HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitäisikö Maamme-laulun käytöstä Suomen kansallislauluna luopua?

Tämän viikon torstaina on kulunut päivälleen 200 vuotta "suomalaisen musiikin isänä" pidetyn Fredrik Paciuksen (1809–1891) syntymästä.

Hampurissa syntynyt ja Kasselissa säveltämistä, musiikin teoriaa ja viulunsoittoa opiskellut Pacius tuli Suomeen vuonna 1835, jolloin hän aloitti Helsingin yliopiston musiikinjohtajana ja -opettajana. Pacius teki paljon töitä pääkaupungin lähinnä harrastelijavoimin ylläpidetyn musiikkielämän organisoimiseksi ja taiteellisen tason kohentamiseksi. Hän perusti Akademiska sångsällskapet -kuoron vuonna 1838 ja esitteli vuonna 1844 perustetun Helsingin sinfoniayhdistyksen konserteissa pääkaupunkilaisille muun muassa Mozartin, Beethovenin ja Rossinin teoksia.

Paciuksen tunnetuin sävellys on J.L. Runebergin sanoihin sävelletty Vårt land (Maamme), joka sai ensiesityksensä Kumtähden kentällä 13.5. 1848. Maamme vakiintui myöhemmin virallisissa yhteyksissä käytetyksi Suomen kansallislauluksi. Myös Viro käyttää kansallislaulunaan samaa sävelmää nimellä Mu isamaa.

Maamme-laulun ohella Paciuksen tunnetuimpia sävellyksiä ovat laulut Sotilaspoika, Suomen laulu ja Laps' Suomen sekä ooppera Kaarle-kuninkaan metsästys. Yleensä Paciuksen suomalaisen musiikkielämän hyväksi tekemää organisointityötä pidetään kuitenkin merkittävämpänä kuin hänen säveltäjän uraansa. Paciuksen klassisromanttista tyyliä moitittiin jo 1800-luvun lopulla vanhanaikaiseksi.

Aika ajoin Suomessa keskustellaan siitä, onko Maamme-laulu paras mahdollinen valinta Suomen kansallishymniksi. Toistaiseksi korkeimmalle keskustelun laineet löivät vuonna 2003. Tuolloin säveltäjä ja musiikkipedagogi Tapani Länsiö ehdotti Maamme-laulun korvaamista Jean Sibeliuksen vuonna 1899 säveltämällä Finlandia-hymnillä, johon V.A. Koskenniemi teki myöhemmin sanat. Keskustelu johti eduskunnassakin kilpaileviin lakialoitteisiin: ruotsalaisen kansanpuolueen Christina Gestrin esitti Maamme-laulun aseman vakiinnuttamisesta lailla, kun taas sosiaalidemokraattien Kimmo Kiljunen esitti lakia, joka olisi säätänyt kansallislauluksi Finlandia-hymnin. Kummatkin aloitteet raukesivat.

Maamme-laulua on kritisoitu sen saksalaisen taustan vuoksi, ja sitä on pidetty myös musiikillisesti vaatimattomana esimerkiksi Finlandia-hymnin rinnalla. Ensimmäisen sortokauden alussa syntyneen Finlandia-hymnin on sanottu kytkeytyvän suoremmin Suomen valtiollisen itsenäistymisen historiaan kuin yleisen kansallisen heräämisen vuosikymmeninä syntyneen Maamme-laulun.

Toisaalta Finlandia-hymni on Maamme-laulua vaikeampi sävellys, jota Sibelius ei alun perin tarkoittanut laulettavaksi. On pelätty, että Finlandia-laulu puuroutuisi esimerkiksi urheilukilpailujen tai muiden joukkotilaisuuksien yhteislauluna tunnistamattomaksi mölinäksi. Käytännön ongelmia saattaisi koitua myös siitä, että Finlandia on tekijänoikeussuojan alaista musiikkia vuoteen 2027 asti, jolloin Sibeliuksen kuolemasta on kulunut 70 vuotta.

Viikon kysymys:

Pitäisikö Maamme-laulun käytöstä Suomen kansallislauluna luopua?

KYLLÄ

Timo Harakka:

Kansallislaulu tulisi valita vuosittain Idols-tyyppisessä reality-ohjelmassa. Kansainvälisesti menestyvimmät urheilijat, jotka joutuvat palkintopallilla kansallislaulua kuuntelemaan, muodostavat tuomariston, joka nöyryyttää kilpailevia säveltäjiä. Erikseen tulee kieltää kansallislaulun esittäminen jääkiekkofinaalien, pesäpallo-otteluiden ja televisio-ohjelmien alussa.

Finlandiaa ei tule missään tapauksessa anastaa Biafran kansalta, joka ehti valita hymnin kansallislaulukseen maan lyhyen itsenäisyyden ajaksi.

Kehitysyhteistyövaramme täytyy keskittää siihen, että Finlandia saadaan mahdollisimman monen afrikkalaisen valtion kansallislauluksi.

Jari Sarasvuo:

Keskinkertaisen sävellyksen lisäksi sanat ovat lannistavia.

(toinen säkeistö): "On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet. Sen vieras kyllä hylkäjää"

Höh! Emme ole köyhiä, emmekä selviä ilman työperäistä maahanmuuttoa.

Sen sijaan F-laulu on väkevä sekä sanoitukseltaan että sävellyksiltään. Maksetaan tekijänoikeuksista perikunnalle könttäsumma jonkun valtionyhtiön osakkeina.

Harri Haanpää:

Olisi pitänyt korvata viimeistään silloin, kun Timo T. A. Mikkosen pojat tulkitsivat sen 7 päivää -lehden verkkosivuilla joulukuussa 2007.

Maamme-laulu korvattakoon medleyllä Den glider in, Kappale kauneinta Suomea, Euroopan syrjäkylät ja (Tuomari Nurmion) Huono ihminen. Tahtikin vaihtuu. Se tekee sen komeasti, pysähdyksin ja kuperkeikan kautta vauhtia hakien kimaran kakkososassa, sen sisällä, Kappaleessa kauneinta Suomea, jonka pitää siis pohjautua siihen ainoaan ja oikeaan, Erkki Junkkarisen alkuperäistulkintaan.

Veera Luoma-aho:

Kaikenlaiset kansallisvaltion symbolit ovat minulle aika samantekeviä, mutta mieluummin kuulisin kansallislauluna Finlandian.

Maamme-laulu kuulostaa ankealta virreltä. Se, että Finlandiaa ei ole kovin helppo laulaa urheiluvoiton jälkeisessä hartaassa kaljapöhnässä, on vain ja ainoastaan myönteinen asia.

Teivo Teivainen:

Pelle Miljoonan kappale Leipäjonossa on tunnelmaa sopii Maamme-laulua paremmin Suomen kansallislauluksi.

Maamme-laulu latistaa koko kansakunnan olemuksen köyhäksi vaikkakin kenties kerran kukoistavaksi, kun taas Leipäjonossa-laulu kertoo köyhien lisäksi myös Kultahammasrannikon minkkiturkkeihin pukeutuneista kansalaisista. Näin se tarjoaa Maamme-laulua kattavammin samastumiselämyksiä eri yhteiskuntaryhmille.

Lotta Wennäkoski:

Kyllä kiitos, vaihtaisin ilosta hihkuen ja koska tahansa kansallislauluksi Jean Sibeliuksen Finlandia-hymnin!

Ainakin oma kansallistunteeni saisi roiman korotuksen, jos reipastelevan Maamme-laulun tilalle astuisi runollinen ja koskettavahymni. Sen melodia on kiinteä ja henkevä, ja myöhemmin syntynyt sanoituskin onnistuu olemaan paitsi herkkä myös edelleen uskottava.

Sävelkulkujensa puolesta pienehköllä alueella ja paljolti asteittain etenevä Finlandia-hymni on ilman muuta helpompaa laulettavaa kuin Maamme, joka liikkuu paikoin suurin intervallihypyin. Sekään ei ole vähäpätöistä, että Sibelius on kansallisena ikonina aivan toista luokkaa kuin Pacius – vaikkei säveltäjän syntyperällä mitään merkitystä olekaan.

Alexis Kouros:

Kyllä Maamme-laulusta voi luopua, eikä välttämättä tarvita toista. Maamme-laulujen aika on ohi. Kaikkien maiden laulut muutenkin muistuttavat toisiaan niin paljon, että niitä on vaikea erottaa.

Mahtipontisen nationalismin aika on mennyttä. Jos joku melodia Suomesta olisi maailmalle eniten tuttu, se on varmasti Nokian dralalaalaa dralalaalaa dralalaalaa laa! Sehän sopisi mainiosti maamme lauluksi. Se on lyhyt, ytimekäs ja tunnettu.

Vaula Norrena:

Maamme-laulun voisi hyvin vaihtaa Finladia-hymniin.

Kansallislauluna Finlandia on monin verroin komeampi ja sanoitukseltaan liikuttavampi kuin Maamme-laulu.

Sävellyksenä Finlandia visualisoi upeasti Suomenjylhät metsät ja kansan vakavan mielenlaadun.

Sanoitukseltaan Finlandia tiivistää Suomen historian ja koko kulttuurin perusarvot tavalla, joka nostaa kyyneleet silmiin.

Finlandia on mahtava ja mieltä ylentävä kollektiivinen kokemus.

Maamme-laulu on Finlandian rinnalla valitettavasti vain laahaava ja väritön pakkopulla, jota on usein kärsimys kuunnella.

Harri Hautajärvi:

Paciuksen nimiin kirjatun Maamme-laulun simppeliä melodiaa on kautta aikojen väitetty vanhaksi keskieurooppalaiseksi ylioppilaiden juomalauluksi, jonka alkuperäisissä sanoissa pilkataan paavia.

1970-luvun lapsena olen kokenut Maamme-laulun aina pateettiseksi ja itselleni vieraaksi - ja tuskin olen ainoa - ja niinpä renkutuksen voisikin hyvin korvata jollain paremmalla rallatuksella, vaikkapa Säkkijärven polkalla, jota Kannaksen taistelujen aikana soitettiin radioaalloilla tauotta.

Tai sitten uusi kansallishymni voisi olla vaikkapa soitin- ja lauluyhtye Suomen talvisota 1939-1940:n esittämä ja Erik af Venusbergin säveltämä ikivihreä Kekkonen-rock. Biisin tempon voisi hidastaa kansallishymniksi sopivaksi, ja sanat voisi päivittää aina kulloisellekin presidentille sopivaksi, tuoreen sanoituksen voisi tilata Rosa Liksomilta.

Kelpo kansallishymni saataisiin myös Irwin Goodmanin säveltämästä ja Vexi Salmen sanoittamasta Ryysyrannasta. Kohtuullinen kansallishymni olisi tarjoilla myös Kari Tapion tunnetuksi tekemä hitti Olen suomalainen, mutta toisaalta se on kyllä italialainen käännösiskelmä, joten sittenkään. Ehkä kansallishymni voisi viestittää antinationalistista ilosanomaa, jolloin mukiinmenevä lallatus saataisiin Ismo Alangon säveltämästä ja osuvasti sanoittamasta Sielun veljien kappaleesta On mulla unelma, jossa lauletaan "Siniristilippumme, älä diivaile turhaan taivasta vasten...".

Jos joku näistä ehdottamistani valitaan uudeksi kansallishymniksi, niin minäkin lupaan joskus tuhlata aikaani katsomalla televisiosta urheilukilpailuja ja niiden palkintojenjakoa – sillä mihin muuhun kansallishymniä muka enää tarvitaan?

Ville Ranta:

Suhtautuminen kansallislauluun on yhtä pönäkkää kuin kansallislaulu itse. Putin otti Neuvostoliiton hienon biisin uudelleen käyttöön ja vaihtoi sanat. Suomessa ei kannattaisi tehdä näin, koska Paciuksen sävel on melko mitätön.

Finlandia-hymni on todella hieno kappale. Siinä on henkeä, syvyyttä ja korkeutta. Maamme-laulussa ei ole mitään näistä.

Suomalaisethan ovat laulukansaa. Kai ne nyt yksi Finlandia-hymni opittaisi laulamaan. Pannaan peruskoulun opetussuunnitelmaan ja maahanmuuttajien kotouttamisohjelmaan. Kyllä kelpaisi ulkomaalaisille laulaa.

EI

Paula Tuovinen:

Käytetään tätä perinteenä niin kauan kuin kansallislauluja nyt ylipäänsä lauletaan.

Globalisoituvassa maailmassa kansallistunteet laimentuvat, kun koko maailman yhteiset huolet nousevat pintaan ja ihmiset identifioituvat entistä enemmän maailmankansalaisuuteen.

Max Arhippainen:

Aivan hullu ajatus.

Finlandia-hymni on kauniimpi, kyllä. Mutta kansallislaululla on asema kansan mielessä vain, jos kansa itse kokee laulua omakseen.

Suomalaiset ovat jo useiden sukupolvien ajan, niin sodassa kuin rauhassa, tottuneet Maamme-lauluun ja ottaneet sitä sydämiinsä. Miten sellaista perinnettä voitaisiin edes muuttaa hallinnollisella päätöksellä?

Kersti Juva:

Perinteillä on oma merkityksensä silloinkin kun ne eivät kaikin osin vastaa senhetkistä makua. Jatkuvuus on arvo sinänsä.

Matti Apunen:

No ei todellakaan. Kaikella kulttuurilla on juuret, ja usein ne ulottuvat jopa ulkomaille. "Kansallisesti puhdas" kansallislaulu on hupsu, tarpeeton ja vähän vaarallinenkin ajatus.

"Musiikillisesti vaatimaton" on myös törppö peruste. Kansallislaulun tarkoitus ei ole olla säveltaiteen monumentti, sen tehtävä on kohottaa henkeä kahdessa minuutissa. Jos vaativuutta kaivataan, niin mennään saman tien atonaaliselle puolelle. Johan on haastetta.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Vakiintuneitten symbolien kohdalla ei ole mielekästä miettiä, toimisiko jokin muu symboli paremmin.

Minna Tawast:

Kansallislaulun kaltaiset instituutiot ovat sellaisia, ettei oleellista ole, löytyykö jostain nykykansalaisten mielestä kivempi tai brändiin sopivampi laulu. Instituution funktio on edustaa pysyvyyttä ja sitäkin tarvitaan, vaikka maailma näyttäisi muuttuvan kuinka vikkelää vauhtia.

Kansallislaulun vaihtamiseen on oltava painavammat syyt. Paciuksen saksalaisuus kertoo vain meidän historiastamme ja siitä, että monenlainen kulttuurinen sivistys on Suomeen tuotu ulkoa päin.

Yrjö Sotamaa:

Vastausta voisi etsiä vastakysymyksellä: pitäisikö Suomen lipusta tai leijonavaakunasta luopua koska kummankin tilalle voitaisiin designata tai valita paremmat tunnukset? Pitäisikö kansallisia tunnuksia päivittää modernisti säännöllisin väliajoin? Sehän voisi tarjota aineksia syvällisiin ja varmasti kiihkeisiin pohdintoihin.

Tunnukset ovat osa kansallista historiaa enkä itse lähtisi niitä repostelemaan.

Kiba Lumberg:

Se on jo niin laajasti omaksuttu kansallislauluksi.

Sitä paitsi muista maista tulee kulttuurisia vaikutteita ja taiteilijoita. Säveltaide on saanut vaikuttimia Saksasta, Italiasta Unkarista Espanjasta jne.

Ja se miettikääpä arkkitehtuuriamme. Alvar Aalto toi saksalaisia vaikutteita Suomeen, ja meillä on vaikutteita myös ruotsalaisesta ja venäläisestä arkkitehtuurista. Pitäisikö kaikki talot pyyhkäistä maan tasalle, kun ne eivät ole ihan suomalaista vaikutinta kokonaan – mikä on sitten täysin suomalaista? Sibeliuskaan ei ole ihan suomalainen, jos ollaan ihan tarkkoja sukujuurista.

Suomalaisuus ja tähän kuuluvat pohjoismaiset arvot ihan jees. Mutta ilman muiden kansallisuuksien kulttuurista olemista Suomessa ja niiden tuomaa kehitystä tähän päivään asti Suomi olisi ulkoriukutasolla.

Eri kulttuurien tietotaito sivistää. Osaavat ihmiset kuin timantteja, joita pitää osata arvostaa – ovat he mitä kansallisuutta tahansa.

Maija Vilkkumaa:

Finlandia-hymni on toki Maamme-laulua huomattavasti kauniimpi ja hienompi sävellys, mutta mielestäni kansallishymnin ei tarvitsekaan olla kunkin maan paras kansallisaiheinen sävellys.

Kansallislaulun vaihtaminen olisi outoa ja perusteetonta. Maamme-laulussa on mukavan rempseä meininki, ja sen pystyvät kajauttamaan komeasti ilmoille nekin, jotka eivät musiikkia juuri harrasta.

Jukka Mallinen:

Kansallislaulu ei näköjään ole ajankohtainen minun elämänpiirissäni – siitä on kai jo 20 vuotta kun olin tilaisuudessa, jossa se laulettiin.

Maamme-laulu on fetissi eikä sen vaihtamisella saavutettaisi mitään uutta sisältöä – yhtä turhaa olisi vaihtaa vaakuna, lippu jne.

Sibeliuksen Finlandia taas on hieno kappale, jossa on väkevää mm. sortokauden sisältöä – sen yhden osan, ns. "hymnin", irrottaminen kokonaisuudesta latistaisi ja trivialisoisi tätä osaa ja kokonaisuutta. Sibelius pitäisi jättää rauhaan tällaiselta!

Antti Alanen:

Maamme-lauluun on kumuloitunut historian havinaa, mutta mikään ei estä esittämästä Finlandiaa tai vaikka Kaarle-kuninkaan metsästyksen Hymni Suomelle -kuorofinaalia aina kun siltä tuntuu.

Silja Rantanen:

Taideteoksissa suhteelliset muutokset ovat parempia kuin ehdottomat. Maamme-laulusta ei tarvitse luopua, mutta sitä voidaan korjata. Kokkolan oopperan ja Radion sinfoniaorkesterin Lulu-esityksen inspiroimana ehdotan, että Maamme-laulun sanat annetaan Leea Klemolalle uudelleen muokattaviksi. Maamme-laulun tavoin Lulukin on peräisin saksalaiselta kielialueelta. Lulun ohjauksessa Klemola osoitti kykynsä tuoda saksalaisen kielialueen teos nykysuomalaiseen todellisuuteen.

Kansallislaulu ei saa vaatia esittäjiltä dramaturgisen kaaren hallintaa. Se lauletaan joka tapauksessa esitysmerkinnöistä piittaamatta. Finlandia-hymni menettää tehonsa, jos siitä jätetään pois esittelyjakso ja mennään suoraan purkaukseen, niin kuin useimmissa kirkoissa tehdään Hoosiannan kohdalla.

Erkki Tuomioja:

Siitä riippumatta miten Paciuksen sävellystä arvioi, niin ihan turha lähteä enää tällaista kysymystä avaamaan.

Taru Mäkelä:

Ei tietenkään. Valittu mikä valittu.

Suomen itsenäisen valtion historia on muutenkin niin kovin lyhyt, että sen symbolien vaihtaminen antaisi viestin hauraasta identiteetistä.

Mirkka Lappalainen:

Finlandia-hymni on aivan liian vaikea suurten kansanjoukkojen hoilotettavaksi. Sibelius kääntyisi kyllä haudassaan, jos kuulisi esimerkiksi minun raakkuvan ilmoille hänen ylevää hymniään!

Juha Vakkuri:

Sävellys on kestänyt hyvin.

Juha Herkman:

Jostain perinteistä on hyvä pitää kiinni.

Kansallislaulun vaihtaminen tuntuisi postmodernilta kikkailulta, jossa laulua vaihdetaan kuin identiteettiä vaatteita shoppaillessa. Mistä tiedetään, miellyttääkö uusi valinta kymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua, kun maailmantilanteet ovat heittäneet kansakunnan turbulenssista toiseen?

Jos tunnettuus on pääkriteeri, eikö lauluksi pitäisi sitten vaihtaa Baddingin "Paratiisi", joka keikkuu vuodesta toiseen suomalaisten radiokanavien soittolistojen ykkösenä, tai "Päivänsäde ja menninkäinen", jonka karaokekansa osaa vaikka humalassa takaperin?

Elina Brotherus:

Maamme-laulun historia on arvokas sekin, enkä näe syytä perinteestä luopumiseen. Totta on myös, että Finlandia-hymniin sisältyy rytmisiä hankaluuksia, ja kun käsittääkseni Maamme-lauluakin on kritisoitu siitä että se alkaa kohotahdilla, niin mitenhän mahtaisivat laulajilta sujua kaikki Finlandian tavut, jotka eivät osu iskulle.

Juha Kuisma:

Jo ihan historiankin vuoksi kansallislauluja on vain yksi. Vårt land/ Maamme -laulu on muodostunut Suomen kansallishymniksi. Melodialla olkoot joku yhteys saksalaisen juomalaulun teemaan, mutta se ei haittaa.

Finlandia on taas juhlava orkesteriteos ja sillä on oma paikkansa, kuten Porilaisten marssilla

Kun joku tulee kansalliseksi symboliksi, sillä on taustalla valtava, kokoava tunnehistoria. Symboli an sich voi olla mitä vaan, vaikka Turun Sinappia.

Esimerkkinä keinotekoisista symboleista ovat maakuntakukat ja -linnut.

Symboleita ei voi noin vaan vaihtaa kuten keskinkertaiset firmat vaihtavat logoa.

Atso Almila:

Paciuksen poljentoinen ralli on sopivan "banaali" käytettyyn tarkoitukseen, se on riittävän pompöösi ja laulettavaksi tarpeeksi helppo.

Eivätpä ne muittenkaan maitten kansallislaulut mitään musiikillisia neronleimauksia ole, eikä niiden pitäisikään olla. Ylevyys ja tunteen paatos löytyy yleensä esitystilanteen asiayhteydestä.

Osittaisiksi lainauksiksi paljastuvat muutkin meille tärkeät teemat: Porilaisten marssi on luultavimmin alkujaan länsieurooppalaista perää (tunnetaan mm. nimellä Napoleon Bonaparte Egyptissä), ja tullut maahamme Ruotsin kautta ensin Bellmanin versiona, jossa ylistetään musisointia ja hyvää ruokaa (Fredmanin epistola 51).

Finlandian hymniosa sisältää mitä todennäköisimmin sitaatin Emil Genetzin mieskuorolaulusta "Herää Suomi" (Finlandian alkuperäinen nimi oli "Suomi herää"), kuten tohtori, professori ja kuoromies Matti Hyökki väitöskirjassaan osoittaa; Sibelius varmaankin halusi viitata tähän 18 vuotta vanhempaan, tuona aikana hyvin tunnettuun ja mahtipontisen isänmaalliseen teokseen lainaamalla sen väliosasta teeman alun, sävellajin ja soinnutuksen (sorretun vastarintaan noususta kerrotaan Genetzin veljen kirjoittamassa runossa).

Banaalia oli esittää muuten historiaa kunnioittaneessa Sibelius-elokuvassa täysin vääränlainen kantaesitystilanne, jossa mieskuoro Finlandiaa mukamas lauloi. Näin ei todellakaan käynyt, mutta moni luulee niin, filmin nähtyään.

Seppo Zetterberg:

Kansallislaulun vaihtaminen on tyypillistä vallankeikauksille, kun uudet vallanpitäjät haluavat katkaista kansakunnan siteet menneisyyteen ja väkisin määrätä uuden hymnin ja kieltää vanhan.

Suomessa ei onneksi ole tapahtunut tällaista mullistusta, joten kansallislaulua on turha vaihtaa. Rauhanomaisissakin oloissa vaihtaminen antaisi maailmalle signaalin ailahtelevasta maasta.

Jäyhä suomalainen pitää sen, minkä on kerran omaksunut. Ei Jeesuskaan ollut suomalainen, ja silti suomalaisten valtaenemmistö on kristikansaa.

Atro Kahiluoto:

Miksi ihmeessä kansallislaulun pitäisi olla jotenkin erityisen hyvää musiikkia? En minä koe mitään järisyttäviä kuvataiteellisia elämyksiä myöskään esimerkiksi Suomen vaakunan äärellä.

Kansalliset symbolit määräytyvät historiallisista tekijöistä käsin, eivät esteettisistä lähtökohdista. Maamme-laulu kuljettaa traditiota ja siihen historian aikana sitoutuneita merkityksiä, ja sen arvo on siinä. Finlandia -hymnillä on tietysti myös oma paikkansa, mutta historiallisista syistä se ei ole kansallislaulun paikka.

On samantekevää, onko jonkun sävelmän alkuperä kotimainen tai ei, on meidän itsemme päätettävissä mitä merkityksiä sille annamme.

Sinänsä voidaan kyllä kysyä, mitä virkaa kansallisilla symboleilla nykyään enää on, eivätkö ne kolise aika lailla tyhjyyttään? Ehkä kansallislaulun voisi poistaa kokonaan ja urheilukilpailuissa kansa voisi hoilata vaikka Nokia -tunnaria? Eivätkös esimerkiksi maakuntalaulut ole jo kutakuinkin kadonneetkin? – Ja kamaliahan ne suureksi osaksi olivatkin, sekä sävellyksinä että runoutena.

Kaari Utrio:

On täysin sama, vaikka kansallislaulu olisi Ukko Nooa ja sen olisi säveltänyt Väinämöinen, kun takana on pitkä ja merkityksellinen traditio. Kansallislaulu ei synny virastovaltuutetun päätöksellä vaan käytön kautta. Maamme-laulu on tyypillinen pienen, myöhään heränneen kansan kansallislaulu, spontaanisti omaksuttu ja koettelemuksissa kärvennetty.

Eri asia sitten on, että aika harva Maamme-laulua enää laulaa. Sanoja ei osata ulkoa, eikä suomalainen yhteislaulu suju. Katselkaa ja kuunnelkaa vaikka joulurauhan julistusta Turussa.

Kristiina Rikman:

No ei pitäisi! Mutta Juhani Lindholmin uutta käännöstä voitaisiin kyllä ruveta harrastamaan, jos ei kaiken kansan laulettavaksi niin ainakin kuorojen esitettäväksi.

Leena Lehtolainen:

Maamme-laulu on reipas saksalainen melodia, joka sopii hyvin yhteislaulettavaksi, vaikka toki sen sävelala on varsin laaja.

Sinänsä hieno Finlandia-hymni olisi huono vaihtoehto, sitä ei ole tarkoitettu yhteislauluksi.

EU-Suomessa sopii hyvin, että säveltäjä oli tuontitavaraa ja sanat tehtiin ensin på svenska.

Jyrki Kiiskinen:

Maamme-laulu Suomen kansallishymninä muistuttaa, miten valheelliselle perustalle puhdasverisen kansan idea on rakennettu. Palavasilmäisinkin patriootti laulaa maahanmuuttajan säveltämää laulua, eikä varmaan unohda, miten tärkeä rooli maahanmuuttajilla on ollut suomalaisessa yhteiskunnassa aiemminkin. Muukalaisvihamielisyydellä ei ole rakennettu taloudellista hyvinvointia tai suomalaista kulttuuria. Eikä rakenneta nytkään.

Minna Lindgren:

Paciuksen Maamme-laulu on yksi hänen huonoimmista sävellyksistään. Se on tilaustyönä kovassa kiireessä ja pienessä nousuhumalassa tehty epäpersoonallinen laulu, johon myöhemmin keksityt suomenkieliset sanat eivät ole koskaan istuneet. Toisaalta juuri näistä syistä Maamme on tyypillinen kansallishymni.

Eri maiden kansallishymnit muistuttavat ällistyttävästi toisiaan, ja niistä löytyy vain muutama prototyyppi. Ei myöskään ole tavatonta, että kahdella maalla on sama kansallishymni.

Steen1:

Jos nyt mielikuvituksen varaan rakennettujen rajojen sisäpuolella pitää jotain laulaa, niin miksi ei tuota?

Kari Enqvist:

Musiikillisesti vaatimaton saksalainen ralli sopii erinomaisesti kansallishymniksi tälle vaatimattomalle kansalle, jonka itsenäisyyden Saksan Itämeren divisioona sinetöi.

Jos vaihtaa kuitenkin pitäisi, ääneni saa Veikko Lavi ja "Ota löysin rantein". Jo pelkkä ajatus palkintopallista, siniristilipusta ja reippaasta hanurista kostuttaa silmäkulman.

Pauli Aalto-Setälä:

On asioita, joita ei tarvitse tuunata.

Claes Andersson:

Maamme-laulu ei ole mikään helppo laulu – ei soinnullisesti, ei rytmisesti eikä myöskään sanoiltaan (kuinkahan moni edes tajuaa mitä

laulaa!?) Se on kuitenkin jo vakiinnuttanut asemansa.

Mikä painajainen olisikaan täysi Olympiastadion ulvomassa Finlandia-hymniä! Mieluummin sitten jokin kaunis suomalainen kansanlaulu. Tai Isotalon Antti?

Ei, pitäkäämme Maamme-laulumme!

Anna-Leena Siikala:

Maamme-laulu on osa itsenäisen Suomen kulttuuritraditiota ja sille on kasvanut kansalaisia yhdistäviä merkityksiä. Niiden purkaminen on hankalaa, kuten esimerkiksi kirkon virsilaulun uudistus osoitti.

Mukavaa myös, että Viron kansallislaulun sävel on sama kuin Maamme-laulun. Se yhdistää meitä lähinaapureita.

Finlandialla on oma juhlava paikkansa suomalaisuuden representaationa. Pidetään se sellaisena.

Heikki Hiilamo:

Me huonot laulajat emme selviydy vaikeammista kappaleista.

Tommi Liimatta:

Kansallislaulun ei tarvitse olla "hyvä biisi" eikä sen taustan ole oltava "puhdas". Sen on oltava kuin ahdas kaulus, että tiedämme milloin alkaa juhlallisuus, eli loppuu juhla.

Kaarina Kaikkonen:

Ihan turhaa lähteä muuttamaan sellaisia perinteitä joista ei ole mitään haittaa kenellekään. Kirkkokin teki suuren virheen uudistaessaan virret ja jättäessään ihmiset perinnöttömiksi orvoiksi.

Eikä haittaa yhtään vaikka veljeskansammekin haluaa laulaa meidän laulua – sehän vain osoittaa että meissä on hohtoa. Ja hyvä sekin, ettei kansallishymni ole vaikea, sen pitääkin olla niin yksinkertainen että epämusikaalisinkin voi liittää sielunsa samaan kuoroon.

Sirpa Kähkönen:

Koskenniemeläinen 1940-luvun uhkalyriikka ei sovi kansallislauluun, jos sen tarkoitus on yhdistää koko kansaa ja toimia ulkomailla rauhanomaisen Suomen käyntikorttina. Runebergiläinen suomalaiseen maisemaan sitoutuva isänmaanrakkauden tulkinta on luontevampi ja neutraalimpi valinta.

Kari Uusikylä:

Ei tietenkään. Se on Suomen kansalle tuttu, musiikillisestikin riittävän ansiokas.

Ei Finlandia-hymni ole mikään Maamme-laulun kilpailija. On upeaa, että meillä on molemmat sävellykset.

Fiikka Forsman:

Maamme on kulmikas ja tylsä. Se jää massojen käsittelyssä aina sameaksi isojen intervalliensa takia kun lähtö ja osumatarkkuus hakee itseään, mutta kansallislaulun vaihtaminen tuntuu silti keinotekoiselta projektilta.

Kimmo Rentola:

Tässä ratkaisevia ovat muut kuin musiikkiperusteet. Oli vaikka saksalainen kapakkarenkutus, meillä on ollut se Kumtähden kentältä vuodesta 1848 ja siihen on keräytynyt vahvoja merkityksiä ja tradition voimaa.

Ja teksti on parempi kuin Finlandiassa, joka toki musiikkina on paljon komeampi.

Antti Nylén:

Kansallislaulun vaihtaminen tulee kysymykseen, jos maassa joskus tapahtuu itsenäistymisen veroinen vallanvaihto.

Nyt on lapsellista edes miettiä moista.

Mutta näköjään tällaisestakin puhellaan, minkä ei tosin pitäisi yllättää ketään. Onhan oikeastaan ihme, etteivät vapaa-ajattelijat vielä ole vaatineet räikeästi tunnustuksellisen siniristilipun hylkäämistä.

Ben Zyskowicz:

Ei mitään syytä. Hieno ja perinteinen laulu.

Iivi Anna Masso:

Kansallislaululla on emotionaalista merkitystä monille näinäkin hällä-väliä-aikoina. Sitä ei vaihdeta ihan noin vain, eikä sitä ole mitään syytä vaihtaa.

Juha-Pekka Hotinen:

Maamme-laulun historia kuvaa hyvin Suomen kulttuurista epäyhtenäisyyttä ja jännitteitä kansallisen heräämisen ja valtiollisen itsenäistymisen taipaleella. Tärkeää on myös saman sävelmän käyttö Virossa; Viro ja Suomi pitäisikin liittää yhteen, samaksi valtioksi.

Yrjö Juhani Renvall:

Satunnainen maahanmuuttajamusikantti jättää kansallista itsetuntoa kohottavan jäljen ei ainoastaan Suomeen, mutta myös Viroon. Se sopii tähän päivään.

Finlandia Biafran kansallislauluna, siinä oli selittämätöntä koskettavuutta, mutta Finlandia ja Finlandia – turhaa patetiaa.

Sibelius-brändi sopii parhaiten kuohuviinipullon kylkeen ja Sibeliuksen musiikki suurille bändeille, ei suuren yleisön eikä uusnatsien hoilotettavaksi.

Timo Valjakka:

Turhaa, ei pidä. Ellei sitten haluta luopua myös vahvasti keskieurooppalaista alkuperää olevasta kansallisromantiikasta taiteessa, arkkitehtuurissa ja designissa tai korvata Finlandia-talon klassiseen eurooppalaiseen sivistykseen viittaavia marmorilevyjä suomalaisella graniitilla...

Laura Kolbe:

Ei pidä! Asia ei ole Helsingin Sanomien, eduskunnan, hallituksen tai presidentin päätösvallassa.

Paciuksen ja Runebrgin Maamme-laulu on Suomen ylioppilaiden laulu, se esitettiin tilausteoksena ensimmäistä kertaa ylioppilaiden kevätpäivän juhlassa Kumtähden kentällä 1848. Sieltä laulu lähti leviämään – monipolvisena prosessina – maan eri puolille ja meren yli Viroon. Laulusta muodostui "kansallislaulu" siksi, että Suomen ja Viron kansat siihen mieltyivät ja ottivat sen omakseen.

Mitään poliittisia tai lainsäädännöllisiä päätöksiä ei voida asiasta tehdä, koska lopputuloksen on tuottanut kansalaisyhteyskunta – viisaudessaan! Maamme-laulu kaikuu väkevänä ja kaksikielisenä edelleen kotipesässään, eli se soi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tunnusmelodiana.

Finlandia on komea sävelmä, mutta laulettuna mahdoton! Kummallakin on paikkansa Suomen musiikillis-yhteisöllisten muistojen ytimessä. Turha peukaloida tätä järjestystä!

Antti Arjava:

Tärkeimpiä kansallisia symboleita kuten lippua, laulua ja itsenäisyyspäivää ei kannata vaihtaa muodin tai vaihtelun vuoksi. Se sopisi paremmin johonkin suureen poliittiseen tai yhteiskunnalliseen murrokseen, jollaista nyt ei ole näköpiirissä.

EN OTA KANTAA

Juha Seppälä:

En ole kansallisten symbolien vankkumaton kannattaja. Jo nyt muualta tulevat ihmettelevät esimerkiksi liputuspäiviemme suunnatonta määrää.

Olisi virkistävää, jos Baddingin ja Arja Tiaisen Paratiisi saisi kilpailijan Teoston soitetuimpien kappaleiden listalla.

Riski, että Finlandia puuroutuisi nykyistä Maamme-laulua enemmän urheilukilpailujen juhlahetkillä, on yhtä marginaalinen kuin erot mitalistien välillä. Huomattavasti tärkeämpää kuin säätää laki jommankumman kappaleen virallisesta vakiinnuttamisesta olisi kieltää lailla kummankaan laulun esittäminen pohjoisamerikkalaiseen tapaan ennen SM-liigan playoff- ja titteliotteluita. Kansallislaulun rääkkäämisen ja pelipaikkakuntien kurjien iskelmälaulajien torjuminen saattaisi myös yhdistää puolueet yli poliittisten ja kielirajojen.

Matti Kalliokoski:

Kannatan virallisen aseman antamista Finlandia-hymnille sen kaikkia ihmisiä puhuttelevan luonteen takia. Kytkentä ns. sortovuosien asennemaailmaan on pikemminkin rasite. Ilmeisesti myös V.A. Koskenniemen Saksa-sympatiat ovat aikanaan olleet rasite laulun sanoille.

Musiikillisesti Maamme-laulu on vaatimaton. Virolaiset lienevät suomalaisten lisäksi ainoa kansa, joka pystyy erottamaan sen entisten sotilasdiktatuurien mahtipontisista kansallislauluista. Runebergin sanoitus on aivan hyvä kuva oman aikansa ajattelusta. Suomalaisten tunneside lauluun on vahva.

Hyvä yhdistelmä olisi, että Maamme-laulu varattaisiin tunnukseksi kansallisuuksien kamppailuihin kuten palkinnonjakoihin. Finlandia-hymni voitaisiin ottaa käyttöön tilanteissa, joissa juhlistetaan kansakuntaa kokonaisuutena muihin vertaamatta.

Ilona Anhava:

Totta kai Finlandia-hymni on hirveän paljon hienompi kappale Kuin Maamme, ja Sibelius suomalainen säveltäjä, mitkä seikat puoltaisivat vaihtamista. Toisaalta historialliset syyt puoltavat päinvastaista ratkaisua.

Käytännöstä: mölinää siitä Maamme-laulustakin suomalaisten laulamana tulee enkä jotenkin oikein usko, että Sibeliuksen perilliset haluaisivat laskuttaa, mikäli Finlandia-hymnistä tehtäisiin kansallishymni.

Martti Koskenniemi:

Aika hassua, että on olemassa kansallishymni. Mitä sekin tarkoittaa?

Yhteislaulu tietenkin yhdistää laulajia, mutta sen metafyysisempää viestiä siitä tuskin kumpuaa. Erityisen oudolta tuntuu, että asiasta määrättäisiin lailla. Jonkin laulun vetovoiman taustalla lienevät siihen lapsuudesta liittyvät muistot ja assosiaatioiden spontaanisuus.

Lain tarve tuntuisi osoittavan, että jostain laulusta tai ehkäpä laulamisesta yleensä on kadonnut kyky ilmaista isänmaanrakkautta. On varmaan hyvä, että jos kerran lauletaan, on olemassa jokin kulttuurinen, spontaanisti muodostunut sääntö siitä, mitä lauletaan.

Tässä mielessä Maamme-laulu kyllä toimii, vaikka Finlandiassa onkin – vaarini runoa myöten – enemmän dramatiikkaa. Mutta olisihan sekin hauskaa, jos sääntönä olisi, että kukin laulaisi mitä vain.

Itsenäisyyspäivä olisi aika mölinää.

Annamari Vänskä:

Maamme-laulu on suomalaisuuden vakiintunut symboli - olemme tottuneet siihen, vaikka se onkin sattumanvaraisesti kansallislauluksi alkujaan valittu. Laulu on toiminut suomalaisuuden vertauskuvana, mutta aivan yhtä hyvin tämän vertauskuvan paikan voisi ottaa mikä tahansa muukin laulu, kunhan se vain vakiinnutettaisiin esimerkiksi median toimesta niin, että laulu alkaisi tuntua aidolta ja oikealta.

Kyse on viimekädessä sopimuksesta ja olennaisinta on kaiketi miettiä, mikä edustaisi "suomalaisuutta" nykymaailmassa paremmin kuin Paciuksen aikaansaannos. Mitä olisi se "suomalaisuus", se suomalainen mentaliteetti ja kulttuuri, joka laulun siten pitäisi kyetä kokoamaan yhteen? Joidenkin mielestä parempi sointi löytyy Sibeliuksesta – minä taas luulen, että suomalainen kansallishymni on tätä nykyä kyllä Nokia tune, ti-di-dii-dii-ti-di-dii-dii-ti-di-dii-dii-dii.

Osmo Soininvaara:

Olisi paljon syitä, miksi Finlandia-hymni olisi parempi kansallislaulu. Onhan se musiikkina paljon hienompi. Koska minäkin osaan sen laulaa, ei se voi olla vaikea muillekaan; ei kun se tulee tutuksi.

Edelleen Maamme-laulun ongelmana on sen sanoitus. Sanat toimivat vain Ruotsiksi. Tämä suomalainen väännös on surkea:

.. ei laaksoa-a e-ei kukkulaa. Sanoituksen ensimmäinen ehto on se, että tavujen määrä täsmää. Sanat ovat itsenäisyydestä haaveilevan maan laulu, ei itsenäisen maan.

Mutta: Vaihtaminen on aina hankalaa. En tiedä, kannattaako siihen revohkaan ryhtyä. Eihän Mannerheimin patsastakaan saanut siirtää senttiäkään.

Johanna Sinsalo:

Aina kun patrioottisten ja nationalististen symbolien käytöstä ja niiden arvosta ja merkityksestä kansakunnalle ruvetaan pitämään meteliä, poistan varmistimen pistoolistani.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi