HS-raadin vastaukset kysymykseen: Sopiiko halloween suomalaiseen juhlaperinteeseen?

Lokakuun viimeisenä päivänä vietetään halloween-juhlaa. Halloween on alkujaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan maan päällä. Iiriinkielisellä samhain-nimellä tunnetussa juhlassa oli myös kekrijuhlan piirteitä, sillä kesäkauden loppuessa sadot koottiin yhteen ja karjaa teurastettiin edessä olevan talven varastoiksi.

Kristillisellä ajalla juhla sekoittui pyhäinpäivään, All Hallows Eveen. Irlantilaisten siirtolaisten mukana halloween rantautui 1800-luvulla Yhdysvaltoihin, jossa se nousi yhdeksi merkittävimmistä syyskauden juhlapäivistä.

Nykyisin halloweenia vietetään kauhuteemaisena naamiaisjuhlana, joka on levinnyt Yhdysvalloista amerikkalaisen populaarikulttuurin mukana muualle maailmaan. Tällä vuosikymmenellä halloweenin vietto on yleistynyt myös Euroopassa, muttei soraäänittä. Monet vierastavat nykymuotoista halloweenia amerikkalaisena vientituotteena, johon kytkeytyy kaupallisuus ja kauhurekvisiittaa markkinoiva rihkamateollisuus.

Uuden karnevaalihenkisen juhlan vieton on katsottu myös latistavan pyhäinpäivän hengellistä ja kulttuurista perinnettä. Pyhäinpäivä on katolisissa maissa pyhimysten ja marttyyrien muistopäivä, protestanttisessa kirkossa vainajien muistopäivä. Monissa suomalaiskodeissa pyhäinpäivänä hiljennytään muistamaan edesmenneitä omaisia.

Halloweenin naamiaispuvuissa ja muussa tarpeistossa toistuvat muun muassa muun muassa paholais-, luuranko- ja viikatemieshahmot. Jotkut katsovat tällaisen kuolemalla ilakoinnin rikkovan pyhäinpäivän hartautta. Samoin häiritsevänä saatetaan pitää – Suomessa tosin vielä melko harvinaista – tapaa, jossa lapset kiertävät naamiaisasuihin pukeutuneina naapuruston ovilla keräämässä makeisia esittäen kysymystä: "Karkkia vai kepponen?".

Toisaalta halloween tarjoaa mahdollisuuden kutsua ystäviä ja sukua yhteen, viettää juhlaa pimeän ja kylmenevän vuodenajan keskellä. Monille lapsille halloween on naamiaisineen tärkeä ja jännittävä juhla, jota on alettu viettää pienimuotoisesti myös joissain kouluissa.

Kristillinen pyhäinpäivän vietto ja ajoitus kytkeytyy Suomessakin vanhaan kansanperinteeseen ja pakanallisiin uskomuksiin. Pyhäinpäivä on yhdistetty syksyn elonkorjuujuhliin ja maatalousyhteiskunnan työvuoden päättymiseen. Kansatieteilijä Kustaa Vilkunan mukaan pyhäinpäivänä uskottiin henkien vierailevan taloissa. Puiden hakkuu ja kaikenlainen melua aiheuttava työnteko oli silloin kiellettyä.

Viikon kysymys:

Sopiiko halloween suomalaiseen juhlaperinteeseen?

KYLLÄ

Juha Seppälä:

Tuontitavaraahan meillä on kaikki, Jumalasta alkaen – eikä kukaan enää aseta kyseenalaiseksi vaikkapa äitienpäivän oikeutusta juhlaperinteessä, vaikka sekin on verrattain nuori, amerikkalaisten markkinamiesten lanseeraama ilmiö.

Atso Almila:

Luulen halloweenin tulleen pysyvästi tänne, ei sitä voi millään poistaakaan – otetaan siis ilo irti. Kaikki karnevaali, joka vähääkään piristää tämän vuodenajan kolkkoa pimeyttä, on ihan mukavaa.

En toisaalta usko, että karkki-kepponen siirtyy paljon kritisoidulta, "väärältä" pääsiäispaikaltaan halloweeniin, on se siellä ollut niin kauan.

Halloween on meillä enemmän pukujuhla, ja olenpa osallistunut hommaan itsekin: verisiä nakkisormia on kummitusasussa tarjottu talon väelle...

Matti Apunen:

Vain suomalainen voi tehdä ongelman siitä, jos ihmiset keksivät uuden hauskanpidon aiheen.

Juhla-aiheen "alkuperäisyys" on suhteellinen kysymys. Miten pitkälle pakanuuteen pitää mennä, että kyseessä olisi todella aitosuomalainen perinnejuhla?

Jaakko Hämeen-Anttila:

Halloween on tietysti nykymuodossaan vierasperäinen juhla, mutta kyllä hyvälle juhlalle pitäisi aina tilaa löytyä. Varsinkin kun se ei syrjäytä mitään kovin aktiivisesti elänyttä perinnettä.

Minna Lindgren:

Halloween on etupäässä lastenjuhla ja sellaisena hyvin hauska. Olisipa vain parempi nimi tälle hauskalle perinteelle, jonka soisi leviävän aikuistenkin keskuuteen. Suomalaisten suhtautuminen kuolemaan on aivan liian totinen ja tabujen raskauttama.

Miksi vainajia pitäisi muistella synkin mielin? Eikö sen pitäisi olla juuri päinvastoin? Nykyinen halloween on mutkaton ja hauska tapa käsitellä asiaa, josta jokainen voi edes tuona yhtenä viikonloppuna keskustella vapautuneesti ja avoimesti ilman kristinuskon kammottavia, kuoleman arjesta vieraannuttavia painolasteja.

Antti Alanen:

Pyhäinpäivää uskonnollisena juhlana vietettäessä Suomi noudattaa vakavia protestanttisia tapoja.

Amerikkalaishenkinen halloween-vietto on leikkiä, joka on liittyvinään pakanuuteen. Esimerkiksi kauhuelokuvaa juhlitaan silloin Night Visions -festivaalilla. Aihe on suoraankin innoittanut elokuvia, kuten Halloween ja Tim Burtonin Painajainen ennen joulua. Kustaa Vilkunan agraariset perinteet ja amerikkalaisen populaarikulttuurin urbaanit vaikutteet yhdistyvät, kun kurpitsasta muotoutuu hirviön pää.

Minullakin on työpöydälläni pieni virnistävä kurpitsapäätä esittävä maskotti. Memento mori ja naurua kuolevaisuudelle.

Kiba Lumberg:

Mikä ettei, kyllä sitä voi irrotella ja hirvitysmaskeja ja pieniä koiruuksia tehdä, suun pielessä hymynkare.

Monsterin pedonhampaita ja silmä kulmissa tummilla viivoilla rajattuja silmiä, joissa huumorin pilke, valkoiseksi kalkittuja naamoja. Velhohattuja ja uskomuksia. Kuolleet ovat samassa jengissä elävien kanssa.

Kyllä se on piristävääkin, kun saa kutsua kavereita kylää hulluttelemaa halloween-hengessä.

Riina Katajavuori:

Kyllä, suomalaisittain maustettuna ja perinteillä höystettynä. Kekrijuhla olisi suomalaisempi nimitys juhlalle.

Masentavaan kaamosaikaan jokainen ylimääräinen juhla on tervetullut. Ja jos lapsilla on joskus jokin syy pimpotella naapuriensa ovikelloja, en näe siinä mitään tuomittavaa.

Kuoleman ei tule olla tabuaihe ja sitä on tervettä käsitellä tavalla tai toisella. Pääkallokonvehdit kauppoihin vaan.

Jukka Relander:

Muutkin juhlapäivät ovat tuontitavaraa. Juhlapäivät ovat lisäksi harmittomia ja jokseenkin ekologisia tuontiartikkeleita.

Suomalaisessa bilekalenterissa on sitä paitsi ihan riittävästi päiviä, jolloin istutaan hiljaa ja muistellaan kuolleita, itsenäisyyspäivästä alkaen.

Juhlapäivät eivät ole vain yksilöllisiä irtiottoja arjesta, vaan rituaaleja, joissa käsitellään yhteisölliseen elämään liittyviä kysymyksiä joko karnevalisaation tai pyhittämisen kautta.

Perustavan yhteisömme globaalistuessa on luontevaa, että juhlapäivätkin globalisoituvat. Kiinalainen uusi vuosi ja muslimien ramadan tulevat vielä.

Osmo Soininvaara:

Minä en moista juhlaa kaipaa, mutta kukin juhlikoon miten haluaa tai harjoittakoon hartautta, miten vain.

On täällä muitakin tuontitavarana tuotuja juhlia.

Veera Luoma-aho:

Halloween sopii suomalaiseen juhlaperinteeseen, jos ihmiset haluavat sitä juhlia. Ajatus siitä, että jokin uusi tapa ei "sopisi" johonkin kulttuuriin, on itselleni vieras. Tuskin on edes olemassa jotain puhdasta, perinteistä suomalaista kulttuuria, joka tästä tavasta pilaantuisi. Vai pukeutuuko joku yhä kekripukiksi?

Kun sitä paitsi tarkastelee suomalaisia perinteitä vähänkään tarkemmin, huomaa, että niistä valtaosa on tuontitavaraa. Eikä Suomeen edes ole juurtunut minkäänlaista yleistä pyhäinpäivän vieton perinnettä. Aina voi toki sanoa, että perinteikäs suomalainen tapa viettää kirkollispyhiä on "harras hiljentyminen", mutta sekin kuulostaa vähän tekopyhältä.

Itse en halloweenista piittaa. Kaupalle se on mahdollisuus kasvattaa krääsäbisnestä ja saada joulun myyntisesonki alkamaan jo varhain loka-marraskuussa.

Jukka Mallinen:

Ei halloweenia voi kieltää edes kaupallisena pinnallista amerikanismia edustavana juhlana, onhan sen pohjalla muinainen kelttiläinen vainajien juhla. Sikäli se vastaa meidän Pyhäinmiestenpäiväämme, joka on alun perin pakanallinen esi-isien henkien juhla.

Onko mitään aitosuomalaista juhlaperinnettä? Vanhat pakanalliset juhlat olivat lainaa germaanisesta, balttilaisesta ynnä muusta perinteestä – katolinen kirkko muunsi ne kristillisiksi juhliksi, joiden takaa niistäkin löytyy usein heprealaisia ja roomalaisia esikristillisiä juhlia.

Juhannus on erikoisuus paitsi Suomessa myös Baltian maissa ja Valko-Venäjällä siksi, että se on säilynyt tai syntynyt uudestaan pakanallisena bakkanaalina.

Sittemmin meille on tuotu metropoleista kansallisromanttisten juhlien ideoita kuten itsenäisyyspäivä ja Kalevalan päivä, kulttuuriporvarillisia kuten ylioppilaiden vappu tai sosiaalipoliittisia juhlia kuten työväen vappu ja äitienpäivä. Uusin juhlailmiö ovat kaupalliset juhlat, joihin halloweenin ja Valentinin päivän lisäksi kuuluu kirjakauppiaiden rakastama isänpäivä.

"Perinteisetkin" juhlat muuntuvat tunnistamattomiksi - mitä yhteistä nykyisellä kulutusjoululla ja Coca-cola-pukilla on pakanallisen joulun tai vaikka Seitsemän veljeksen joulunvieton kanssa? "Suomalaisuus" on vaikutteiden omaksumista ja sulattamista – mitään alkuperäistä ei siinä ole.

Halloweenin kauhukuvasto? Tanssivat luurangot ja nauravat pääkallot leimaavat meksikolaista karnevaalista Kuolleiden päivää, joka on hyvinkin vitaali, spontaani ja kansanomainen osa meksikolaista identiteettiä. Mutta nämä luurangot, niin sanottu Calavera, ei tiettävästi tule suinkaan pakanallisen vainajien palvonnan kuvastosta, vaan espanjalaisesta korkeakulttuurisesta barokosta – se on syntynyt viimeisen sadan vuoden aikana.

Jos haluaa syyttää uusimpien juhlaimporttien aivotonta kaupallisuutta, niin vika on yleisössä, kuluttajissa. Henkeä ei kielloilla ja paheksunnalla nosteta. Kansansivistäjät ovat epäonnistuneet.

Vaula Norrena:

Olisimme varsinaisia tylsimyksiä ilman näitä tuontijuhlia. Tuontitavaraa ovat meillä niin joulut, vaput, äitien- kuin isänpäivätkin.

Talven kurjimpaan aikaan vietetään muualla maailmassa erilaisia karnevaaleja naamiaispukuineen: samba- ja Mardi Gras -juhlia (Etelä-Amerikka), naamiaiskarnevaaleja (Italia), uuden vuoden juhlia (Kiina, Japani) ja halloween-partyja (Pohjois-Amerikka, Englanti yms.)

Juuri naamiais- ja roolinvaihdosteema näissä juhlissa nostaa ihmisen hetkeksi irti arjesta, fantasiamaailmaan, unelmien tasolle – varmasti tehokkaammin kuin suomalaisperinteinen pelkkään viinaan perustuva pikkujoulu.

Onhan meilläkin juhlia, jotka mahdollistavat karnevaalihenkisen roolileikin: vappu ja aprillipäivä. Vaan osaammeko oikeasti heittäytyä hassuihin rooleihin tuolloinkaan? Melko väkinäiseltä näyttää paperinen vappuhattu ja irtonenä loisteliaan samba-asun tai hyvin naamioidun Halloween-luurangon rinnalla.

On hyvä, että ikävään ja totiseen arkeemme tuodaan väliin naamiaisilakointia, olkoonkin että tuojana on kaupallinen taho.

Leikkiin lähtevät aluksi vain lapset, vaan lasten myötä kasvaa vähitellen uusia sukupolvia, jotka osaavat käyttää fantasiaa voimavarana muuten niin arkisessa aherruksessaan.

Mitä vainajien ja pyhien muistamiseen tulee, olen varma, että kukaan pyhä tai suuri ihminen ei haudassaan pahastu, vaikka lastenlapset huuhailisivat haamupuvuissaan pitkin hautausmaata pyhäinpäivänä.

Ullamaija Kivikuru:

Vieraalta tuoksuu kuten ystävänpäiväkin. Kummallisen nopeasti tällaiset pinnalliset vierasperäisyydet lyövät itsensä läpi suomalaisessa kulttuurissa. Mutta marraskuun pimeydessä on mikä tahansa värikkyys – vulgaarikin – eduksi.

Vierastan enemmän yltiösokerista ystävänpäivää.

Atro Kahiluoto:

Sen jälkeen kun maatalousyhteiskuntaan kuuluneet syksyiset elonkorjuujuhlat ja kekrin vietto ovat vähitellen kadonneet, on juhannuksen ja joulun väliin selvästi jäänyt yhden karnevaalin kokoinen aukko. Se varmaan selittää osaltaan myös esim. taiteiden yön suosiota ja sen muuttumista yhä karnevalistisemmaksi ja märemmäksi tapahtumaksi.

Halloween siis sopii oikein hyvin syksyn katkaisevaksi juhlaksi. Siihen kannattaisi kuitenkin liittää kotimaisia kekriperinteitä varsinkin, kun juhlien ajankohta on melkein sama, ja kekriperinteetkin usein liittyvät juuri uskoon päivästä tai yöstä, jonka aikana vainajat liikkuvat keskuudessamme. Tällainen perinne on esim. se, että kekrinä liikutaan takki nurinpäin käännettynä, sen pitäisi suojata vainajahenkien vaikutukselta.

Toisaalta esimerkiksi Kainuussa on onnistuneesti elvytetty myös kekrijuhlaa: kekripukin poltto Kajaanissa kerää vuosittain kaupungin keskustaan tuhatmäärin väkeä ja tapahtuma on synnyttänyt ympärilleen myös erilaisia uusia kekriperinteitä.

Umayya Abu-Hanna:

Mikä on "suomalainen juhlaperinne" nykyään? Eikö se ole kaikki mistä iloitaan ja saadaan voimia? Merkkipäivillä ei ole mitään merkitystä ilman merkitysten antajaa tai antajia.

Juhlaperinteitä voi 1) ohittaa 2) juhlia perinteisesti 3) niitä voi käyttää "tekosyinä" ja juhlia kuten itse haluaa. Mikään muu ei ole yhtä pyhä kuin elämä, ja tapoja juhlia tätä saa olla niin monta kuin on ihmisiä.

Hannu Väisänen:

Kuoleman täytyy saada tanssia irvokkaana ja mahdollisimman kaupallisena edessämme, että kuvittelisimme voittaneemme sen ylivoimallamme. Ylipäätään kansan juhlantarvetta on mahdotonta mennä säätelemään. Vainajien muistopäivä on näköjään koettu liian abstraktiksi ja ylhäältä käsin johdetuksi. Jos hirvittävä halloween auttaa päästämään ulos pahoja kaasuja, sen on kai vain annettava tulla. Jos taas sen haluaa poistuvan ja latistuvan (kuten se näyttää kuihtuvan esimerkiksi Ranskassa), se täytyy vaan virallistaa.

Kaupan lait säätelevät kuitenkin sen verran ettei joulun eteen voi syntyä liian suurta tuhlausta. On vain kysyttävä, miksi kaikki uudet hippalot tulevat anglosaksisesta perinteestä. Onko se siis ehdottomasti parempi kuin meidän jo haudattu ugrilainen kulttuurimme?

Max Arhippainen:

Minusta ihmiset saavat juhlia kaikkea, minkä kokevat hauskaksi. On kuitenkin sääli, jos tuodut juhlaperinteet syrjäyttävät perinteisiä, joita on myös vaalittava.

Mutta en näe mitään ristiriitaa, että nuoret leikkivät halloweenia samalla kuin yritetään muistaa vainajia pyhäinpäivänä.

Markku Ruotsila:

Jokainen niin haluava voi aivan vapaasti kunnioittaa pyhimyksiä ja edesmenneitä, vaikka toiset leikkivätkin naamiaisleikkejä. Kummankin pitäisi onnistua nykyaikaiselta moniarvoiselta ja suvaitsevalta kansalta.

Vai onko tässä halloweenin vastustamisessa taas kysymys siitä, että kaikki amerikkalainen on määritelmällisesti pahasta?

Katja Tukiainen:

Kyllä sopii, juhlija sitten suorittaa omat valintansa.

Juha Sihvola:

Kuolemalla ilakointia tarvitaan erityisesti juuri Murhellisten laulujen maassamme. Se piristää mukavasti alkavaa kaamosta, eikä sen pitäisi mitenkään estää niitä hartaasti hiljentymästä muistamaan vainajiaan, jotka sellaisen tyylin kokevat luontevammaksi. Ihan hyvin voi sitä paitsi myös siirtyä halloween-karnevaaleista pyhäinpäivän hartauteen tai päinvastoin.

Moniarvoisen kulttuurin juhlat ovat monet ja uudistuvat kaiken aikaa, eikä tässä yhtenäistämistä tarvita. Fundamentalistit, perussuomalaiset, antiamerikkalaiset ja länsimaiden tuhon saarnaajat pitäkööt sitten omat anti-halloween-seremoniansa. Muut voisivat nauttia elämästä ja vaikkapa syödä paholaisia, luurankoja ja viikatemiehiä marsipaanimakeisina meksikolaiseen tapaan.

Heikki Hiilamo:

Halloweenin leviäminen on osa globalisaatiota. Tällä perinteellä on toki kaupallisia vetureita, mutta niin on monilla muillakin perinteillä.

Halloween kuitenkin yhdistää elämyksellisesti ihmisiä eri puolilla maailmaa – ja se on pelkästään myönteinen ilmiö.

Kari Enqvist:

No voi herranen aika! Nykyaika saa juhlia täsmälleen mitä haluaa, katolisesta kirkosta, keskiajan metsäsuomalaisista tai Kustaa Vilkunasta riippumatta. Itse asiassa olisi virkistävää, jos panisimme kaikki juhlapyhät uusiksi tasaisin, vaikkapa sadan vuoden välein.

Katariina Numminen:

Kristillinen pyhäinmiesten päivä on alun perin tuontitavaraa Suomessa sekin.

Juhlapyhät ovat kerrostuneita sekasotkuja kaikki, ja aidon ja alkuperäisen metsästäminen on turhaa.

Merja Salo:

Samasta asiasta, vainajista ja sadonkorjuusta on kyse sekä halloweenissa että suomalaisessa pyhäinpäivässä/kekrissä. Miksi siis asettaa niitä vastakkain?

Eivätkö juhlat voi elää rinnakkain ja ajan myötä myös sekoittua?

Harri Hautajärvi:

Halloween istuu suomalaiseen juhlaperinteeseen yhtä luontevasti kuin Coca-cola-joulupukki, jonka syntyhistoriaa harva muuten edes tietää.

Molempien juhlien, sekä pyhäinpäivän että joulun taustalla on ikivanha, vahva eurooppalainen ja suomalainen perinne, ja molemmat juhlat ovat uudistuneet yhdysvaltalaisten kaupallisten esikuvien myötä, joulu 1950-luvulta lähtien ja pyhäinpäivä 1990-luvulta lähtien.

Muistan ensimmäiset hehkutukset esimerkiksi Halloween-diskoilloista reilun kymmenen vuoden takaa, ja mielestäni niissä oli kyse halusta rikkoa luutuneita kristillisiä tapoja, ja miksipä ei. Kansanperinteet kehittyvät omaa rataansa, kulttuurien vuorovaikutuksessa, vahvimman kulttuurin aina hallitessa, niin on ollut kautta vuosisatojen. Me suomalaiset, lähinnä ehkä minun sukupolveni ja nuoremmat, olemme tottuneet Halloween-kuvastoon pohjoisamerikkalaisten elokuvien ja televisiosarjojen myötä. Ymmärrän syyt, joiden vuoksi suomalaisen pyhäinpäivän muuttumista karnevalistiseksi Halloweeniksi paheksutaan, mutta se on kuitenkin tuuleen huutamista.

Itse pidän siitä, että ahdistavan totinen ja vakava luterilainen perinne maassamme edelleen murtuu, ja olen tyytyväinen, että nuorille pyhäinpäivässä on kyseessä kohta enää visuaalinen karnevaalisuus, ja samalla kristinusko hiipuu ja unohtuu, kuten on jo joulun kohdalla paljolti tapahtunut, vaikka kulutuksen kannattaja en olekaan. Pyhäinpäivän muuttuminen karnevaaliksi on uutta, myönteistä yhteisöllistä kulttuuria ja tulevaa perinnettä.

Antti Nylén:

Typerät pääkallonaamarit ja kurpitsalyhdyt siedän, jos niiden vuoksi herää edes pikkuisen uutta, aitoa kiinnostusta kaikkien pyhien juhlan kirkollista ja yleiskristillistä merkitystä kohtaan. Ja pitää kai uskoa, että herää.

Sitä paitsi "suomalainen juhlaperinne" on niin muodoton olio, että sen sisään sopii ja mahtuu mitä tahansa.

Lotta Backlund:

Mä en tajua miksi aina pitää jeesustella siitä, että joku pyhä on liian kaupallinen tai amerikkalainen tai vääränlainen. Voi jättää juhlimatta, jos ei tykkää.

Halloweenhan on hauska juhla! Se, että sitä vietetään Suomessa hiljentymällä, kuuluu suomalaiseen luonteenlaatuun. Suomessa ei mielellään iloita, koska ajatellaan, että se jotenkin tahraa tai häpäisee jotain menneitä sukupolvia. Otetaan vaikka esimerkiksi itsenäisyyspäivä: USA:ssa iloitaan siitä, että ollaan itsenäisiä, ja juhlitaan grillijuhlia pitämällä, ilotulituksilla jne. kun taas suomessa sytytetään kynttilöitä ja itketään.

Eihän tämä ole kovinkaan erilainen tapaus kuin vaikkapa pääsiäinen, jolloin pakanalliset pikkunoidat kerjäävät karkkia vaikka oikeasti sitä juhlitaan kristillistä syistä. Joten pukukauppaan, mars!

Antti Ahlava:

Saman tien voisimme palata jänisten uhraamiseen metsänhengille ja karhujen palvontaan, jos perinteistä kiinni pitäminen on näin tarkkaa.

Yrjö Sotamaa:

En oikein osaa innostua ihmisten juhlinnan aiheiden kontrolloinnista. Iloiset juhlat piristävät harmaata pohjolaa.

Riikka Ala-Harja:

Perinne muuttuu, mutta krääsän ylihintaan myyminen ei koskaan.

Osmo Rauhala:

Halloween piristäisi pimenevää syksyä. Meillä on liian vähän muuhun kuin viinanjuontiin keskittyviä karnevaaleja. Vappu ja juhannus riittävät sitä lajia. Kirkkoon ja hautausmaille halloween ei sovi, mutta kotijuhlana se ei haittaa vainajien muistamista. Lähellä ovat itsenäisyyspäivä ja joulu, jolloin monet käyvät myös haudoilla.

Arno Kotro:

Miksipä ei? Juhlaperinne elää ajassa kuten kaikki muukin: ei se ole suojelukohde, jota pitäisi varjella muutoksilta. Tuontitavaraahan ne ovat sitä paitsi muutkin juhlat. Halloween on tietty punainen vaate niille älypäille, joiden kuuluu lähtökohtaisesti nyrpistellä kaikkea jenkkimeininkiä.

Juhlakulttuuri eläköön, mutta yhdellä poikkeuksella: jouluperinteisiin ei saa koskea!

Leena Lehtolainen:

Hoh hoijaa. Iso osa niin sanottuun suomalaiseen perinteeseen nykyään kuuluvista juhlista on lainatavaraa tai kaupallisiin tarkoituksiin keksittyjä, kuten äitien- ja isäinpäivät.

Miksei tähän sotkuun yksi halloweenkin mahtuisi? Onneksi sitä ei ole kenenkään pakko viettää, niin kuin ei mitään muutakaan juhlaa.

Sinänsä karnevaali syyspimeässä voi olla hyvinkin piristävä ajatus. Itse pidän hyvin viehättävänä meksikolaistyypistä Kuolleiden päivää, jolloin kuolleet ovat konkreettisesti luonamme.

Eilina Gusatinsky:

Miksi ei? Kukaan ei ole kieltänyt järjestöjä tai muita tahoja tekemään Halloweenista enemmän kekrijuhlaa muistuttavaa tapahtumaa, palauttamaan suomalaisia perinteitä.

Ei tarvitse sokeasti seurata kaupallista höpinää. Samalla voisi avata keskustelun maahanmuuttokriitikoiden kanssa, mikä uhkaa suomalaisuutta enemmän.

Annamari Vänskä:

Halloween sopii suomalaiseen juhlaperinteeseen yhtä hyvin kuin hampurilainen, pizza ja kebab sopivat suomalaiseen perinneruokapöytään.

Vaikka perinteet halutaan ymmärtää pyhiksi ja muuttumattomiksi, tapahtuu niissä jatkuvaa muutosta. Amerikkalaisen kulttuurin markkinointikoneisto on nykymaailmassa niin vahva, että se väkisinkin muuttaa ja tulee osaksi myös suomalaista juhlaperinnettä.

Nanna Susi:

Maailma on yksi kylä. Jokaikinen tässä kylässä kuolee.

Mitä pahaa luurangoissa voisi olla? Halloween on helpottavan kauhun juhla. Jos kymmenellä eurolla saa olla päivän valtakunnan paholaisena niin siitä vaan. Eläköön.

Matti Wiberg:

Täällä pimeillä perillä ei ole liikaa juhlia.

Tommi Uschanov:

Suomen kansallinen kulttuuri ei tarvitse mitään erillistä varjelemista vierailta vaikutteilta, koska kaikki vieraat kulttuurit tulevat automaattisesti omaksutuiksi vain niiltä osin kuin ne sopivat yhteen paikallisen kulttuurin kanssa. Onko esimerkiksi pizzan ja spagetin syöminen muka tehnyt suomalaisista italialaisia? Onko tangon tanssiminen tehnyt meistä argentiinalaisia? Tai kahvin juominen arabeja?

Mikäli kulttuurien välinen vuorovaikutus noudattaisi sitä logiikkaa, jota sen ajatellaan noudattavan halloweenin herättämissä amerikkalaistumispeloissa, halloween olisi kaiketikin tehnyt yhdysvaltalaisista irlantilaisia. Nyt täälläkin tuossa tapauksessa keskusteltaisiin siitä, onko se liian irlantilaista meidän kulttuuriimme, eikä suinkaan siitä, onko se liian amerikkalaista.

Matti Kalliokoski:

Juhlien viettäminen ei ole joko–tai-ajattelua. Halloweenin rantautuminen Suomeen kertoo paitsi amerikkalaisen kulttuurin vahvasta vaikutuksesta myös aidosta kysynnästä loppusyksyn juhlalle, jossa sadonkorjuu, yhdensorttinen vuoden taittuminen, vainajien muistaminen ja jännitys yhdistyvät.

Tähän saakka vuosisataisen perinteen kuihtuminen Suomessa on korvautunut lähinnä pikkujoulukulttuurilla. Suomalainen kekri on samaa, kansainvälistä juurta kuin halloween. Sen nykyaikaan soveltuvia osia voidaan elvyttää. Hyvä ruoka, pätkätyöläisten juhla, jännittävät tarinat ja vaikka paikalliset kyläriehat voivat löytää paikkansa 2000-luvun juhlintaan. Kekri, pyhäinpäivä ja halloween sopivat kaikki samaan maahan.

Marita Liulia:

Koska monet Suomeen vakiintuneet juhlat ovat maailmankulttuurista kierrätystä eri ajoilta, mikseipä halloweenkin voisi kotiutua pimeän kauden alkuun.

Suomalaiset voisivat omia halloweenin uudella nimellä. Harras pyhäinpäivä voisi jatkua karnevalistisena hallainyönä.

Jyrki Kiiskinen:

Halloween ei ole pelkkä amerikkalainen rihkamajuhla, sillä ajatukset vaeltavat ihmisten mukana ympäri maailmaa, myös läpi historian kelttien ajoista asti. Halloween tuo mieleen keskiaikaisen kuolemantanssin ja meksikolaisen vainajienpäivän, jolloin tarjotaan kavereille sokeripääkalloja herkuteltavaksi.

Tavat auttavat hyväksymään kuoleman ja nauramaan sille. Eikä tällainen eri kulttuureja sekoittava juhla ole ristiriidassa kristillisten ideoiden kanssa, pyhimysten ja vainajien muistelu kun oli alun perin yhteydessä pakanalliseen esi-isien palvontaan. Kristillinen pyhäinpäivä syntyi sekin kulttuurien sekoittuessa. Halloweenina juhlaväki liittyy hetkeksi nimettömien vainajien joukkoon, kaikki ovat yhtä. Myös asunnon sisustaminen hämähäkinseitein pelottavaksi on sekä helpottava rituaali että sopivasti kitsiä: pelko ei kasva liian suureksi eikä pyhyys liian hartaaksi.

Yhdessä on hauskempaa pelätä kuin yksin ja kertoa kynttilänvalossa kauhujuttuja.

Kysymys on tavallaan turha, koska halloween sopii suomalaiseen juhlaperinteeseen, jos juhlaa ruvetaan yleisesti viettämään Suomessa.

Ben Zyskowicz:

Synkkään suomalaiseen syksyyn ovat kaikki iloiset juhlat tervetulleita.

Jan Zapasnik:

Koska vainajahenkiä sekä myrtynyttä ja työn raskauttamaa suomalaista kansaa on toisinaan vaikea erottaa kadulla toisistaan, sopii halloween rihkamakrääsällä kuorrutettuna pikkujoulujen etkoina hyvin nykysuomalaiseen käsitykseen pyhäinpäivän vietosta.

Johanna Korhonen:

Juhlia saa ja pitää aina, kun on vähänkään syytä!

Tommi Liimatta:

Carl Barksin ankkasarjojen lukijat tunsivat halloweenin jo 50-luvulla.

Jaakko Heinimäki:

Juhlaperinteen perinteisiin kuuluu perinteiden sekoittuminen. Jos antiikin roomalaisesta saturnalia-juhlasta, muutamasta Lähi-idän myytistä, pohjoisesta talvipäivänseisauksesta, Välimeren pyhimyslegendasta ja Coca-Colan mainoskampanjasta muodostuva joulu sopii suomalaiseen juhlaperinteeseen niin miksi ei sitten halloween?

Itse tosin vietän mieluummin pyhäinpäivää.

Markku Valkonen:

Uudet tavat juhlia leviävät ja juurtuvat omalla painollaan. Jos suomalaisetsaavat iloa halloweenista, niin mikäpä siinä.

Harva meistä kekriä juhlii, juhlitko sinä?

Teivo Teivainen:

Kaikessa kaupallisessa kamaluudessaan halloween tarjoaa tilaisuuden karnevalisoida harmaata syksyä. Jos joku suomalainen haluaa asiaa juhlia, se kuuluu siltä osin suomalaiseen juhlaperinteeseen.

Parempiakin tapoja viettää lokakuun loppua on, mutta suomalaiseen juhlaperinteeseen tulee kuulua mahdollisuus juhlia samana päivänä eri tavoilla.

EI

Juha Vakkuri:

Tarpeetonta tuontitavaraa Yhdysvalloista.

Ville Ranta:

Inhoan halloweenia, mutta on tietysti syytä miettiä miksi.

On ahdistavaa, kun vanhat, arvokkaat perinteet menettävät merkityksensä ja vaipuvat unohduksiin samalla, kun kauppiaat ja populaarikulttuuri tuovat tilalle amerikkalaisia. Ovatko ihmiset näin matalamielisiä?

Perinteitä kaivataan, mutta vain kaupallisesti pakkosyötetyt perinteet osataan ottaa vastaan.

En kaipaa ajassa taaksepäin, mutta kulttuurin uusiutuminen olisi melko tavalla terveemmällä pohjalla, jos se tapahtuisi suhteessa todellisiin asioihin kuten kulttuurihistoriaan eikä mainoskampanjoihin.

Steen1:

Muutenkin kaikki uusiojuhlat ovat poikkeuksetta kaupallisia. Kyllähän lapset ja S-market tykkäävät.

En vastusta, mutta pistää se miettimään. Syntyykö enää uusia juhlapäiviä muuten kuin markkinalähtöisesti?

Claes Andersson:

Juhlia voi pitää ja ystäviä kutsua kylään ilman tanatologista rekvisiittaakin. Minusta halloween edustaa sitä jenkkiläisyyttä, jonka puutteesta emme kärsi.

Johanna Sinisalo:

En henkilökohtaisesti pidä pelkkään rekvisiittaan ja muuhun kaupalliseen materiaan perustuvista tuontitavarajuhlista. (Kuolemalla ja kauhukuvastolla iloittelua vastaan sen sijaan minulla ei sinänsä ole mitään – esimerkiksi meksikolainen Kuolleiden päivä on viehättävä karnevaali.)

Myös pyhäinpäivän vietto on yhtä lailla tuontitavaraa ja keinotekoisesti luotu korvaamaan pakanallisena pidettyä kekriä.

Halloweenin sijalle suosittelisinkin kekrin elvyttämistä – se oli iloinen, sadonkorjuun päättymiseen ja talven alkuun liittyvä juhla, johon myös kuului naamioitumista ja naapureissa vierailemista. Marraskuussa on kyllä hyvä paikka pimeän ajan katkaisemiselle juhlimalla, ja mielestäni kekriperinne sopisi tähän tarkoitukseen erittäin hyvin!

Juha Herkman:

Meillä on pääsiäistrullit, jotka "keräävät karkit tai tekevät kepposet". Ei kaikkea tarvitse amerikkalaisesta populaarikulttuurista omaksua.

Eihän meillä ole punaisia vesipostejakaan kadunvarsilla, vaikka ne ovat Aku Ankasta tuttuja. Ystävänpäivän markkinahumussa on jo tarpeeksi kestämistä.

Pirjo Hiidenmaa:

Sinänsä ei ole olemassa puhtaita juhlia ja oikeaa perinnettä. Se, mikä nyt näyttää oikealta perinteeltä, on joskus ollut suuri kulttuurinen muutos, niin kuin kekrin muuttuminen kristilliseksi pyhäinmiestenpäiväksi, sittemmin pyhäinpäiväksi. Varmaan ennen kekriäkin oli jotain.

Halloween on kaupallinen krääsänmyyntijuhla, jonka motivaationa on pukujen, naamioiden ja muun roinan myynti. En ole nähnyt halloweenissa mitään sisältöä.

En myöskään jaksa innostua halloweeniin liittyvistä kauhuhuvituksista, esimerkiksi myrkyn värisistä juomista tai ketsuppiin haudatuista nakinpätkistä, jotka esittävät verisiä katkottuja sormia.

Ei halloween uhkaa meidän yhtenäisiä perinteitämme, sillä sellaisiakaan ei ole.

Pelkäänpä ettei kristillinen pyhäinpäiväkään ole enää monille elävää kulttuuria.

Arvelisin, että se on monille pikemminkin vapaapäivä, jolloin voi levätä ja tehdä rästiinjääneitä kotitöitä.

Vähemmän krääsää, enemmän hiljaisuutta

Johannes Koroma:

Ilmiö on täysin perinteeseemme sopimatonta tuontitavaraa. Vierailukulttuurimme on todella köyhää, jos tätä perustellaan mahdollisuudella kutsua ystäviä yhteiseen illanviettoon. Sellaisille tilaisuuksille ystävien ja tuttavien kera on ja pitäisikin olla runsaasti tilaa muutoinkin.

Sadonkorjuujuhlia vietetään Suomessa yhä useammin, sadonkorjuun tapahduttua, ja niillä on parhaimmillaan rikastava paikallinen luonne ja perinne. Tätä piirrettä en niihin kaipaa.

Kersti Juva:

Amerikkalainen halouviin tai halloveen on mautonta tuontitavaraa jota ei Suomessa tarvita, mutta minultahan tätä asiaa ei kysytä muuten kuin HS-raadin jäsenenä. Minulla ei ole lapsia, eikä asiani varmaankaan ole neuvoa toiseen kirkkoon tai kokonaan kirkkoon kuulumattomia tässä asiassa.

Vanhat perinteet tuntuvat tämänikäisestä luontevammilta. Ortodoksikirkossa kaikkien pyhien sunnuntaita vietetään helluntain jälkeen, tänä lauantaina muistellaan Karjalan valistajia ja sunnuntaiksi sattuu pyhien palkattaparantajien Kosmaksen ja Damianoksen muistopäivä.

Ilona Anhava:

On meillä näitä juhlia omastakin takaa, vaikka niiden historia saattaakin kiertyä aika monelle mutkalle ja ulottua kauas.

Amerikasta meille tulee henkistä krääsää ihan tarpeeksi ilmankin, että juhlaperinteitä tarvitsisi sieltä omaksua.

Ruvetaan mieluummin pitämään vaikka islantilaisia juhlia, jos ei omat riitä.

Janne Saarikivi:

Minulla on kauhean rajoittunut ja konservatiivinen maku, enkä pidä amerikkalaisista asioista. Haluaisin, että kaikki kristilliset juhlat olisivat niin sanotusti tylsiä, siis hiljaisia päiviä jolloin toljotettaisiin kynttilänvaloon ja korkeintaan ehkä mumistaisiin raamatunkohtia urkuharmonin tahdissa huonon omantunnon kivistäessä. Se olisi hauskaa.

Olen kyllä kuullut, että asioista voi olla montaa mieltä. Itse en sellaista usko.

Silja Rantanen:

Hyvä juhlapyhä on sellainen, että kadulla kulkijat tietävät toisensa nähdessään selityksittä, mistä on kysymys.

New Yorkissa pitkään elänyt italialainen taiteilija Francesco Clemente kuvasi kotikaupunkiaan paikaksi, jossa pääsiäiskulkuetta esittävän lehtikuvan kuvatekstissä pitää kertoa, mikä on pääsiäinen.

Juhlapyhillä on nykymaailmassa ongelma. Ei ole mitään symbolia, jonka kaikki kaupunkilaiset ymmärtäisivät samalla tavoin. Oranssi jättikurpitsa on minulle vain keittiöpuutarhan vierasperäinen tulokas. Lokakuun loppuun se ei kuulu ollenkaan, koska se on vastikään kiikutettu jossain muodossa kellariin.

Halloweenin puute perinteellisiin juhlapyhiin verrattuna on, ettei se yhdistä eri ikäpolvia. Halloweenilla saattaa olla kysymyksessä kuvattuja kytkentöjä kansanperinteeseen, mutta Suomessa se on varhaisnuorten juhla.

Asialla on myös etunsa. Halloween on ottanut rituaalisen paikan tutustumisessa vastakkaiseen sukupuoleen. Valaistusta voidaan vähentää ja kutsua poikia mukaan. Siihen tarkoitukseen ei kuusijuhla kelpaa.

A.W. Yrjänä:

Juhlapyhä merkitsee jotain erityistä, seremoniallista ja rituaalista, sisällöltään henkistä, yhteisöä vahvistavaa. Markkinakrääsään perustuva "juhlinta" on tavaraan hukkuvassa kulttuurissa pelkästään irvokasta.

Eero-Tapio Vuori:

Kekri sopii paljon paremmin.

Timo Valjakka:

Nykyisessä muodossaan ei. Se on tuontitavaraa, halpaa mustaoranssia krääsää, se on kehnolaatuisen kertakäyttökulutuksen mauton juhla.

Antti Arjava:

Eihän halloween tällä hetkellä sovi suomalaiseen perinteeseen, jos perinteellä tarkoitetaan sitä mikä meille on ollut vanhastaan omaa. Sama on koskenut aikanaan joulua, pääsiäistä ja äitienpäivää.

Traditiot siirtyvät ja sulautuvat. Japanilaiset ovat omaksuneet joulun niin hyvin, että ihmettelevät vietetäänkö sitä Euroopassakin. Halloween on kaupallinen rihkamajuhla, joskin samalla perusteella voisi arvostella jouluakin.

Jo Topelius valitti 1850-luvulla, että joulu on kaupallistunut ja vanhan hyvän ajan tavat hävinneet. Itse toivoisin, ettei kaikkien juhlapäivien Suomessakaan tarvitse olla riehakasta hauskanpitoa. Kulttuuriin kuuluvat muutkin sävyt. Siksi pyhäinpäivä voisi säilyä hiljaisena.

Risto Pelkonen:

Halloween-juhla on tuontitavaraa ja kulkeutunut tänne vieraaseen ympäristöön markkinavoimien matkassa ja on osa amerikkalaista kulttuuriekspansiota. Outo omassa perinnemaisemassamme. Se on tarpeeton ja tyylitön eikä lainkaan sovi suomalaiseen juhlaperinteeseen.

Mutta kaikesta huolimatta tulee leviämään kuin pandemia tänne. Siitä pitävät kauppiaat huolen.

Alexis Kouros:

Suomen omasta kulttuurista ja historiasta löytyisi runsaasti inspiraatioita jos tarvittaisiin uusia, myös nuorisolle räätälöityjä juhlia.

Mielestäni halloween kuuluu kaupallisen kvartaalikulutuksen trendeihin, joka ei sinänsä tarjoa mitään syvempää kulttuurista tai hengellistä kokemusta.

Seppo Zetterberg:

Ei sovi, vaan on meille väkisin tuotu, täysin kaupallinen amerikkalainen krääsäjuhla. Se on samanlainen vaarallinen ja ympäristöömme täysin kuulumaton tulokaslaji kuin amerikankampamaneetti tai citykani. Niistä on mahdoton enää päästä eroon, kun ne ovat tänne kerran juurtuneet.

EN OTA KANTAA

Erkki Tuomioja:

Yksi hailee mitä ja miten ihmiset haluavat juhlia niin kauan kuin eivät aiheuta vaaraa tai haittaa muille.

Soila Lehtonen:

"Suomalainen juhlaperinne" -käsite liittyy väistämättä kansalliseen traditioon eli siis tunnustuksellisen kristilliseen perinteeseen. Jos olisin kristitty, miksi olisin innostunut pakanajuhlaa siihen liittämään?

(Maallistumisen ja "individualisoitumisen" myötä entiset perinteet haalistuvat ja pirstaloituvat. Jotkut riitit ja seremoniat säilyvät: ihmiset haluavat esimerkiksi edelleen tulla vihityiksi ja monet haudatuiksikin, eikä seremonioiden ole pakko olla kristillisen perinteen mukaisia. Voiko uusia "suomalaisia perinteitä" syntyä?)

Täällä luterilaisen karussa valtiokristillisyydessä joulu-perinnejuhlaan on kyllä hanakasti rakennettu joulupuuta kaikesta siitä krääsästä ja muoviroinasta mitä jo kauan Hong Kongissa ja muuallakin on ymmärretty valmistaa, joten kuminaamarit ja irtokädet ovat hyttysen kakka sen tavaravuoren rinnalla.

Eräänlainen "karkki ja kepponen" meille on kehittynyt ihan ilmankin jenkkituontia, pakanallisessa pääsiäisnoitaperinteessä, joka oikein sujuvasti liittyy kristikunnan toiseen suurjuhlaan.

Krista Mikkola:

Kannatan perinteistä sadonkorjuujuhlaa, jossa kokoonnutaan yhteen hyvän ruoan ympärille. Nuoret ja kaikenikäiset yhdessä.

Katja Boxberg:

Mielestäni kysymys on täysin yhdentekevä. Jokainen juhlikoon milloin ja mitä ikinä lystää.

Suomi on hurjassa syöksyssä; valtio velkaantuu kestämätöntä vauhtia, työttömyys kasvaa ja hyvinvointivaltio on enää kaukainen muisto – eikä maan hallituksella ole nähtävästi mitään käsitystä, mitä nyt pitäisi tehdä. Poliitikkojen lisäksi akatemia, työnantajat, ammattiyhdistysliike, media ja ns. älymystö ovat kaikki hämmentävän hiljaa.

Suomi on paitsi taloudellisessa myös henkisessä kuoliossa. Kipeiden rakenneuudistusten sijaan käperrytään vanhaan. Muutosvastarinta on todennäköisesti vahvin yhteiskunnassa tätä nykyä vaikuttava voima. Poliittisen eliitin moraalin rappion paljastuminen voisi olla uuden alku, jolleivät kaikki poliittiset toimijat olisi yhtä syvästi keittämässään sotkussa ryvettyneitä.

Tällaisessa tilanteessa niin sanotun älymystön tehtävä olisi herätellä keskustelua Suomen tulevaisuudesta, näyttää tietä kohti rankkaa ja välttämätöntä mutta todennäköisesti myös puhdistavaa muutosta. Käytän konditionaalia siksi että Suomessa ei ole yhteiskunnalliseen keskusteluun aineksia tuovaa kansanosaa eli älymystöä.

Voimme tietysti valita varman tuhon tien: raportoida promillien eroista valtapuolueiden kannatuksessa, toistella papukaijamaisesti kansainvälisiä Suomea kiittelevien kyselytutkimusten tuloksia ja pohdiskella väsymykseen asti kuka mainio suomalainen valitaan EU:n johtotehtäviin (vastaus: ei kukaan). Ja pohtia, onko halloweenin juhliminen sopivaa.

Mikko Lehtonen:

Kirkkovuoden rytmittämä "suomalainen juhlaperinne" on pitkälti tuontitavaraa, kuten on kristinuskokin.

Halloween ja ystävänpäivä ovat rantautuneet Suomeen, kiitos rihkamakauppiaiden ja angloamerikkalaisen median tarjoamien mallien. Ne eivät sikäli saastuta "puhdasta" suomalaisuutta, että perinteet ylipäätäänkin ovat pikemminkin tekemällä tehtyjä kuin orgaanisesti muodostuneita eikä tällaista puhtautta siis ole.

Markkinahumun sijaan vuodenkierron tässä kohtaa voisi kuitenkin ehkä hiljentyä talven tuloon.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi