin tapahtuu biologisia muutoksia muutaman tuhannen vuoden aikajänteellä. Samaten synkronisesti tarkasteltuna menestyksen ja älykkyyden suhde ei suinkaan ole ongelmaton, koska menestymiseen vaikuttavat paljon lukuisammat tekijät kuin vain älykkyys.

Toinen kysymys on, onko jokin tutkimus mahdollisten yhteiskunnallisten vaikutustensa takia suotavaa. Vanhasen ja Lynnin tutkimus asettuu valitettavan helposti rasistisen ajattelun tueksi, mitä ei voi pitää positiivisena ilmiönä. Puhtaasti tieteellisestä näkökulmasta tällä ei toisaalta ole vaikutusta: atomipommienkin kehittely on teknillis-tieteellisesti validia työtä, mutta ei silti suotavaa.

Juha Vakkuri

Kysymys on huonosti formuloitu, tällä kertaa niin huonosti, että siihen on hankala ottaa 'kyllä'- tai 'ei'-kantaa.

Mitä tahansa sopii ja saa tutkia, mutta älykkyys tulee vielä pitkään olemaan vaikeasti testattava ominaisuus. Ja siksi sitä koskevat tutkimukset tuottavat parhaimmassakin tapauksessa vielä pitkään niin epäluotettavia tuloksia, että niitä ei tulisi kovin estottomasti ottaa käyttöön yhteiskunnallisesta toiminnassa ja rakennustyössä.

(Jos testit olisivat luotettavia, kansakoulunopettajat olisivat takavuosina olleet Suomen älykkäimpiä kansalaisia, koska he saivat testeissä hyviä tuloksia. Hyvät tulokset todennäköisesti kuitenkin johtuivat siitä, että opettajaseminaareissa testattiin testejä, eli opettajakokelaista tuli vähintäänkin puoliammattilaisia testipapereiden täyttämisessä.)

Jos testit (esim. ylipiston pääsykokeet) ja testaaminen tuottaisivat yksiselitteisiä ja luotettavia tuloksia, ylipistoon varmaankin saataisiin enemmän älykkäitä ja lahjakkaita opiskelijoita.

Toisaalta, jos ajatellaan, että älykkyys liittyy esim. uuden oppimisen helppouteen, Afrikassa täytyy olla älyä ja lahjakkuutta runsain mitoin, niin taitavasti nuoret afrikkalaiset ovat ottaneet käyttöönsä – siellä missä se on ollut mahdollista – tietokoneita, kännyköitä etc.

Ja lopuksi: aina kun puhutaan kansojen älykkyydestä, on hyvä muistaa mitä industrialismin ajan matkailijat sanoivat kirjeissään meistä suomalaisista: suomalaiset ovat kyllä rehellisiä ja luotettavia, mutta mihinkään älyä vaativaan tehtävään heistä ei ole.

Johanna Sinisalo

Älykkyystutkimus voi sinänsä olla tieteellisesti perusteltua ja "kulttuurivapaata", mutta se kuitenkin mittaa sellaisia älyllisiä kriteerejä, jotka ovat länsimaissa arvostettuja.

Abstrahoiva ajattelu ja muutokseen tähtäävä suunnitelmallinen oppiminen eivät ole välttämättä ominaisuuksia, joita perinteeseen nojaava luonnonkansa on selviytyäkseen tarvinnut.

Ilona Anhava

En katso olevani pätevä arvioimaan tätä asiaa.

Pirjo Hiidenmaa

Tätä on mahdotonta tarkastella, ellei käy keskustelua koko tutkimuksen lähtökohdista, miten määritellään älykkyys, miten sitä mitataan, mikä on aineiston laajuus, miten tulokset tulkitaan jne.

Jos tällaisia tutkimuksia tehdään, on hyvä pohtia myös, mikä vaikutus tuloksilla on ja millaisia tulkintoja tulosten vaikuttavuudesta tehdään. Tulokset sinänsä ovat dataa, olennaista on se, miten ne tulkitaan ja mihin niitä käytetään.

Anu Kantola

Älykkyyseroja saa minun puolestani tutkia kuinka paljon vaan ja se on tieteellisesti perusteltua, jos kerran on asiasta hypoteeseja ja intoa niiden testaamiseen.

Eri asia on sitten se, miten temppu tehdään. Älykkyyden pelkkä määritteleminen, saatikka sitten mittaaminen ja kausaalisuhteiden esittäminen maailman "kansojen" tasolla on jo paljon vaikeampaa.

Esimerkiksi Roos ei jutussaan kerro, kuinka se yksiselitteinen älykkyys yksiselitteisesti mitataan tai on Lynnin ja Vanhasen jutussa mitattu.

Keskustelua seurattuani en ainakaan ole vielä toistaiseksi vakuuttunut, että älykkyys olisi se kahva, josta vääntämällä maailman voi selittää – niin näppärää ja työtä helpottavaa kuin se näin yhteiskuntatieteilijälle olisikin.

Olli Jalonen

En ole lukenut Vanhasen & co:n tutkimuksia enkä pysty niistä sanomaan mitään (edes luettuani Roosin hyvin asiaa esittelevän artikkelin).

Tutkimusasetelmaa tai tutkimuksen tekemisen tapaa ei ole järkevä asettaa kysymyksen alaiseksi "minusta tuntuu" -kriteerin tietämättömällä varmuudella.

Risto Ruohonen

Eettisesti ja muutoinkin se väärin, mutta en ole oikea henkilö arvioimaan, milloin on se tieteellisesti perusteltua tai oikein.

Jarmo Papinniemi

En rupea kieltämään ketään harjoittamasta tieteellistä tutkimusta. Älykkyyden tutkiminen on aihe siinä missä muutkin. Yksilöjen välillä on varmasti eroja, samoin ihmisryhmien välillä.

Vierastan kuitenkin väestöryhmien ja kansojen tasolle meneviä yleistyksiä. Tutkimusmenetelmät epäilyttävät – onko jonkun kansan keskimääräisestä älykkyydestä oikeasti saatavissa luotettavaa tietoa?

Mutta vielä enemmän epäilyttää se, mihin epäilyttävin menetelmin saatuja tuloksia voidaan käyttää.

Atro Kahiluoto

En ole perehtynyt kyseiseen asiaan enkä kyseessä oleviin teoksiin. Minun on kuitenkin erittäin vaikea uskoa, että testit olisivat kulttuurivapaita ja arvoneutraaleja.

Onko esimerkiksi "hyväsydämisyys" älykkyyttä, ja jos ei, niin miksi ei? Tuottaako se taloudellista takapajuisuutta ja on siksi "tyhmyyttä"? Vai tuottaako se onnellisuutta ja on siksi "älykkyyttä"?

Älykkyyden kriteerejä ei ole ainakaan demokraattisesti sovittu, jotkut ovat ne päättäneet ja käyttävät siten aikamoista valtaa.

Katariina Numminen

Väestönosien älykkyystutkimus voi olla tai voi olla olematta tieteellisesti perusteltua, kummankinlaista varmaan on.

Periaatteessa mitä tahansa voi tietenkin tutkia, mutta tärkeää on että miten ja miksi: metodit, näkökulman valinta, mahdolliset sovellukset jne. Tieteellisen tiedon kriteerit ja niiden lisäksi etiikka ja taju laajemmasta kontekstista jossa tiede sijaitsee, maailmasta, ovat ratkaisevia.

Anja Snellman

Minulla ei ole asiasta – vielä – valistunutta mielipidettä.

Olen kantoineni toisaalta–toisaalta -vaiheessa.

Antti Tuuri

Tieteellisesti perusteltua on tänään niin moni asia, joka huomenna sitä ei enää ole.

Johanna Korhonen

Periaatteessa tietysti kaikkea saa tutkia tieteenkin nimissä, mutta kaikki tutkimus ei ole järin tarpeellista, ei tieteen eikä yhteiskunnan kannalta.

Tutkimus ei myöskään koskaan ole arvovapaata. On kysyttävä syitä ja motiiveja: tutkitaanko älykkyyttä ja sen mittaamista siksi, että saataisiin argumentteja eriarvoisuuden perustelemiseen?

Tämä perustelu ei kestä eettistä tarkastelua, eikä tällainen tutkimus näin ollen ansaitse myöskään yhteiskunnan rahoitusta.

Yleensä älykkyydestä keskustelevat innokkaimmin ne, jotka itse pitävät itseään keskivertoa älykkäämpinä. Luulen, että tiedekin pääsee tässä asiassa eteenpäin niin, että jo muutaman kymmenen vuoden kuluttua tätäkin keskustelua pidetään vähän surkuhupaisana.

Tieteen tekijät ovat tuolloin toivottavasti siirtyneet relevantimpien aiheiden pariin – niitä kun riittää.

Juha Herkman

Kysymys on huonosti muotoiltu, joten siihen on vaikea ottaa kantaa.

Periaatteessa tutkimuksen kuin tutkimuksen voi perustella tieteellisesti, eikä ÄO-vertailu tee tässä suhteessa poikkeusta. Asiaan liittyy kuitenkin niin paljon sekä empiiristä että tutkimuseettistä epäselvyyttä, että perusteluja kannattaa miettiä moneen kertaan.

Tällä hetkellä käydään samantyyppisiä debatteja luonnontieteiden ja humanistis-yhteiskuntatieteiden suhteesta kuin 1920-30-luvuilla. Kysymys perimän ja ympäristön välisestä suhteesta on toistuva kiistan aihe.

Näyttää siltä, että humanistisissa ja yhteiskuntatieteellisissä oppialoissa on nyt tarvetta "koventaa" tieteellistä imagoa ekologisilla ja evolutiivisilla selitysmalleilla. Tulokset ovat usein kummallisia: perimään liittyviä populaatiotason ilmiöitä siirretään yksilöiden tai sosiaalisen maailman ominaisuuksiksi, hankittuja ominaisuuksia tulkitaan geenien kautta tai jopa perinnöllisiksi jne.

Geenitutkijat, aivotutkijat ja neuropsykologit eivät yleensä itse tee tällaisia ylilyöntejä, koska tietävät, mitä heidän tutkimuksillaan voi selittää ja mitä ei.

Yhteiskuntatieteilijöiden evoluutio- ja ekologia-sovellukset eivät välttämättä ole sen vankemmalla pohjalla kuin varhaisemmat psykoanalyysin tms. selitysmallien soveltamiset yhteiskuntatieteissä – vaikka uudet "kovaan tieteeseen" vetoavat hyökkäykset on usein suunnattu niitä vastaan. On kuitenkin todettava, että luonnontieteiden ja humanististen ja yhteiskuntatieteiden uudet vuoropuhelut ovat kiinnostavia ja johtavat parhaimmillaan tuoreisiin näkökulmiin, empiirisen tiedon vankistumiseen ja sitä kautta tieteenalojen kehittymiseen. En ole varma, että ÄO-vertailut toimivat näin.

Älykkyyden määrittelystä ja ÄO:n mittaamisesta ei ole psykologienkaan keskuudessa yksimielisyyttä. ÄO-testeillä saadaan parhaiten vertailukelpoista tietoa samantyyppisissä oloissa elävien keskuudesta – toinen kysymys on se, miten älykkyys testeissä määrittyy ja mihin testejä tarvitaan tai käytetään. Samankin populaation keskuudessa mikroympäristöt eroavat huomattavasti, eikä puhtaasti perinnöllistä älykkyyttä voi suoraan tavoittaa. Erityisen hankalaa on populaatioiden, kansojen saati "rotujen" perinnöllisen älykkyyden vertailu, koska kulttuurista, sosiaalista ja yhteiskunnallista vaikutusta ei voi millään saada karsittua.

Ihmisten aivot ja kognitiiviset kyvyt kehittyvät aina vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, ja kulloinenkin ympäristö suosii tietyntyyppisiä taipumuksia. Voi siis olla niin, että taloudelliseen ja teknologiseen menestykseen tähtäävien kulttuurien ja ongelmanratkaisukeskeisen älykkyyden välillä on korrelaatio, joka kertoo jopa älykkyyden luonnon valinnasta, mutta älykkyyden ja ympäristön kausaalisuhteen suuntaa se ei todellakaan ratkaise.

Ainoa keino vertailla populaatioiden välisiä perinnöllisiä älykkyyseroja olisi poimia vastasyntyneitä eri kansoista, sijoittaa heidät samanlaiseen kasvu- ja koulutusympäristöön ja testata älykkyyttä määräajoin. Tässä taas ongelmaksi nousee paitsi etiikka – tällaiset ihmiskokeet ovat mahdollisia vain totalitaarisissa järjestelmissä – myös yksilöiden väliset erot. Koehenkilöiden määrän pitäisi olla valtava, jotta koko populaatio tulisi edustetuksi. Koe olisi käytännössä mahdoton järjestää, ja koehenkilöiden määrän kasvaessa myös heidän elämänkulkunsa erot (eli ympäristön vaikutus) taas lisääntyisi suljetussakin koeympäristössä. Eettisesti kestäväksi ratkaisuksi jää näin ollen vain kaikkien ihmispopulaatioiden elinolojen, elinympäristön, kehittäminen mahdollisimman tasavertaiseksi yhteistuumin.

ÄO-vertailujen ongelma on se, että älykkyysselitys ei auta parantamaan maailmaa. Jos edistystä pidetään tieteen mittarina, ÄO-tutkimukset ovat turhia. Jos kerran jotkut ihmisryhmät olisivat perinnöllisesti tyhmiä, heitä ei voisi edes koulutuksella auttaa. Ja koska he ovat tyhmiä, he eivät kykene itsekään parantamaan elinolosuhteitaan ja kilpailemaan evoluutiossa älykkäämpien ihmisryhmien kanssa. Tämä on fatalistinen näkemys, joka muistuttaa liikaa kolonialismin ja orjuuden ajan rotunäkemyksiä tai 1900-luvun alkupuoliskon fasismin rotuhygieniaoppia.

Kysymys on tietenkin iänikuinen tieteen etiikassa: onko "puhdasta" arvovapaata tiedettä olemassa, ja mikä on perustutkimuksen suhde tieteen sovelluksiin ja seurannaisvaikutuksiin?

Olisiko esimerkiksi fissioenergian keksiminen ja tutkimus pitänyt jättää tekemättä, jotta ihminen ei olisi kehittänyt ydinasetta? Ihmistieteissä tutkijat voisivat kuitenkin ottaa historiasta opiksi.

Sanna Kekäläinen

Kysymyksenasettelussa ainakin kategoriat ovat laveita: puhutaan "kansojen" älykkyydestä, siis "kiinalaisten" esimerkiksi. Tai Afrikan tulevaisuudesta.

Kun älykkyydestä tehdään paketti, joka kytketään taloudelliseen, teknologiseen ja sosiaaliseen menestykseen ollaan kai tilanteessa, jossa älykkyydellä on järjestetty ilmasto-ongelma, ja älykkyydellä siitä pitäisi selvitä.

Sanotaan että erilaiset älykkyyden lajit kuten matemaattinen ja verbaalinen älykkyys korreloivat keskenään vahvasti. Älykkyys ja viisaus korreloivat keskenään heikommin.

Mistähän löytyisi sellaista älykkyyttä joka pelastaisi meidän älykkyydeltä?

Ville Ranta

En voi väittää aiheesta mitään ilman asiantuntemusta. En kuitenkaan oikein luota päättelyyn, jonka mukaan kansan älykkyysosamäärällä voisi olla vaikutusta valtioiden menestymiseen. Kuulostaa erittäin heppoiselta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi