HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onko väite "naisen euro on 80 senttiä" myytti?

Pääsiäisen Helsingin Sanomien Sunnuntaidebatti-sarjassa julkaistiin miesasia-aktivisti Pauli Sumasen artikkeli, jossa hän pyrki romuttamaan miesten ja naisten tuloeroista vallitsevia käsityksiä (HS 3.4.). Sumanen väittää, että miehet saavat työtuntia kohti vähemmän palkkaa ja siihen sidottuja etuuksia kuin naiset, vaikka miehet tekevät vuodessa lähes 30 prosenttia enemmän ansiotyötunteja kuin naiset.

Sumasen mukaan Suomen talouden perustana on mieselättäjäyhteiskunta, jonka hyvinvointi nojaa miesten uutteruuteen.

Eläkevuosinaan tasa-arvotilastoja tutkinut Sumanen teki jo viime vuonna palkkatasa-arvoa koskevan tutkielman otsikolla "Valhe, emävalhe, naisen euro on 80 senttiä". Siinä kyseenalaistettiin Suomessa usein käytetyt palkkatilastot, joiden mukaan naisten kuukausiansiot ovat noin 82 prosenttia miesten ansioista.

Työelämän tasa-arvopolitiikan perusteita määräävissä raporteissa sotketaan käsitteet ansiotaso ja palkkataso, Sumanen kritisoi. Hän laskee Tilastokeskuksen aineiston perusteella, että kun miesten ja naisten ansiotöistä saamat vuosiansiot jaetaan kummankin ryhmän tekemillä työtunneilla, miesten ja naisten keskituntipalkka on suunnilleen sama.

Sumasen mukaan miehet tekevät kuitenkin enemmän työtunteja, ja tämän vuoksi heidän nimellispalkkansa on korkeampi. Pitemmällä työajalla ansaitut suuremmat vuosiansiot merkitsevät miehille korkeampaa veroprosenttia. Vaikka työelämässä on saman verran miehiä ja naisia, miesten osuus tuloveron tuotosta on peräti 58 prosenttia, Sumanen laskee.

Päätelmä ei Sumasen mukaan muutu muuksi, vaikka otettaisiin huomioon kotityön osuus. Hän vetoaa ajankäyttötilastoihin, joiden mukaan ansiotyö, työmatkat, kotitaloustyöt, huoltotyöt, muut kotityöt ja hoitotyöt mukaan lukien Suomen 10–64-vuotiaat miehet tekevät töitä keskimäärin 42,21 tuntia viikossa ja naiset 39,76 tuntia viikossa.

Sumasen mukaan miehet maksavat myös huomattavan osa naisten eläkkeistä ja terveyskuluista. Sumasen käyttämän tutkimustiedon mukaan naiset kustantavat vanhuus- ja leskeneläkkeistä 45 prosenttia, mutta naiset saavat maksetuista eläkkeistä noin 53 prosenttia. Samoin naiset maksavat sairausvakuutuksen tuloista 45 prosenttia, mutta julkisen sairauden- ja terveydenhuollon sekä vanhustenhuollon menoista naisten osuus on 59 prosenttia.

Vuonna 2007 miesten keskimääräinen veroprosentti oli noin 26 ja naisten noin 21. Sumanen haluaisi laskea miesten veroprosentin naisten tasolle ja nostaa naisten vuosityötunnit miesten tasolle. Hän korottaisi myös roimasti naisten työeläkemaksuja, koska tällä hetkellä syntyvän tyttövauvan eliniän ennuste on noin seitsemän vuotta poikavauvan ennustetta pitempi.

Ilta-Sanomat julkaisi lauantaina Tilastokeskuksen tietoihin perustuvan palkkavertailun, jossa verrattiin naisten ja miesten tuloja eri ammateissa vuonna 2008 (IS 3.4.). Sen mukaan naiset ansaitsevat kaikki ammatit mukaan lukien keskimäärin viidenneksen vähemmän kuin miehet.

Selvityksen mukaan naisen säännöllinen kuukausiansio oli kuitenkin nyt miestä korkeampi 261 ammatissa, kun kolme vuotta aiemmin tällaisia ammatteja oli alle 200. Samapalkkaisuus toteutui IS:n aineistossa vain kahdessa ammatissa, perhetyöntekijän ja työvoimaneuvojan tehtävissä.

Viikon kysymys:

Onko väite "naisen euro on 80 senttiä" myytti?

KYLLÄ

Matti Kalliokoski:

Naisalat eivät ole matalapalkka-aloja, vaan logiikka kulkee toisinpäin:

naiset kouluttautuvat matalapalkka-aloille.

Palkkatasa-arvon avain ei ole "naisvaltaisten" ja "miesvaltaisten" alojen palkkasuhteiden muuttaminen, vaan naisten hakeutuminen nykyään miesenemmistöisille aloille. Palveluissa ja julkisella sektorilla palkat pysyvät jatkossakin suhteessa samalla tasolla kuin nykyisin.

Vanhemmuuden kustannusten jako on todellinen tasa-arvo-ongelma. Koska kustannukset kasautuvat eniten äidin työnantajalle, nuoret naiset joutuvat alihinnoittelemaan itsensä tullessaan työmarkkinoille. Tuolloin syntyneestä palkkaerosta tulee pysyvä. Sama syy haittaa myös nuorten naisten urakehitystä.

Avain ratkaisuun olisi kustannusten tasaaminen kaikille työnantajille, mutta teollisuuden työantajat ja työntekijät ovat tehokkaasti estäneet sen.

Matti Apunen:

Sumanen on oikeassa siinä , että vertailun on oltava kokonaisvaltainen.

Pentti Arajärven unohtumattomin sanoin: "Naisen euro voi olla 80 senttiä, ja miehen vuosi 11 kuukautta."

Ville Ranta:

Kaikki tilastolliset päätelmät ovat myyttejä. Kai on jo huomattu, että tilastoja kaivamalla voi väittää ihan mitä tahansa.

Paljon suurempi myytti vielä on naiset ja miehet toisiaan vastaan taistelevina armeijoina. Toinen osapuoli muka maksaa toisen eläkkeet, toinen pitää pystyssä yhteiskuntaa toiselle, toinen osapuoli on häviämässä osapuolten välisen sodan.

Jopa tilastollisesti tosi väite "Naiset synnyttävät 100% miehistä" on myytti. Läheskään kaikki naiset eivät synnytä.

Jukka Mallinen:

Tilastoja on tässä väitteessä luettu puolueellisesti kuin piru raamattua ja saatu propagandistinen tulos.

Samalla tavoin sairaanhoitajien ammattiliitto todisteli aikoinaan suomalaisten sairaanhoitajien palkkojen jälkeenjääneisyyttä vertaamalla suomalaisten apuhoitajien alkupalkkaa ruotsalaisten erikoissairaanhoitajien loppupalkkaan.

Miehet tekevät enemmän työtunteja ja enemmän koulutusta ja sitoutumista vaativaa työtä. Samasta työstä ja työtuntien määrästä miehille ja naisille maksettujen palkkojen kokonaisero on vain pari prosenttia. Tietyillä kulttuurialoilla naisten keskiarvopalkka on mekaanisesti vertaamalla jo korkeampi kuin miesten.

Ja jos otetaan mukaan reaalisesti maksetut eläkkeet, etuudet, miesten asevelvollisuusajan "palkka" ym., niin miehen euro on jo ainakin naisen euro ja viisi senttiä: pitempään töissä jatkavat ja nuorempina kuolevat miehet kustantavat naisten pitkää eläkkeen nautintaa.

Katja Tukiainen:

Puretaan kernaasti myytti naisen 80 sentistä, mutta puretaan samalla Sumasen vahvistama myytti siitä, että hyvinvointia mitataan ainoastaan työtuntien ja palkkasummien avulla.

Nainen tai mies, joka on läsnä lapsen kanssa, luo yhteiskunnan hyvinvointia, vaikkei siitä makseta mitään.

Leena Lehtolainen:

Olen naisten ja miesten palkkatasa-arvosta täysin eri mieltä kuin Pauli Sumanen, mutta hänen väitteensä kieltämättä osoitavat sen, että tilastoja voidaan tulkita monella tapaa. Tulkinta naisen eurosta 82 senttinä on yksi niistä.

Irina Krohn:

Ja miehen vuosi on 11 kuukautta. Sloganit yrittävät vain havainnollistaa sen tiedon. että vieläkin miesten ja naisten elämää määrittää sukupuoli tavoin, jotka kaikki eivät edistää kummankaan hyvää elämää.

Suomalaisen miehen malli on murroksessa. HS:ssa julkaistu Sunnuntaidebatti-artikkeli edustaa lapsellista poteroajattelua, jossa hoetaan jostain mieselättäjäyhteiskunnasta.

Tilastotiedot todistavat, että elämme jo kumppanuusyhteiskunnassa, jossa molemmat sukupuolet osallistuvat omaan ja elämän uusintamisen kustannuksiin.

Mielenkiintoista ja uutta luovaa miesdebattia käydään tällä hetkellä elokuvateatterien katsomoissa, joissa on mahdollista nähdä kaksikin upeata suomalaista dokumenttia miehistä: Miesten vuoro ja Freetime Machos.

Yhteiskunnassa miesten ja naisten välit eivät vaurioita tuottamatta voi pitkään jäädä juupas–eipäs-akselille. Maailmaan syntyy molempia sukupuolia ja kannattaa oppia arvostamaan ja antamaan tilaa myös sille fyysisesti ja mahdollisesti henkisesti toisen muotoiselle ihmiselle.

Antti Arjava:

On se noin yksinkertaistetussa muodossa harhaanjohtava iskulause, ainakin jos sillä haluaa sanoa, että naiset saavat samasta työstä niin paljon pienempää palkkaa. Samasta työstä ero on tietääkseni keskimäärin muutaman prosentin luokkaa. Se on siis periaatteellisesti ikävä mutta käytännössä pienempi ongelma.

Rahallisesti isompi kysymys on palkkojen epätasa-arvo miesten ja naisten alojen välillä, mihin on nykyisen palkkarakenteen jäykkyyden, julkisen talouden tiukkuuden ja sopimusvapauden takia vaikea puuttua. Muistetaan vain, miten työlästä oli sairaanhoitajien palkkojen nostaminen.

Pauli Aalto-Setälä:

Kyseessä on tasa-arvokeskustelua vääristävä myytti. Tärkeämpää on silti kehittää työhyvinvointia, osaamista ja palkitsemista sukupuolesta riippumatta.

Kari Enqvist:

Myytti on turhan voimakas sana, mutta hieman harhaisesta väittämästä luultavasti on kysymys.

Arvaan, että merkittävän osan puuttuvasta 20 sentistä selittää naisten hakeutuminen matalapalkka-aloille. Missä ovat naisahtaajat, sähkö- ja putkinaiset, asvalttikoneita kuljettavat tai paperikoneiden ohjausmonitoreja työkseen tuijottavat naiset?

Jaakko Heinimäki:

Ehkäpä väite naisen eurosta 80 senttinä on myytti juuri sanan varsinaisessa merkityksessä: asioiden tolaa selittävänä alkukertomuksena, jota toistetaan rituaalissa.

Jos palkkaa pitää maksaa duunin eikä sukupuolen mukaan, niin silloin kai on selvää, että enemmästä työstä saa enemmän palkkaa. Siksi pelkkää palkkavertailua kiinnostavampaa olisi pohtia työn jakautumisen mekanismeja.

Muuten olen sitä mieltä, että vähempikin riittäisi useimmille meistä. Vähempi raha ja varsinkin vähempi työ.

Ilona Anhava:

Vale, emävale ja tilasto.

Matti Wiberg:

Naisen euro on euro.

Naiset elävät miehiä pitempään eli sekä voivat olla miehiä kauemmin työelämässä palkkaa nauttimassa että saavat eläkettä miehiä kauemmin ja sitä paitsi yleensä perivät miehet. Elinikäisiä tuloja arvioitaessa nämäkin pitää huomioida.

Seuraavat tupakka-askin kanteen tehdyt laskelmat valaisevat.

Otetaan mies ja nainen ja oletetaan, että he ovat yhtä tuottavia eli kumpikin tuottaa vuodessa z:n verran. Miehen palkka on w ja naisen w'.

Molemmat jäävät eläkkeelle 65-vuotiaina. Mies nauttii eläkettä 11 vuotta ja nainen 18 vuotta. Nämä vastannevat nykyisiä eliniän odotteita. Eläke on 0.6 palkasta.

Esimerkki 1

Molemmat ryhtyvät töihin 25-vuotiaina, joten työura on 40 vuotta. Jotta mies kustantaisi omat tulonsa täytyy päteä

40z = 40w + 11(0.6w)

eli ansaitut tulot ovat yhtä kuin nautitut palkat ynnä nautitut eläkkeet.

Naiselle täytyy päteä

40z = 40w' + 18(0.6w')

Näistä kun ratkaisee w:n ja w':n ja laskee w'/w saa tulokseksi 91,7% eli naisen palkan pitää olla 8% pienempi kuin miehen.

Esimerkki 2

Jos työura aloitetaan vasta 30-vuotiaana saadaan

35z = 35w + 11(0.6w)

ja

35z = 35w' + 11(0.6w')

ja suhde w'/w= 90%.

Jotta saataisiin tulokseksi 80% pitää naisten työvuosia vähentää tai käyttää jotain muita kikkoja.

Seppo Zetterberg:

Voi olla, että väite on oikea, mutta kuten aina myyttejä, sitäkin pitää kriittisen raikkaasti pöllyttää. Ja kuten on nähty, näin syntyy vilkasta keskustelua, mikä aina on asialle hyväksi.

Juha Kuisma:

Väitettä käytetään myytinomaisesti katsomatta, millä edellytyksillä se on totta. Jotta lauseen vertailuasetelma pitäisi kutinsa, pitäisi joka alalla työskennellä yhtä paljon miehiä ja naisia. Heitä pitäisi olla yhtä paljon johtotehtävissä ja heidän pitäisi tehdä yhtä paljon ylitöitä.

Naisten yleinen nousu työelämässä korjaa koko ajan tilannetta.

Useimmissa perheissä puolisojen tienaama raha laitetaan yhteiseen kasaan ja käytetään yhdessä, joten yksi tasaamiskeino olisi ns. perheverotus.

Pauli Sumasen löytämä näkökulma on piristävä, vaikka pitää olla varovainen sen suhteen, mitä miehet sanovat tekevänsä kotitöinä.

Tommi Uschanov:

Eiväthän mitkään suureina ilmaistut tilastolliset "totuudet" ole totta.

Naisen euro ei ole 80 senttiä samasta syystä kuin sama nainen ei ole synnyttänyt 1,8 lasta eikä hänen kylpyhuoneessaan ole 36,3 esinettä.

Se on sitten eri asia, onko naisten yhteiskunnallinen asema huonompi kuin miesten ja jos on, niin tarkkaan ottaen missä suhteessa ja missä määrin.

Eri laskutavoilla ja eri asiat kysymyksen arvioinnille relevanteiksi kelpuuttamalla voidaan päätyä eri tuloksiin.

Niistä olisi hyvin mielenkiintoista käydä keskustelua, mutta pelkään pahoin sen peittyvän tahkon kirskunaan, kun sekä vakaumukselliset naisasiaihmiset että heidän yhtä vakaumukselliset inhoajansa rientävät kummatkin teroittamaan sotakirveitään.

Antti Nylén:

Tietenkin se on "myytti", sovinnainen, sovittu, valmis ajatus, kuten kaikki vastaavat hokemat. Sumasen selvittelyt myytin kumoamiseksi ovat vähän hupsuja ja epätoivoisia, ikään kuin hän yrittäisi kerätä tilasto- ja faktatietoja osoittaakseen, että keltainen ja oranssi eivät ole iloisia värejä, kun ne eivät hänen mielestään ole.

Sillä kuten kaikki sovitut käsitykset, myytit ja tarinat, tämäkin paljastaa jo olemassaolollaan jotakin lajimme luomasta "kulttuurista" ja on sikäli myös totta.

Tämä myytti kertoo yleisesti, että sukupuoliero on ihmiskulttuurissa pyhä.

Tarkemmin se kertoo, että ihmiset jakaantuvat karkeasti katsoen kahtia: enemmistöön, joka erityisesti arvostaa kivespusseja ja niiden kantajia, ja vähemmistöön, joka ei erityisesti niitä arvosta. Myytti kuvaa todellisuutta, jonka mainittu enemmistö on luonut, mutta myyttiä pitää vireillä lähinnä mainittu vähemmistö.

(Tämä on niitä raatikysymyksiä, joihin tekisi mieli vastata poliittisesti oikein, eli oikeastaan väärin, kysymyksen sanamuodosta piittaamatta – ikään kysyttäisiin taas, onko nainen yhä "toinen sukupuoli".)

Mirkka Lappalainen:

Eri alat eivät ole vertailukelpoisia keskenään eivätkä "naiset" ole mikään yhtenäinen ryhmä.

Yhtä hyvin voidaan vertailla vaikka jyväskyläläisten ja joensuulaisten, 50- ja 60-luvuilla syntyneiden tai lihavien ja laihojen ansioita.

Palkkatasoon vaikuttavat monet muutkin seikat kuin sukupuoli.

Osmo Soininvaara:

Kyse on tiedosta, joka on yhdellä tavalla mitattuna tosi, mutta antaa asiasta aivan väärän kuvan. Tässä perustelua.

Sumanen ei kerro, miten hän on tutkimustulokseensa päätynyt, joten joudun arvailemaan.

Tähänastisissa oikein tehdyissä tutkimuksissa miesten ja naisten sukupuolesta johtuviksi palkkaeroiksi on saatu noin viisi prosenttia miesten hyväksi. Tätä on tutkinut esimerkiksi Juhana Vartiainen, joka varmaankin lähettää tänne ystävällisesti lähdeviitteen.

Miksi Sumanen saa häivytetyksi myös tuon viisi prosenttia? Oma arvaukseni on – ja tämä arvaus voi olla väärin – että naisilla on miehiä enemmän poissaoloja; joko sairauspoissaoloja tai sairaan lapsen hoitamista.

Mietitäänpä, mikä osa palkkaeroista on suotavia ja mitkä eivät.

Naisten pienemmät työtunnit voivat johtua äitiydestä. Hesarin nettikeskustelun ensimmäisissä viesteissä (pidemmälle en terveyttäni suojellakseni kaivautunut) sanottiin muun muassa, että nämä johtuvat siitä, että nainen hakee lapsen päivähoidosta samalla kun mies jää töihin tienaamaan rahaa. Näin voi olla, mutta ihmettelen, mihin kirjoittaja tällä tähtää. Pitäisikö työnantajan maksaa naisille tämän takia korkeampaa palkkaa kuin miehille kompensoidakseen perheen sisäistä eriarvoisuutta?

Tiedän, että tästä voi olla jyrkästi eri mieltä, mutta minusta perheen sisäinen työnjako kahden huoltajan perheissä ei ole merkittävä palkkatasa-arvoon vaikuttava asia niin kauan kujin avioliitossa joka tapauksessa eletään yhteistaloudessa. Se voi olla tasa-arvo-ongelma, mutta ei palkkatasa-arvoon liittyvä ongelma. Avioeroista johtuvissa yksinhuoltajatapauksissa asia on vähän toinen, mutta sekin on aika kaukana palkkatasa- arvon ongelmasta. Voiko työnantajaa vaatia maksamaan yksinhuoltajille kovempaa tuntipalkkaa hänen vaikean perhetilanteensa takia?

Seuraava ongelma liittyy mies-. ja naisvaltaisten alojen palkkaeroihin, siihen, että palkat suhteessa koulutukseen ovat hoitoaloilla paljon huonommat kuin insinöörialoilla.

Tämä on joko syrjintäongelma tai sitten ei ole, riippuen siitä, uskommeko miesten ja naisten samanlaisiin kykyihin ja taipumuksiin vai emmekö usko.

Jos uskomme, että miehet ja naiset ovat samanlaisia henkisiltä ominaisuuksiltaan paitsi, että miehet ovat ahneempia kuin naiset ja siksi päätyvät insinööreiksi, eivätkä sairaanhoitajiksi, tämä ei ole tasa-arvokysymys lainkaan. Miehet nyt vain sattuvat arvostamaan rahaa enemmän kuin naiset ja siksi valikoituvat insinööreiksi. Jos taas naisilla on sukupuoleen liittyvä taipumus hoiva-alalle ja miehillä insinööreiksi, näiden kahden alan palkkaero on tasa-arvokysymys.

Miesten suurempi ahkeruus suhteessa naisiin – jos kysymys ei ole lapsista – ei ole mikään tasa-arvokysymys, vaan kertoo erilasista elämänarvoista. Jos kysymys on lapsista, tasa-arvon ongelma siirtyy perheen sisälle. Ei sillä perusteella voi vaatia naisille samasta työstä korkeampaa palkkaa.

Miehet etenevät uralla paremmin kuin naiset. Tämä voi johtua syrjinnästä tai se voi johtua kunnianhimon ja rahanhimon jakautumisesta epätasaisesti sukupuolen välille.

Johtajanpaikkaa hakevilla naisilla on mieshakijaa suurempi todennäköisyys saada sellainen, mutta naishakijoita on kovin vähän.

Jos palkkaeroista poistetaan se, että naiset hakeutuvat huonopalkkaisiin hommiin ihan omasta tahdostaan (-) ja heidän pienemmät työntuntimääränsä (-) sekä se, että naiset ovat keskimäärin paremmin koulutettuja kuin miehet (+), naisten euro lienee noin 95 senttiä.

EI

Iivi Anna Masso:

Se, että miehet tienaavat enemmän kuin naiset on melko selvää ja havaittavissa monissa tilanteissa, vaikka tilastointi onkin vaikeaa varsinkin kun yritetään mitata samasta tai samanarvoisesta työstä saatavia tuloja.

Miehistä työtä pidetään edelleen tärkeämpänä, miehen koulutusta arvokkaampana, miehen neuvoja vakavammin otettavana: sillä on seurauksia palkkioiden, palkkojen ja uralla edistymisen kannalta.

Vastaavasti kantasuomalaisia pidetään työmarkkinoilla automaattisesti maahanmuuttajataustaisia arvokkaimmiksi ihmisiksi.

Niillä aloilla, jossa vallitsee edelleen vahva sukupuolisegregaatio, miesten työt mielletään naisten työtä arvokkaammaksi. Miksiköhän ahtaajan tai paperimiehen työ on niin paljon arvokkaampi kuin sairaanhoitajan tai opettajan työ?

En tiedä, mistä Sumasen tilastot ovat kotoisin – ilmeisesti on olemassa monia erilaisia tapoja laskea työtuntien määrää.

Monika Fagerholm:

Koulussa tytöt pärjäävät poikia paremmin (ja tätä koetaan joskus jopa ongelmaksi), koulun jälkeen johtotehtävissä on ylivoimaisesti enemmän miehiä, myös johtokunnissa) ja johtajien palkathan ovat ne selvästi korkeimmat. Joten, mitä tapahtuu ja on tapahtunut siinä välissä?

Naisvaltaisten alojen palkat ovat edelleen ne huonoimmat. Nämä tosiasiat eivät selity työtuntien määrällä.

Veera Luoma-aho:

Ei, sillä ongelman ytimessä ovat eriytyneet työmarkkinat. Poikia ohjataan paremmin palkattuun "tuottavaan", tyttöjä huonosti palkattuun "uusintavaan" työhön. Työmarkkinoiden sukupuolierottelun murtaminen onkin sitten vähän mutkikkaampi juttu.

Pienen poikavauvan äitinä en voi olla huomaamatta, että tyttöihin ja poikiin suhtaudutaan jo vauvana ihan eri tavalla. Tyttöjen ja poikien erilaisuuden korostaminen on määrätietoista ja välillä hysteeristä – edes pulautusliinaa on vaikea löytää muissa kuin "tytön tai pojan väreissä".

Pojille hoetaan pienestä pitäen, kuinka noloa olisi pitää jostain, josta tytöt pitävät, ja kuinka hirveää olisi tulla sekoitetuksi tyttöön. Tyttövauva, jonka sukupuolta ei ulkopuolinen voi edes erottaa, on taas vanhempiensa herkkä, pieni ja puolustuskyvytön prinsessa.

Tyttöjen kasvatus tytöiksi ja poikien kasvatus pojiksi on häkellyttävän systemaattista. Se ei voi olla vaikuttamatta siihen, mitä lapset ajattelevat itsestään, missä asioissa he uskovat olevansa hyviä ja millaisen ammatin he kokevat itselleen sopivaksi.

Kaari Utrio:

Puuttuvat 20 senttiä ovat lisääntymiskustannuksia, joista suurin osa lankeaa edelleen naisten maksettavaksi muodossa tai toisessa. Tilanne on parannettavissa lopettamalla lastensaanti.

Miesten osaksi koituva alempi eläkeosuus taas johtuu elintavoista, jotka tappavat miehiä nuorempina kuin naisia. Tämä taas on korjattavissa siten, että miehet omaksuvat naisten elintavat.

Koska molemmat keinot ovat mahdottomia, tilanne jatkunee entisellään.

Seppo Lampela:

Käsittääkseni ainoastaan naiset pystyvät hankkiutumaan raskaaksi ja synnyttämään. Lisäksi (näin näppituntumalla, tsori siitä) naiset hoitavat alle tarhaikäiset ja joskus vanhemmatkin lapsensa kotona miehiä useammin.

Mun oman lähipiirin havainnot tukevat myös "naisten ja miesten työt" -ajattelua; naiset tekevät enemmän koti- ja taloustöitä, kuin miehet.

Toisaalta palkka on myös ammatinvalintakysymys. Ei ole naisilta kiellettyä tehdä "miesten" töitä samoin kun miehet ryhtyvät hoiva-alalle.

Ullamaija Kivikuru:

Sumasen matematiikka on niin mutkikasta, ettei siihen naisen aivo taida yltää. Sen sijaan naisen 80-senttiseen olen elämäni aikana tutustunut lukemattomat kerrat, vaikka toiminkin monin tavoin etuoikeutetulla alalla.

Johannes Koroma:

Ei se ole myytti, kumpikin tutkimus on tilastollisesti totta, mutta samalla tilastollisia emävalheita. Väitteet ovat totuus, mutta kumpikaan ole koko totuus.

Onhan se hyvä, että yksi vääristynyt totuus tasapainotetaan toisella vääristyneellä totuudella. Kuten nykytaiteessa, aina voidaan sanoa, että tärkeintä on synnyttää keskustelua.

Nykytoimittajille ei opeteta tilastotiedettä, tai sitten he eivät halua sitä ymmärtää otsikoidessaan ja käsitellessään tilastoperusteisia juttuja. Sehän voisi pilata hyvän otsikon, tai jopa lööpin. Tulos riippuu siitä, mitä tilastolla halutaan osoittaa.

Kiba Lumberg:

Tässä tulemme taas siihen, millä mittatikulla lasketaan tai asia punnitaan. Sukupuolinäkemys, mieskäsitys, tilastot ja tutkimukset ylläpitävät tätä eriarvoisuuden liekaa naisten kaulojen ympärillä kuin hirttoköyttä konsanaan.

Pauli Sumasen koko tutkimus perustuu hänen näkemykseensä, joka on ilman muuta miehiä suosiva. Mikäli naiset elävät pidempään kuin miehet, Pohjoismaissa siis pitänee siitä rangaista tietyillä lisävakuutusmaksuilla – naisia? Kohtuutonta.

Välillä tulee miettineeksi, millaista olisi olla tyttölapsi perheessä, jossa noudatetaan Pauli Sumasen taantumuksellista näkemystä ja tutkimusmetodia? Kuinka hänen tyttärensä voisi? Tukisiko hän läheisiään, vaimoaan ja tytärtään: "Koska olette naisia ja tyttöjä, teidän tehtävä työnne halvemmalla: 1 euro tarkoittaa teille 80 senttiä. Maksatte jokaisesta ylimenevästä vuodesta minkä elätte miehiä kauemmin."

Nainen ihmisolentona on taipunut paljon miesten maailman vallan alla. Ilman naisia koko maapallolla ei olisi enää elämää, mikäli tämänkaltainen ihmiskäsitys olisi jyllännyt kuten nyt. Miehisen maailman historia taisteluineen ja sotineen olisi tuhonnut elämän mahdollisuudet jo aikoja sitten.

Vanhoilliset miesroolimallit olisi jo syytä unohtaa kokonaan ja kehittyä henkisesti ihmisyyteen - elukkamaisuuden sijaan.

Tutkija Pauli Sumanen edustaa omia näkemyksiään, ei tutkimusta. Voidaanko tutkimuksen piikkiin eriarvoisuuslippua heiluttaa edelleen kuin päänahkoja vyöllä?

Onneksi silti edistyksellisiä tutkijoita ja ylipäätään ihmisiä on olemassa meidän maassamme. Ihmisiä, jotka käsittävät missä ajassa olemme ja elämme.

Annamari Vänskä:

Naisen euro on 80 senttiä, naistaiteilijan 40 senttiä ja maahanmuuttajanaisen euro 20 senttiä. Eroja on paitsi miesten ja naisten myös naisten välillä.

Summasen kirjoitus oli pökerryttävän asiantuntematonta ja yksinkertaistavan populistista tekstiä – se ei esimerkiksi näytä tunnistavan rakenteellista syrjintää. Summasen väitteet eivät myöskään ole linjassa ESR:n eli Euroopan sosiaalirahaston näkemysten kanssa: ESR:n mukaan naisten ja miesten palkkaerot ovat vakava eurooppalainen ongelma, jonka eteen on tehtävä rutkasti töitä.

Lisätietoa: ks. http://ec.europa.eu/employment_social/esf/fields/woman_fi.htm

Johanna Sinisalo:

Naiset ansaitsevat miehiä vähemmän, kun lasketaan keskiarvo kaikista ammateista. Erilaisten matemaattisten mallien pyörittelyn sijasta näkisinkin mieluummin laajan, mahdollisimman objektiivisen tutkimuksen, joka selvittäisi miksi naisten määrä laskee, mitä korkeammista yhteiskunnallisista ja taloudellisista asemista puhutaan. Naisten koulutustaso on jo pitkään ylittänyt miesten koulutustason, eli syy ei ole siellä. Erittäin hyvä – paljonkin parempi – kysymys olisi: "Onko naisten työelämän 'lasikatto' myytti?"

Naisen korkeamman elinaikaodotteen käyttäminen taloudellisena lyömäaseena on hupaisa veto. Se on verrattavissa vaikkapa ajatukseen, että muslimivähemmistöjen edustajat käyttävät niukemmin alkoholia kuin valtaväestö ja he elävät siksi mahdollisesti pitempään - mätkäistäköön heille siis jonkinlainen haittavero terveellisemmistä elintavoistaan.

Max Arhippainen:

Kaikki aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että tuloerot ovat olemassa, ja Sumanen vaikuttaa valitsevat aineistonsa hyvin provokatiivisesti.

Silti hän on todennäköisesti oikeassa, että työtunneilla korjattuna ero on hieman pienempi kuin mitä on uskottu.

Mikko Lehtonen:

Tilastokeskuksen palkkavertailu puhuu asiasta vastaansanomatonta kieltään. Ihmettelen kovin, että joku voi esiintyä "miesasia-aktivistina" ja samalla olla puoltamatta naisten ansioiden kohottamista miesten tasolle.

Sen enempää ansio- kuin kotitöidenkään taakka ei voi jakautua tasaisesti miesten ja naisten kesken niin kauan kuin sukupuolten tuloeroja ei tasata.

Jotta miesten ansiotyötaakkaa saadaan kevennettyä ja miehille turvattua naisten kanssa tasaveroinen oikeus nauttia lasten ja puolison hyvinvoinnin vaalimisesta, on naisten palkkakuoppa täytettävä.

Jari Sarasvuo:

Eikä ole myytti sekään, että naisjohtajia on vieläkin ällistyttävän vähän suhteessa väestön koulutusrakenteeseen, asiakasrakenteeseen, naisten ostovoimaan etc. Puhumattakaan naisten hallituspaikoista pörssiyhtiöissä ennen tätä vuotta.

Tämä pörssin "nainen hallitukseen, herrat" –kampanja ja sen ohjeistus "comply or explain" korjaavat tilannetta juuri tänä vuonna.

Sirpa Kähkönen:

Euroopan komission, Tilastokeskuksen ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan mukaan naisen ansiot ovat noin viidenneksen alemmat kuin miehen. Ehkä miehet osaavat laskuttaa uutteruudestaan paremmin kuin naiset.

Paula Tuovinen:

Sumasen huomio on totta: termit ansiotaso ja palkkataso sekoitetaan helposti keskenään.

Sumasen johtopäätösten perusteella naisten miesten keskituntipalkka on sama, eli kaikki on sikäli hyvin. Voimme siis siirtyä systeemiin, jossa kaikesta työstä maksetaan sama tuntipalkka ja ansiotason ero lasketaan pelkästään työtuntien perusteella.

Miesten pitääkin silloin ansaita enemmän, koska he tekevät enemmän työtunteja. Sama tuntipalkka pörssihaille ja sairaanhoitajalle, sillä työtunteja on maksimissaan 24 vuorokaudessa jokaisella kuolevaisella.

Olen itsekin miettinyt. miksi toisen ihmisen 24 tuntia on arvokkaampi kuin toisen, kun kaikki työ perustuu kuitenkin ruumiilliseen olemiseen maailmassa, ja tavallaan ruumiilla tuotettuun työn tulokseen, oli se sitten pullojen keräystä tai ajattelua.

Sumanen ei käsittääkseni katso hyvällä progressiivista verotusta. Miesten maksama isompi verohan perustuu sille, että vuosiansiot ovat suuremmat – riippumatta siitä, onko isompi vuosiansio saatu isommalla palkalla tai enemmillä työtunneilla.

Jos pörssihai tekisi yhden tunnin viikossa ja duunari 25, vuosiansio voisi olla sama ja siis veroprosentti sama, koska duunari tekee enemmän työtunteja. Hänen verotustaan pitäisi kai pienentää, kuten miehillä? Jos pörssihai ansaitsisi kuitenkin enemmän tunnilla viikossa ja maksaisi enemmän veroa, pitäisikö alentaa pörssihain prosenttia?

Eikö Sumasen ehdotus voisi päteä myös eri alojen suhteeseen toisiinsa. Ammattiryhmien, joiden vuosiansio ja veroprosentti on enemmän kuin toisten ammattiryhmien keskimäärin, niiden verotusta pitäisi alentaa. Verotus saataisiin nopeasti alenemaan!

Vielä hauskempaa olisi, jos miesten veroaste voisi määräytyä aina sen perusteella, paljonko naiset kunakin vuonna keskimäärin ovat jaksaneet raataa. Mitä vähemmän naiset tekisivät työtä, sitä alempi veroprosentti miehillä olisi. Tämä kannustaisi miehiä hellimään naisia suklaalla ja viinirypäleillä, jäämään kotiin sohvalle makoilemaan ja jättämään vaipat vaihtamatta.

Mutta Sumanen ehdottaa kai myös, että naisten vuosityötunnit pitäisi nostaa miesten tasolle. Siis naisten tulee tehdä töitä keskimäärin 2,45 tuntia enemmän viikossa, jotta yltävät miesten tasolle. Jos miehet ja naiset tekevät yhtä paljon työtä, veroprosentti olisi sama – mutta vain jos palkka olisi sama.

Jos mies ansaitsisi silti enemmän, pitäisikö miesten verotus silloinkin laskea naisten tasolle. Sumanen kannattanee tasaveroa?

Arkielämän kokemus puoltaa kuitenkin sitä näkemystä, että työstä (ja samoista tunneista siis) maksetaan erikokoisia palkkoja, ja pienempää palkkaa keskimäärin naiselle. Arkielämän havainnot eivät todellakaan todenna sitä, että miehet tekisivät koti- tai huoltotöitä enemmän kuin naiset.

En ole nähnyt enkä juuri kuullut naisten lötköttelevän sohvalla töiden jälkeen tai istuvan tuntikausia katsomassa jääkiekkoa tai jalkapalloa televisiosta.

Minusta on relevanttia verrata palkkatyöstä saatuja vuosiansioita, sillä lait säätelevät työaikojen pituutta. Kotityötä voi olla vaikea edes mitata.

Naiset kuulemma eivät tunnista pissahätääkään niin helposti kuin miehet ja imettävätkin mieluummin aivojen tunnepuolella.

Mikäli Sumasen väite siitä, että naiset tekevät vähemmän kotitöitä, pitäisikin paikkansa, nykyjohtamisoppien mukaan olisi otettava huomioon työn laatu ja tehokkuus. Naiset tekevät urakkaa ja käyttävät tehokasta "vie mennessäs, tuo tullessas" -menetelmää ja pystyvät tekemään myös monta asiaa yhtä aikaa – laadukkaasti. Siksi naisilla jää varmaan aikaa siihen teatterissa käymiseen, meikkaamiseen ja juoruiluun.

Erkki Tuomioja:

Toki väitettä voi pitää myyttisenä eksaktin tilastotieteen näkökulmasta, mutta se on kuitenkin toimiva ja tilannetta kuvaava yksinkertaistus.

Poliittisessa käytössä uskon myös jokseenkin kaikkien ymmärtäneen ja tietäneen, että ero ei enää johdu siitä, etteikö samasta työstä maksettaisi samaa palkkaa sukupuoleen katsomatta, vaan siitä että työtuntien määrässä on eroja samoin kuin siitä, että miehet sijoittuvat paremmin palkattuihin ammatteihin ja tehtäviin kuin naiset. Sumasen näkemykset ja esitykset ovat heikosti perusteltua miehistä sukupuolipopulismia.

Atso Almila:

On tosin muutamia miehiäkin aloilla, joissa eivät saa yhtään enempää. Hoiva-ala, kulttuurihomma, kutsumustyö yleensä...

Riina Katajavuori:

Esimerkiksi kirjailijoiden tuloista on olemassa tuore tilasto, joka osoittaa naiskirjailijoiden ansaitsevan huomattavasti vähemmän kuin mieskirjailijat (jotka hekään eivät rahassa ryve).Sen lisäksi, että nainen ansaitsee alalla kuin alalla vähemmän kuin mies, hän tekee tilastojen mukaan myös 61 prosenttia kotitöistä.

Vain 25 prosenttia alle 3-vuotiaista suomalaislapsista on päiväkodissa. Luku on eurooppalaisittain pieni, eli suomalaiset pikkulapset hoidetaan kotona. Hoitaja on useimmiten äiti, jonka hoivatyö on naurettavasti palkattu. Minimikotihoidontuki on pienempi kuin työttömän peruspäiväraha.

Sumanen selvästikin muodostaa "työn" käsitteen omalla laillaan. Eli sunnuntain juhla-ateria, jonka valmistaa mies, saa laajaa kiitosta ja huomiota, mutta äidin arkiset hernekeitot eivät kiinnosta ketään eikä niitä lasketa työksi, eiväthän niiden valmistamiseen käytetyt työtunnit kerrytä edes eläkettä.

Martti Koskenniemi:

Progressiivisen verotuksen tilastollinen vaikutus miesten tuntipalkkaan vain tarjoaa miehille mahdollisuuden suurempaan osallistumiseen yhteiskunnan palveluiden kustantamiseen – näin se tasoittaa naisten kotityöhön antamaa panosta. Olettaen tietenkin, että Summasen laskut ovat oikein.

Toisaalta tilastoihin nojaaminen vaikuttaa jotenkin toisarvoiselta siihen arkikokemukseen nähden, jossa nainen joka tapauksessa antaa yhteiskunnalle mieheen ' verrattuna aliarvostetun panoksen.

Vaula Norrena:

Naisen euro on 80 senttiä jo kehdosta alkaen. Jo vauvaikäisiin poikiin satsataan 20–30 prosenttia enemmän rahaa kuin tyttöihin. Poikien leluihin, peleihin, synttärilahjoihin ja viikkorahoihin käytetään 20–30 prosenttia enemmän rahaa kuin tyttöjen vastaaviin – myös perheissä, joissa on sekä tyttöjä ja poikia. Tämä on markkinointitutkimuksilla osoitettu fakta.

Kun pojat kasvavat miehiksi ja menevät töihin, viikkorahaero vain vaihtuu palkkaeroksi.

Viimeisin palkkamittaus osoitti naisten palkkojen olevan 80,8 prosenttia miesten palkoista.70 prosenttia naisista jää sellaisen palkkarajan alapuolelle, jonka70% miehistä ylittää. Vasta akateemisesti koulutettu nainen keskimäärin yltää ammattikoulun käyneen miehen palkan tasolle.

On järkyttävää, että yhteiskunnan kannalta kaikkein kallisarvoisimmista töistä kuten lasten kasvatuksesta, opetuksesta, sairaanhoidosta ja päivähoidosta maksetaan huonointa palkkaa. Samaan aikaan kun trukilla ajelijat, paperikoneen napinpainajat ja muut ilman ihmisvastuuta rutiinitehtävien tekijät saavat moninkertaista palkkaa.

Suomen hyvinvointi ei perustu miesten uutteruuteen, vaan molempien sukupuolien uutteruuteen.

Naisten osaksi vain on tullut olla uutteria ilman palkkaa.

Naiset hoitavat kodin, lapset, vanhukset ja vapaaehtoistyön ja järjestötoiminnankin yhteishyvän- monesti vielä yksinhuoltajina.

Naiset hoitavat kotona siivouksen, tiskauksen, pyykinpesun, vaatehuollon, lasten kasvatuksen, koiran pissatuksen, taloyhtiön pihatalkoot, sukulaistenmuistamiset, koulun myyjäiset, urheiluseuran varainkeruutalkoot ynnä muuta ynnä muuta siinä ajassa kun miehet makaavat sohvalla tai harrastavat jotain itseään varten.

Ehkäpä juuri yhteisöllisyys ja vastuunkanto muista onkin naisten pidemmän iän salaisuus?

Miehet, jotka olette kateellisia naisille, kokeilkaapa elää tuota naisten elämää muutaman vuoden ajan!

Jospa tekin saisitte sillä keinoin lisää terveyttä ja pitkää ikää.

Paljon pienemmällä palkalla tietenkin.

Juha Sihvola:

Pauli Sumasen perustelut näyttävät tendenssimäiseltä yritykseltä kiistää naisten todellinen syrjintä työelämässä.

Se näkyy tilastollisena 80 sentin matalapalkkaisuutena mutta ennen kaikkea naisten systemaattisena aliedustuksena päätöksentekijöiden ja johtajien joukossa. Naiset karsivasta lasikattoilmiöstä pitävät hyvien veljien verkostot edelleen huolen. Tosin olen toiveikas, että me tasa-arvon puolustajat vielä voitamme tämän sodan.

Antti Alanen:

Pauli Sumanen esittää paikkansapitäviä tietoja, mutta ne eivät muuta kokonaiskuvaa. Naisvaltaisilla aloilla tehdään välttämätöntä, raskasta ja huonosti palkattua työtä. Tasa-arvo ja reilu peli on miestenkin etu.

Atro Kahiluoto:

Tilastoihin perehtymättömän on mahdoton sanoa, että kyseessä varmuudella olisi myytti. Jotain kummallista ja arkikokemuksen vastaista tuossa väitteessä kuitenkin on.

En ole vielä koskaan tavannut ketään, joka saisi sukupuolen perusteella samasta työstä huonompaa tai parempaa palkkaa. Olen myös keskustellut aiheesta oman alani ammattiliitossa. Tilastojen mukaan miehet ansaitsevat alallamme paremmin kuin naiset, mutta emme yrityksistä huolimatta ole koskaan onnistuneet saamaan selville, missä näitä parempia palkkoja miehille maksetaan, miksi ja tarkkaan ottaen kenelle.

Keskusteluissa työnantajan kanssa meille on aina vakuutettu, että samapalkkaisuus on itsestään selvä asia. Koko juttu on melkoinen mysteeri.

Marita Liulia:

Kun naiset saavat edelleenkin turhaan koputella lasikattoa yritysten ja puolueiden johdossa, eikä hyväsisar-järjestelmääkään ole syntynyt, on naisten epätasa-arvo kaikkea muuta kuin myytti.

Eikö naisten pitäisi tienata nykyisin enemmän kuin miesten? Naiset kun vastaavat pääsääntöisesti lapsista ja vanhuksista.

Juha Herkman:

Naisten pienempiä keskiansioita voi laskea ja perustella monella tavalla mutta tuskin kyse myytistä on. Jos miehet tekevät enemmän palkkatyötä, naiset tekevät enemmän palkatonta työtä kodeissa, jotta miehet voivat käydä tienaamassa ansiotyössä.

Naiset myös työskentelevät miehiä paljon runsaslukuisemmin matalapalkka-aloilla, kuiten hoito- ja hoiva-alalla ja siivoajina. Nimenomaan näillä sektoreilla ja opetustoimessa tehtäväkohtaiset palkkaerot tuskin ovat kovin sukupuolittuneet. Sen sijaan aloilla, joissa miehet ovat enemmistössä, tilanne on toinen.

Huippupalkkaisia johtotehtäviä hallitsevat miehet.

Silja Rantanen:

Sukupuolten työajan erot juontavat juurensa sukupuolten eriarvoisuudesta. Sukupuolten eriarvoisuus on epäoikeudenmukaisuus, jota yritetään hitaasti korjata. Kun eriarvoisuus jatkuu, väitteitä joudutaan toistamaan. Puhe kuulostaa myytiltä niiden korvissa, jotka eivät ole koskaan ajatelleet asiaa syvällisemmin. Tätä seikkaa käyttävät hyväkseen ne, jotka tasa-arvon myötä menettäisivät etuja.

Tasa-arvon vastustajat pyrkivät säilyttämään miesten etuoikeuksia vetoamalla siihen, että puhe toteutumattomasta tasa-arvosta on kulunutta. HS-raadin kysymyksissä on uskollisesti referoitu joka ikinen runokokoelma, pamfletti ja pefletti, johon on kirjattu sorretun miehen näkökulma. Vastattuani neljään miesasiakysymykseen alan epäillä, että kysymysten laatijoilla on asiasta näkemys.

Tommi Liimatta:

Mitä väliä sillä lopulta on, jos serminaapuri tienaakin enemmän. Kuitenkin kaikki yli kahden tonnin menee keksittyihin tarpeisiin, kuten Refreshing Honey Almond Anti-Hangover Lifesaving Skinsoftening Boobs-tightening Shower Geliin.

Lotta Backlund:

Ei ole myytti, mutta on tietysti vähän mutkia oikoen sanottu. Jos katsotaan aloittain, niin järjestään naisvaltaiset alat ovat matalapalkkaisia, kun taas todella moni miesvaltainen ala on kovapalkkainen, vaikka niiden vaativuus- ja tarvittava koulutustaso ovat yhtä matalia tai matalampia.

Jos on niin, että leskeneläkkeiden ja terveydenhuollon kustannukset todella suuremmassa määrin koostuvat naisista, niin sitäkin varmasti osittain selittää se, että naiset elävät kauemmin (leskeneläkkeet, vanhushoito) ja se, että kymmenettuhannet naiset joka vuosi käyttävät yhdeksän kuukauden ajan neuvolapalveluita sekä prosessin lopuksi vielä synnyttävät. Se taitaa olla aika kallista hommaa.

Jos tätä miesaktivstia hermostuttaa se, että miehillä on kovempi veroprosentti, ja siksi maksavat euromäärällisesti enemmän veroja kuin naiset, niin kerrottakoon hänelle, että se kovempi veroprosentti juuri tulee siitä korkeammasta palkasta.

Kimmo Rentola:

Palkkojen osalta se pitää keskimäärin paikkansa, samoin kuin se, että ero on hitaasti kaventunut. Aktivismin ja tutkimuksen sekoittaminen toisiinsa ei useinkaan tiedä hyvää.

Minna Tawast:

Väite naisen eurosta 80 sentin suuruisena perustuu samasta työstä samoilla työehdoilla maksettavaan pienempään palkkaan eivätkä Sumasen HS:ssa esittämät luvut tätä kumoa. Työmarkkinoiden jakaantuminen sukupuolen mukaan on pääsyy siihen, että naisten ja miesten keskiansioiden tilastolliset erot näyttävät suurilta. Naiset tekevät myös miehiä vähemmän ylitöitä.

Mikäli Sumanen tarkoittaa, että miesten oletetaan tekevän pitempää työpäivää kuin naisten ilman ylityökorvauksia tai erillistä sopimista ja että heidän palkkatasonsa on sen vuoksi korkeampi, näyttäytyy palkkatasa-arvokysymys tietenkin hieman uudessa valossa. Tasa-arvokysymyksestä keskusteleminen ansiotason kannalta on varmasti myös aiheellista.

Sen sijaan veroprosenttien pyörittely tässä yhteydessä ei todista minusta mitään. Suuremmista tuloista maksetaan Suomessa suuremmat verot ja työeläkemaksut. Vai maksavatko miehet Summasen mukaan samasta tulosta enemmän veroja kuin naiset?

Jukka Relander:

Sumasen kirjoitus oli harkitsematon ja asenteellinen. Näin käy aina silloin kun tilastoja valjastetaan poliittisten hankkeiden palvelukseen. On hyvin vaikeaa olla aktivisti ja tilastoihminen samalla kertaa.

Sumanen on oikeassa vain yhdessä asiassa: pitää keskustella enemmän siitä, mitä on tilastojen takana. On totta että miehet tekevät pidempää päivää, ja yhtä lailla on totta, että naiset hoitavat enemmän lapsia. Pitäisi siis toimia sen hyväksi, että miehet saavat hoitaa enemmän lapsia ja naiset saavat käydä enemmän töissä. Vertailtaessa esimerkiksi ranskalaista ja amerikkalaista työelämää voimme kuitenkin havaita, että työn tuottavuus ei välttämättä nouse työpäiviä pidentämällä.

Hokema "naisen euro on 80 senttiä" nostaa kyllä oikean ongelman esiin, mutta synnyttää samalla mielikuvan siitä, että naiselle maksettaisiin 80 senttiä samasta työstä, josta mies saa euron. Samasta työstä maksetaan naiselle edelleen vähemmän kuin miehelle, mutta ero on paljon pienempi. Sukupuolten palkkaerot johtuvat ensisijaisesti siitä, että miehet työskentelevät enemmän yksityisellä sektorilla, naiset enemmän julkisella sektorilla. Usein ajatellaan että yksityisen sektorin tuottavuus on parempi, ja niistä töistä on syytäkin maksaa enemmän. Mutta onkohan todella näin? Onko niin, että yhteiskunnan tuottavuus ei kasva siitä, että voimme viedä lapsemme päivähoitoon, saamme ongelmiimme tukea ja apua, sairauksiamme hoidetaan ja nuorille opetetaan matematiikkaa, kieliä ja maantietoa? Ilman naisten työtä meillä ei olisi yhtään miesinsinööriä tai naisjohtajaa.

Hokemasta "naisen euro on 80 senttiä" olisi ehkä syytä luopua ja alkaa mitata kunkin työn yhteiskunnallista tuottavuutta nykyistä järkevämmillä mittareilla ja sen jälkeen keskustella mielekkäästä palkkatasosta. Hokema nostaa kyllä oikean ongelman esiin, mutta synnyttää samalla mielikuvan siitä, että naiselle maksettaisiin 80 senttiä samasta työstä, josta mies saa euron.

Heikki Hiilamo:

Teknisesti kyse voi olla myytistä, muttei asiallisesti. Parisuhteessa elävät tekevät yhdessä valintoja työssäkäynnistä. Kyse on palkallisen ja palkattoman työn jaosta.

Lapsen hoidon (eli työvoiman uusintamisen) kustannukset jäävät pääosin naisten maksettaviksi: naiset käyttävät perhevapaita dramaattisesti enemmän kuin miehet ja perhevapaiden jälkeenkin hoitavat lapsia enemmän kuin miehet. Tämä näkyy "äitiysrangaistuksena" työelämässä. Naisten työurat jäävät lyhyemmäksi, eivätkä naiset pääse yhtä korkeisiin asemiin kuin miehet.

Epätasa-arvo heijastunee negatiivisesti myös synnyttämättömien naisten uraan, koska he ovat mahdollisia äitejä ja pitkienkin perhevapaiden käyttäjiä. Kysymys tasa-arvosta työelämässä on yksi lähivuosikymmenten suuria yhteiskuntapoliittisia keskusteluita. Naisten koulutustaso on muodostumassa selvästi korkeammaksi kuin miesten koulutustaso. Tämän perusteella naisten palkkojen pitäisi kohota muutaman vuosikymmenen kuluttua miesten palkkojen yläpuolelle. Vai käykö niin, että äitiysrangaistus edelleen painaa naisten palkkoja alas. Miehet voivat myös onnistua muuttamaan palkkarakennetta siten, ettei korkeampi koulutus takaisi enää tulevaisuudessa vastaavalla tavalla korkeampaa ansiotasoa.

Laura Kolbe:

Ei ole, vaikka "miesaktivisti" Sumanen niin väittää. Ei ole olemassa absoluuttisia miehiä eikä naisia, joita vertailla, vaikka Sumasen sumea matematiikka niin yrittää tehdä.

Työtilanne ei ole sukupuolineutraalia tai historiatonta, vaan siihen heijastuu pitkän ajanjakson kehitys. Työmarkkinat jakautuvat edelleen naisten ja miesten töihin. Miesten töitä varjelevat ay-liike ja maskuliinisuutta kunnioittava perinteen voima. Naisten työt ovat julkisella sektorilla. Ne ovat matalapalkka-aloja ja niihin liittyy kutsumus tai hoivaulottuvuus. Edes naisten korkeampi koulutustaso ei ole muuttanut asetelmaa.

"Kruunun leipä" oli ennen tae jonkinlaisesta palkkatasa-arvosta. Oli selkeät virat, palkkaluokat ja ikälisät. Jokainen tiesi paikkansa rootelissa. Nyt katson ympärilleni työpaikallani yliopistossa, jossa ennen olimme valtion virkamiehiä. Nyt siirryimme tulosvastuullisiksi työsuhdetyöläisiksi, ja suorituksemme on pisteytetty.

Miten sattuukaan, huomaan, että useimmat mieskollegat saavat korkeampi tulospisteitä ja siten korkeampaa palkkaa. Miehen opetus ja tutkimus kun on aina arvokkaampaa, eikö niin?

Tässä asenteessa piilee myyttiin kätkeytyvä totuudellisuus. Siihen ei voi vaikuttaa matemaattisella kikkailulla vaan osaavien naisten reilulla ja näkyvällä palkkaamisella ja palkitsemisella!

Katja Boxberg:

Ei todellakaan ole. Tuntuu huikealta, että Suomessa tasa-arvokeskustelu on jämähtänyt tähän kysymykseen.

Voin omasta ja useiden ystävieni puolesta vakuuttaa, että 80 senttiä on silkkaa arkipäivää. Siis samasta, vaikka toimittajan tai ekonomin, työstä nainen saa huonompaa palkkaa kuin mies.

Kokonaan toinen asia on naisvaltaisten alojen heikot palkat. Naisia syyllistetään, että turha valittaa kun olet itse hakeutunut heikosti palkatulle hoiva-alalle.

Mutta jonkunhan hoivatyötkin on tehtävä. Miksi lasten, sairaiden ja vanhusten hoitaminen ole yhtä arvokasta kuin satama-ahjaajan? Tässä on melkoinen asennemuutoksen paikka.

Kristiina Rikman:

Ainakin freelancerina, jonka tulot muodostuvat palkkioista ja tekijänkorvauksista, pätee pärstäkertoimen lisäksi myös ns. munalisä.

Naiset saavat vähemmän liksaa samasta työstä. Ja voi olla että saavat myös tylsempiä töitä.

Eilina Gusatinsky:

Mutta monia ärsyttää keskustelut naisten oikeuksista ja tasa-arvosta – heitä miellyttää vanhanaikainen maailmanjärjestys.

Teivo Teivainen:

Vaikka väitteeseen liittyy myyttisiä piirteitä, se ei ole vain myytti. Täsmällisenä arviona se pitää vaihtelevasti paikkansa eri puolilla Suomea ja maailmaa.

"Köyhän euro" on kaikkialla tätäkin vähäisempi.

Köyhyyden ja eriarvoisuuden rakentamisessa sukupuoli on tärkeä ulottuvuus, ei toki ainoa.

EN OTA KANTAA

Jaakko Hämeen-Anttila:

Vertailujen tekeminen on hyvin vaikeaa ja vaatii suurta asiantuntemusta. Maallikkona on vaikea ottaa kantaa. Molemmin puolin tunnutaan tarjottavan lähinnä vahvoihin mielipiteisiin perustuvia näkökantoja.

Ben Zyskowicz:

En tiedä.

Claes Andersson:

Kaikki uudet näkökulmat tähän keskusteluun ovat myönteisiä ja tervetulleita. Kysymys vaikuttaa tilastollisesti monimutkaiselta – esimerkiksi kotona suoritetun työn arvo on vaikeasti laskettavissa.

Ainakin liikemaailman johtotehtävissä naiset ovat huonosti edustettuina, mikä ei ainakaan voi johtua koulutuksellisista eroista (naisilla on parempi koulutustaso).

Soila Lehtonen:

...koska pirustako sen nyt tähän hätään varmaksi tietää; tilastokirjassaan Sumanen näyttää todistavan, että miehet näyttävät ansaitsevan enemmän koska tekevät enemmän työtä, eikä siis naisen euro ole 80 senttiä, mutta samaan aikaan toisaalla:

Sosiaali- ja terveysministeriön samapalkkaisuusohjelma toteaa, että "keskimääräinen naiselle maksettava säännöllisen työajan palkka on Suomessa 81,8 prosenttia miehen palkasta (Tilastokeskus, Ansiotasoindeksi 2009*). Noin puolet sukupuolten palkkaerosta on selitettävissä sillä, että naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja eri tehtävissä. >>Kun tarkastellaan saman ikäluokan naisia ja miehiä, joilla on sama koulutustausta ja jotka toimivat samoilla toimialoilla ja tehtävissä, naisille maksettava palkka on noin 10 prosenttia miesten palkkaa heikompi."

(*"Ansiotasoindeksi on palkansaajien säännölliseltä työajalta maksettavien ansioiden kehitystä mittaava indeksi, joka sisältää tulospalkkiot ja sopimuksiin perustuvat kertaerät. Keskiansioista ei ole vähennetty veroja eikä työntekijän sosiaaliturvamaksuja.")

Piruko raamattua lukee?

Ja keskusteluissa vellovat ne ikiaikaiset, sentimentaaliset femakkovihat, biologiset erot ja niiden tulkinta, yksinhuoltajan viikkoimuroinnin arvo sekä naisten (ymmärrettävä) katkeruus naisvaltaisten alojen huonoista palkoista.

Kannattaisiko kysyä mieluummin, miksi miehet ovat paremmin palkatuissa töissä? Tai miksi vain naiset synnyttävät? Miksi naisvaltaisilla aloilla palkkataso on matala? Ja miksei vanhoja naisia tapeta viimeistään heidän täytettyään 80 vuotta, koska erityisesti sen jälkeen he tulevat yhteiskunnalle liian kalliiksi, ja koska vanhoja naisia on enemmän kuin miehiä siksi että heidän elintapansa ovat terveellisempiä, miehet joutuvat raatamaan entistä enemmän, sillä johan he nyt maksavat suuremman osan kansakunnan verokertymästä?

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

Riippuen siitä mihin ja miten statistisen analyysin luuppi kohdistetaan asiat saadaan näyttämään siltä miltä niiden halutaan näyttävän.

Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja samapalkkaisuus eivät saa olla sukupuolesta riippuvaisia arvoja, vaan yhteisiä kaikkien jakamia arvoja. Hyvin tehdystä työstä pitää saada asianmukainen, kunnon korvaus ja onnistumista pitää ihmisiä palkita erikseen – täysin sukupuolesta riippumatta. Kaikki eivät aina voi onnistua.

Riskinotto ja epäonnistuminen ovat osa elämää. Meidän pitää oppia nauttimaan siitä, että "joku toinen" pärjää paremmin kuin se "minä itse", joka asuu vasemman ja oikean korvan välissä. Siinä vaiheessa kun toisen onnistuminen ja toisen onnistumisesta nauttiminen, jälleen sukupuolesta riippumatta, koetaan Suomessa keskeiseksi arvoksi alkaa Suomi pärjätä hyvin henkisesti ja varmaan myös taloudellisesti.

Tuomas Kyrö:

Ei kiinnosta laskea senttejä. Kolumnistina euroni on aika paljon isompi kuin prosaistina, silti pidän jälkimmäistä päätyönäni.

Saan palkkani ja palkkioni tehdystä työstä, en siihen käyttämistäni tunneista kuten aika moni nykyisin. Perinteinen palkkatyö tuntipalkkoineen ja lakkoineen on kaukaista ja vierasta. Palkkion neuvottelen itse sen mukaan, kuinka kiinnostava työ ja millaiseksi lasken tilaajan maksukyvyn suhteessa omien töideni tason, tai sitten se määräytyy tekijänoikeusprosenttien mukaan jotka ovat samat miehille ja naisille. Enpä usko että minulle maksettaisiin enemmän tai vähemmän vaikka sukuelimeni kasvaisisvat sisäänpäin, vaikka toki parrakas nainen olisi mediaseksikkäämpi brändi kuin tämä nykyinen.

Kotityö-sanaa en ole koskaan ymmärtänyt. Asialliset hommat hoidetaan, tiskit pestään, pyykit pyykätään, lasten kanssa ollaan, hullu se joka niille rahallista arvoa laskee.

Lopullista totuutta sukupuolivääntöön ei tule ennen kuin mies onnistutaan saattamaan raskaaksi. Lasketaan sentit sitten imetysten välissä.

Kari Uusikylä:

On turha kinastella tarkoista luvuista, joista tulee helposti itseään ruokkivia propagandaiskusanoja. Tärkeintä on ehdoton samanpalkkaisuus samoista toista.

Opetusalalla voisi verrata ammattikorkeakoulujen mies- ja naisopettajien palkkoja. Miksi tekniikan opettaminen on palkalla mitaten niin paljon vaativampaa kuin hoitoalan opettaminen? Onko insinööri sairaanhoitajaa arvokkaampi?

Virpi Suutari:

On loistavaa, että tuttuja hokemia uskalletaan tarkastella kriittisesti. Pauli Sumasen argumenteissa on paljon järkeä. Silti hänkään ei ota huomioon kaikkea sitä näkymätöntä työtä, jota naiset tekevät uraohjusten taustalla kodin ja perheen hyväksi.

Arno Kotro:

Riippuu siitä, mitä väitteellä tarkoitetaan – palkkaa samasta työstä vai kaikkien naisten ja miesten säännöllisen työajan ansioita.

Jälkimmäisessä merkityksessä väite pitää paikkansa. Tämä johtuu siitä, että naisvaltaisilla aloilla maksetaan keskimäärin kehnompaa palkkaa kuin miesvaltaisissa ammateissa. Tämä epäsuhta vaatii korjausta: tarvitaan kunnianhimoisia ja pitkäjänteisiä palkkaohjelmia nostamaan naisalojen tulotasoa. Samalla pitää pyrkiä purkamaan kulttuuriin juurtunutta sukupuolijärjestelmää, joka jakaa ammatit naisten ja miesten töihin.

Viime kädessä palkkavinoutuman taustalla on merkillisiä käsityksiä siitä, mikä on tuottavaa työtä, mikä ei. Miesvaltaisesta vientiteollisuudesta kansantalouteen kilisevät veroeurot on helppo laskea, mutta pitää muistaa, että naisvetoiset koulutus-, sosiaali- ja terveyssektorit mahdollistavat yhteiskunnan pyörimisen siinä kuin perinteiset miesalatkin, mutta niiden taloudellista hyötyä on vaikeampi mitata, koska se ei ole yhtä välitön. Luokanopettajat opettavat tulevat kännykkäinsinöörit ja laivanrakentajat lukemaan ja laskemaan, mutta tämä ei palkoissa näy. Parhaiten palkituiksi tulevat pitkän ketjun viimeiset lenkit, ei lopputuloksen kannalta yhtä tärkeä alkupää tai esimerkiksi terveydenhuolto.

Jos kymmenen ihmistä täyttää saavin kaatamalla siihen peräkkäin ämpärillisen vettä, ei se viimeinen ole saavia täyttänyt, vaikka ammattien palkkauksessa logiikka helposti tämä onkin.

Käsitys naisen eurosta 80 senttinä ei sen sijaan pidä paikkaansa, jos sillä tarkoitetaan, että naiset saisivat samasta työstä viidenneksen vähemmän palkkaa kuin miehet. On oikeastaan juuri naisten kannalta vahinko, että fraasi usein on ymmärretty tällä tavalla väärin. Silloin on helppo kuvitella, että naisten ja miesten saadessa samasta työstä samaa palkkaa kaikki olisi kunnossa ja hokema perätön. Tämä vie huomion siitä perusongelmasta, että naisenemmistöisten alojen palkat ovat jäljessä miesalojen palkoista.

Sumasen ehdotukset miesten veroprosentin laskemisesta ja naisten eläkemaksujen korottamisesta ovat järjettömiä. Tällä hetkellä naisten eläkkeet jäävät yli viidenneksen pienemmiksi kuin miesten, joten ensisijaista olisi miettiä, miten naisten eläkkeet saataisiin lähemmäs miesten tasoa esimerkiksi ehjempien työurien ja nykyistä korkeamman ansiotason avulla.

Olisi älytön ajatus ruveta rankaisemaan naisia heidän terveemmistä elämäntavoistaan eläkemaksuja korottamalla. Ylipäätään on kummallista, miksi Sumanen katsoo juuri naiset ja miehet sellaisiksi luokiksi, joiden ryhmäkeskiarvojen mukaan eläkemaksut pitäisi määrittää. Suomenruotsalaiset elävät keskimäärin selvästi pitempään kuin romanit. Eikö näillä ryhmillä siis pitäisi olla erilaiset eläkemaksut ja verotaulukot? Koulutus korreloi elinikäodotteen ja vanhempien koulutuksen kanssa, joten Sumanen voisi tilastonikkarina loihtia kaavat, joilla akateemisten perheiden ja työläisperheiden lapsille määrättäisiin jo syntymälahjana erilaiset eläkemaksut ja veroasteikot.

Sumasen logiikka ontuu muutenkin. Ei voi ajatella, että eri ryhmien – miten niitä sitten jaetaankaan – pitäisi maksaa veroja juuri siinä suhteessa kuin ne verovaroin rahoitettuja palveluja tai tukia keskimäärin käyttävät. Hyvinvointivaltio rakentuu periaatteelle, että veroja kerätään sieltä, missä on eniten veronmaksukykyä, ja näin kerättyjä varoja käytetään sen mukaan kuin demokraattisesti päätetään – ja mieluiten tasa-arvoa lisäävällä tavalla. Moni maksaa elämässään veroja enemmän kuin niistä hyötyy, mutta tämä ei tarkoita, että pitäisi luoda jokin mekanismi, jolla hän saisi omansa pois. Veroilla on tarkoitus tasoittaa toimeentuloeroja, ei lujittaa niitä.

Sukupuolen mukaan määräytyvät verot tai eläkemaksut tarkoittaisivat vakavaa takaiskua kansalaisten yhdenvertaisuudelle ja tasa-arvolle. Sellaiset synnynnäiset ominaisuudet kuin sukupuoli eivät saa sanella oikeuksia, velvollisuuksia tai veroprosenttia.

Kun Sumanen vielä puhuu mieselättäjäyhteiskunnasta ja vaatii naisia tekemään nykyistä enemmän töitä, hänen olisi hyvä tutustua työolotutkimuksiin, joiden mukaan naiset jo nyt kokevat työuupumusta miehiä enemmän.

Kaiken kaikkiaan Sumasen teesit ovat esimerkki siitä, millaista miesaktivismi voi pahimmillaan olla. Muutenkin miesasia on saanut käsittämättömiä piirteitä. Milloin joku on vaatimassa naisia tasa-arvon nimissä armeijaan, milloin halutaan kasvattaa naisten työkuormitusta entisestään tai haikaillaan menneen maailman sukupuolirooleja. Olemme saaneet äärifeminismin rinnalle tarpeetonta vastakkainasettelua ruokkivan äärimaskulinismin – vai miksi sitä pitäisi sanoa – mikä on typerää: samaan maaliin tässä kuitenkin pelataan. Ainakin äänekkäimmät miesliikkeet ja niiden kummalliset kukinnot on syytä kiertää kaukaa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi