HS-raadin vastaukset kysymykseen: Sopiiko suomalainen peruskoulu vientituotteeksi?

Sanomalehtiviikon kunniaksi kysymyksemme käsittelee suomalaista koulumaailmaa – tai oikeastaan sen tuotteistamista.

Joulukuun lopussa Elinkeinoelämän valtuuskunta lanseerasi ajatuksen suomalaisesta kansainvälisestä koulusta, Finnish International Schoolista. Se markkinoisi suomalaista peruskoulua ulkomaille englanninkielisenä versiona. Ajatuksena on kehittää koulutuksesta uusi vientituote, Nokiaan verrattavissa oleva työllistäjä.

Hanketta ideoinut johtaja Risto E.J. Penttilä vertaa mallia huonekalujätti Ikeaan: Suomi-koulu olisi joka paikassa samannäköinen ja helposti tunnistettavissa. Alkuun hankkeeseen värvättäisiin suomalaisia opettajia, mutta myöhemmin opettajat voisivat olla myös paikallisia. Opettajien lisäksi sopivia vientituotteita olisivat opetussuunnitelmat, kouluvuosien ja -päivien rakenne, kouluruokailu ja jopa oppikirjatkin.

Peruskoululla uskotaan olevan markkinoita. Unescon arvion mukaan maailmalla tarvittaisiin lähes kaksi miljoonaa opettajaa lisää, jotta kaikki maat saisivat lastensa perusopetuksen kuntoon vuoteen 2015 mennessä.

Ensimmäisiä mahdollisia kohdemaita ovat Venäjä, Kiina ja muut Aasian maat. Kouluja pyörittäisi säätiö tai yksityinen, sosiaalinen yritys. Hankkeen tuottamat tulot kertyisivät yrityksiltä, maiden hallituksilta ja lasten vanhemmilta. Kehitysmaissa kyseeseen tulisi myös kehitysapu.

Suomalainen koululaitos on saanut hyvää kansainvälistä mainetta OECD:n 2000-luvulla kolmen vuoden välein tekemissä Pisa-tutkimuksissa. Niissä arvioidaan 15-vuotiaiden nuorten osaamista matematiikassa, luonnontieteissä, lukutaidossa ja ongelmanratkaisussa.

Eri tutkimuskerroilla on painotettu eri asioita: lukutaitoa ja luonnontieteitä painottavissa Pisa-tutkimuksissa Suomi sijoittui ensimmäiseksi, matematiikan osaamista korostavassa vertailussa toiseksi.

Pisa-tutkimusta on toisaalta arvosteltu siitä, että se mittaa vain pientä osaa oppilaiden osaamisesta. Esimerkiksi matematiikan osaamisen vertailun on sanottu mittaavan huonosti algebran taitoja. Pisa-tutkimus ei myöskään mittaa sosiaalisia taitoja ja tunne-elämän ilmaisemista. Suomi on menestynyt heikosti maailman terveysjärjestön WHO:n koululaistutkimuksissa, joissa on selvitelty koululaisten yläasteikäisten nuorten kouluviihtymistä.

Joidenkin mielestä hyviä oppimistuloksia voidaan joidenkin mielestä selittää koululaitoksesta riippumattomilla väestöllisillä ja yhteiskunnallisilla tekijöillä, kuten väestön homogeenisyydellä, naisten verraten hyvällä asemalla tai päiväkotijärjestelmällä. Toisaalta myös Suomen kouluissa havaittujen ongelmien takana voidaan nähdä muita kuin suoraan koululaitoksesta aiheutuvia tekijöitä.

Viikon kysymys:

Sopiiko suomalainen peruskoulu vientituotteeksi?

KYLLÄ

Johanna Korhonen:

Erinomaisesti.

Suomesta kannattaa viedä peruskoulua, koska siinä olemme hyviä. Korkeakoulutuksessa kilpailukykymme on vähäisempi.

Suomalaisille on vieras ja uusi ajatus, että myös osaaminen ja toimintamalli voi olla vientituote – me kun kuvittelemme vientituotteista puhuttaessa ainoastaan paperirullia, metallipömpeleitä ja kännyköitä.

Hankkeen ongelma on se, että julkisen sektorin palveluviennistä ei Suomessa ole käytännössä minkäänlaista kokemusta, osaamisesta puhumattakaan.

Julkinen sektori ei ylipäätään ole koskaan kokenut itseään vientikelpoisen osaamisen tuottajaksi. Kuka ja mikä saisi tämän ihmeen aikaan käytännössä? Loistava idea, mutta kuka tekee?

Juha Seppälä:

Miksipä ei, koska tuotteistamisen idea jo läpäisee kaiken kasvatuksen ja koulutuksen.

Epäilemättä suomalaisella peruskoululla olisi markkinoita kehittyvissä maissa, mutta vientiin tarkoitetun peruskoulun olisi syytä asettaa esikuvakseen ei niinkään Nokian, vaan globaalin Kone Oyj:n konsepti: koulun kaikkinaisten rakenteiden pitkäaikaiset huolto-, kunnossapito- ja modernisointisopimukset.

Maksalaatikko poiskouluruokailusta. Ehdottomasti säätiöpohja: verotuksellisesti edullinen säätiöpohja toisi suuryritykset mukaan, aivan kuin Aalto-yliopiston säätiöpääomaa kerättäessä.

Saattaisimme nähdä tilanteen, jossa miljoonat lapset olisivat koukussa suomalaiseen peruskouluun.

Jukka Relander:

Yleensä on hauska olla Risto EJ:n kanssa eri mieltä, nyt tuntuu hauskalta olla samaa mieltä.

Kiinassa tiedetään Pohjan sodasta ehdottomasti liian vähän.

Tosin ajatukseen sisältyy mahdollinen paradoksi: suomalaisen peruskoulun vahvuus on siinä, että se on kaikille sama, ja kaikille ilmainen.

Tämän idean viemiseksi ei ehkä muutaman huippukoulun vieminen vielä riitä, pitäisi viedä koko koulujärjestelmä.

Jukka Mallinen:

Sopiihan sitä yrittää. Mutta tuntuu, että olemme taas sortuneet rajoittuneeseen ja provinsiaaliseen itsetyytyväisyyteen.

Tässä projektissa on tuntemattomia tekijöitä: johtuuko koululaistemme menestys koulujärjestelmästä vai koko yhteiskunnallisesta ja historiallisesta ympäristöstämme, protestanttisesta etiikasta ja talonpoikaisesta demokraattisuudesta lähtien?

Eikä ole ollenkaan varmaa että oppimistulokset ovat niin hyviä: äskeinen väitös koululaisten matematiikan oppimisen heikentymisestä puhuu toista, samoin monet suuret huolenaiheet nuorison ja koulun suhteen, esim. koulukiusaaminen, ampumistapaukset ym. väkivalta, nuorten syrjäytyminen.

Olemmekohan taas sortuneet provinsiaaliseen keskinäisen kehumisen kerhoon?

Leena Lehtolainen:

Suomalainen peruskoulu sen alkuperäisessä ideassa sopii kyllä vientituotteeksi. On kuitenkin surkuhupaista, että nyt kun opetusryhmiä koko ajan suurennetaan, opettajia ja kouluavustajia lomautetaan ja valinnaisuuksia supistetaan, aletaan peruskoulusta puhua vientituotteena ja brändinä.

Ainakin suomalaiskoululaisille pitäisi ensin taata mahdollisuus opiskella tässä hienossa brändioppilaitoksessa alkuperäisen peruskoulun varjokuvan sijaan.

Paula Tuovinen:

Ilman muuta. Muilla mailla on opittavaa suomalaisesta järjestelmästä.

Juha Kuisma:

Pedagogisille oivalluksille on aina kysyntää ja suomalainen peruskoulu on todellisuudessa sellainen. Tässähän myytäisiin formaattia, ja kaiketi opettajia pitäisi kouluttaa joko Suomessa tai paikan päällä.

Suomalaisessa koulussa parasta on välittömyys, lasten ja opettajan mutkaton suhde sekä Cygnaeuksen oivallus siitä, miten käsillä tekeminen on osa oppimista. Kouluruokailu on tärkeä osa pakettia, samoin se, ettei oppilailla ole koulupukuja. En usko, että opetussuunnitelmat itsessään olisivat vientituote. Enemmän kyse on juuri kansakouluaatteen epävirallisesta sisällöstä ja sen jatkumisesta peruskoulubyrokratian sisällä.

Totta kai Pisa-tuloksiin vaikuttaa joku tahaton vastaavuus itse testin ja suomalaisen kulttuurin joidenkin piirteiden välillä. Jos testin rakennetta muutetaan, kuten tehtiin kansainvälisissä kehitysindeksivertailuissa, emme enää pärjääkään nykyisen hyvin. Yksi selittävä tekijä on se, että suomen kieltä kirjoitetaan kuten sitä äännetään.

Atro Kahiluoto:

Melko huima idea, jota kyllä kannattaisi kokeilla. Iso kysymys on mielestäni kuitenkin se, minkälaiselle instanssille vientihanke voitaisiin antaa. Mielestäni se ei voisi olla yksityinen yritys, koska olemme koko kansakunta olleet yhdessä kehittämässä koulujärjestelmäämme ja se on siksi yhteistä kansallista omaisuutta. Olisi voitava huolehtia, että mahdolliset hyödyt ja tuotot jakautuisivat kaikille suomalaisille. Pörssiyhtiö se ei siis voisi olla. Valtion pitäisi varmasti olla jollakin tavalla mukana. Mutta on vielä kysyttävä, olemmeko todella niin kurjassa jamassa, että kaikki on lyötävä rahaksi? Entäpä jos antaisimme peruskouluosaamisemme ihmiskunnan käyttöön ilmaiseksi, ihan vain tehdäksemme maailmaa paremmaksi?

Juha Sihvola:

Kannatan lämpimästi: tavara on periaatteessa loistava, mutta varsinkin muualle myytäessä sitä on kehitettävä juuri sosiaalis-eettisten taitojen ja tunteiden ilmaisun osalta. Kriittistä ajattelua, kulttuuritietoa ja heikoista huolehtimista enemmän opetusohjelmaan.

Umayya Abu-Hanna:

Suomessa nuoriso ei voi koviin hyvin, mielenterveysongelmat ja sen lääkitys ovat yleisiä.

Meidän sosiaaliset taitomme ovat erityisesti uusissa tilanteissa ja suomalaiskulttuurin ulkopuolella heikkoja. Siksi jopa akateemisessa maailmassa viihdymme vain keskenään.

Tällaiset osaamiset tulevat tulevaisuudessa korostumaan. Sillä tulevaisuudessa on tärkeä tietää kuka itse on, miten toimii maailmassa onnellisesti ja miten vaihtuvien ihmisten ja tilanteiden kanssa tullaan toimeen. Kaikkeen tähän suomalainen koulujärjestelmä valmentaa erittäin heikosti.

Jos lähdetään tähän vientituotteeseen, koska meillä on ongelma itsetunnon kanssa ja jos hankkeen tarkoitus on, että tädit ja sedät maailmalla sanoisivat: "Voi voi, Suomalainen on parempi kuin muut", silloin emme pysty näkemään hanketta ja maailmaa kunnolla, eli epäonnistumme.

Ikea-vertailu on erittäin huono. Ikea tuottaa konkreettisia ja arkisia tuotteita, tuoleihin on istuttu tuhansia vuosia. Koulujärjestelmät ovat hyvät vain kun ja jos palvelevat nopeasti muuttuvat yhteiskunnat.

Eli vientituote onnistuu, jos se osaa ja pystyy muunnoksiin eri paikoissa ja ajoissa. Ei kannata unohtaa, että Kiina on kohta supervalta joka pärjää, ja Suomea odottavat vakavat ongelmat kymmenen vuoden päästä – koulutusjärjestelmistä huolimatta.

Mutta on tärkeää, että kaikki yhteiskunnat pyrkivät osallistumaan globaalihyvinvoinnin rakentamiseen. Tällaisena hanke on hyvä lähtökohta.

Vaula Norrena:

Suomalaisessa koulussa on monta ylivoimatekijää, jotka käyvät vientituotteeksi: "kaikki oppii" -periaate, hyvä opettajankoulutus, hyvä kouluruoka ja hyvä oppilashuolto.

"Kaikki oppii" tarkoittaa täyttä tasa-arvoa: kaikkien oppilaiden todella halutaan oppivan taustastaan ja kyvyistään riippumatta.

Tämä on eniten erilaista muiden maiden kouluihin verratessa, ja varmasti hyvien Pisa-tulosten suurin syy.

Jopa Ruotsissa annetaan köyhien pudota kärryiltä: siellä 18 prosenttia peruskoulun käyneistä ei selviä helpoistakaan luku- ja laskutoimituksista, Suomessa tämä määrä on sentään vasta 7 prosenttia.

Toinen hirmu hieno asia suomalaisessa koulussa on vaativa ja perusteellinen opettajankoulutus – tämä näkyy siinä, mitä ja miten lapset oppivat.

Suomessa on säästöistä huolimatta myös hyvä kouluruoka, parempi kuin monessa maassa. Terveellinen lounasruoka ruokkii myös aivoja.

Moniammatillinen oppilashuolto taas varmistaa, että lapsen mahdollista ongelmaa käsittelee monta henkilöä ryhmässä, eikä esim. yksi despootti pääse päättämään lapsen kohtalosta.

Näitä kelpaa tarjota maailmallekin.

Silti suomalaiseen kouluun tarvittaisiin oppia myös muualta.

Tanskasta ja Islannista voisimme omaksua pienet ryhmäkoot: siellä on keskimäärin 19 oppilaan ryhmät läpi peruskoulun.

Unkarista ja Belgiasta ottaisimme taideaineiden arvostuksen: siellä jopa teatteri ja tanssikin kuuluvat opintosuunnitelmaan perinteisten taide- ja taitoaineiden rinnalla.

Ranskasta olisi mukava saada kaunis käytös ja kohtalainen kuri luokkiin.

USA:sta ottaisimme eheän koulupäivän eli harrastustoiminnan koulupäivän yhteyteen. Sieltä olisi hyvä saada myös sosiaalisuuden, puheilmaisun ja kohteliaan keskustelunkasvatus päiväkodista alkaen.

Näillä eväillä saisimme jo aikamoisen koulun – ja sen seurauksena väistämättä myös vielä hienomman yhteiskunnan.

Seppo Lampela:

Miksikäs ei? Tosin suomen koulujärjestelmän siirtyminen taloudellisesti kannattavaksi ei näin näppituntumalla tapahtuisi ongelmitta. Olisi myös varottava, ettei markkinointi tapahtuisi meidän koululaistemme kustannuksella.

Viittaan tällä juuri noihin Pisa-tutkimuksiin.

Mitä tapahtuisi, jos syystä tai toisesta koululaistemme menestys laskisi?

Mutta näin äkkiseltään idea kuulostaa mielenkiintoiselta.

Jyrki Kiiskinen:

Suomalainen peruskoulu sopii vientituotteeksi, kunhan tuote on jatkojalostettu, niin että sitä kehtaa myydä.

En usko, että suomalaisten lasten huonoa kouluviihtyvyyttä kannattaa levittää maailmalle, eikä putkiaivoinen teknokraattimaailmankuvakaan yksinään riitä vientituotteeksi.

Koululaitoksen pitäisi pitää enemmän esillä sosiaalisia taitoja ja koulia aktiivisia kansalaisia, sivistyneitä vahvoja yksilöitä, jotka pärjäävät elämässä ja yhteiskunnassa myös koulun jälkeen. Siihen vaaditaan vankkaa kulttuurintuntemusta ja historiantajua.

Ongelmistaan huolimatta suomalainen koulusysteemi on menestystarina. Hyvä jos sitä onnistutaan myymään maailmalle jatkuvana palveluna, niin että raha tosiaan kilahtaa kirstuun. Muiden lapsia kouluttamalla voi hyvinkin ansaita viipaleen globaalista talouskakusta, jos kerran emme elä toistemme paitoja pesemällä.

Ben Zyskowicz:

Se on potentiaalinen menestystuote.

Annamari Vänskä:

Kyynikkona ajattelen, että kai se sopii, jos niin halutaan. Ja jos ei sovi, niin laitetaan sopimaan.

Brändissä olennaista on tuotteeseen liittyvä identifioitumiskelpoinen tarina, ja kyllähän sellainen suomalaiseen peruskouluun liittyykin tasa-arvoineen ja demokraattisuuksineen. Erityisesti suomalaisen koululaitoksen sanotaan auttaneen naisia, joten tasa-arvobrändin kohdentaminen maihin, joissa vallitsee jyrkkä epätasa-arvo esimerkiksi sukupuolten kesken, saattaisi toimiakin.

Brändillä pitää myös olla maine. Vetoaminen Pisa-tutkimuksiin lienee juuri tätä mainepuhetta.

Karu totuus on kuitenkin se, ettei suomalaisella koululaitoksella ole nyt kovin hyvä maine, vaikka Pisa-tulokset toista esittäisivätkin. Koulussa vallitsee mainevaje, jos saan lainata stubbilais-ollilalaista puheenpartta. Tuskinpa brändityöryhmä nimittäin voi ohittaa esimerkiksi viimeaikaisia koulusurmia ja puhetta kouluja vaivaavasta yhteisöllisyyden puutteesta oppilaiden huonosta jaksamisesta ja mielenterveysongelmista puhumattakaan.

Suosittelisinkin, että brändityöryhmä satsaisi ensitöikseen koululaitoksemme brändin tuotekehittelyyn ja pyrkisi poistamaan ne ongelmat, jotka koululaitosta nykymuodossaan vaivaavat – ja jotka aiheuttavat Jokelan kaltaisia murhenäytelmiä.

Väliin pieni huomautus: jos koulu brändätään vientituotteeksi, kannattaa brändityöryhmän miettiä vertailukohdaksi jokin muu kuin Ikea. Sehän on huonekalujätti, joka myy epämääräisissä olosuhteissa huonosti valmistettuja ja kertakäyttöisiä mööpeleitä, joiden elinkaari on noin yhden sesongin mittainen.

Kertooko hölmö Ikea-vertaus siitä, mitä haetaan: näkyvyyttä, ei sisältöä? Ylipäätään voisi kysyä, mitä tekemistä huonekaluilla ja koululaitoksella on keskenään?

Kaipa tuokin puhe kertoo vain siitä infantiilista fantasiasta, jossa Suomi nousee kansakunnaksi kansakuntien – eikun siis brändiksi brändien – päälle.

Lopuksi: tämä kaikkinainen ja lakkaamaton tuotteistamis- ja brändäämispuhe, siis asioiden muotittaminen ja standardoiminen, alkaa pikku hiljaa kypsyttää. Eikö meillä enää ole enää mitään muuta kuin talouden kieli?

Markku Valkonen:

Peruskoulu sopii hyvin vientituotteeksi, mikäli se kykenee tarjoamaan matikan ja luonnontieteen lisäksi taiteiden ymmärrystä ja tunnetaitoja. Niistä on rankka pula meidän teknisvetoisessa kulttuurissamme.

Se voi myös olla este siirtää peruskoulua toiseen kulttuuriin ja erilaiseen toimintaympäristöön.

Yrjö Sotamaa:

Pehmeän osaamisen vienti kovaan maailmaan on hyvä ajatus.

"Tuote" ei kuitenkaan välttämättä toimi sellaisenaan muualla maailmassa ja siksi pitäisi tehdä kunnon testaus ja tuotekehitys ennen ryntäämistä houkutteleville markkinoille.

Kaari Utrio:

Jokaisen lapsen oikeus korkeasti koulutettujen opettajien opetukseen, oikeus ilmaiseen matkaan asuinpaikasta riippumatta ja oikeus ilmaiseen ateriaan ovat suomalaisen peruskoulun varsin hyvin toteutuneet periaatteet. Näillä eväillä heikkokin yhteiskunta pystyy vahvistumaan ja vaurastumaan.

Ilman perusoppia ei voi syntyä kansalaisyhteiskuntaa. Siksi kaikki valtiaat eivät suinkaan halua maahansa mitään peruskoulun kaltaista, yhdenvertaisesti kaikille tarkoitettua järjestelmää.

Kari Uusikylä:

Peruskoulun tietyt tavoitteet ja opetuksen osat kelpaavat vientiin, kunhan opetuksen suunnittelijoina ja toteuttajina ovat todelliset pedagogit eivätkä voitonnälkäiset kauppamiehet.

Realismi ja moraali pitää kuitenkin säilyttää. Koulua ei voi pakata konttiin. Suomalainen peruskoulu on paljon muuta kuin seinät ja Pisa.

Sen opetussuunnitelmien arvopohjana ovat ihmisoikeudet, länsimainen demokratia, monikulttuurisuus, yksilön vastuun ja vapauksien tasapaino.

Tämä ei ole turhaa sanahelinää, vaan koko koulun toiminnan lähtökohta! Millähän hinnalla Venäjän ja Kiinan uusrikkaat ostavat nämä arvot kouluilleen?

Pisa-menestys johtuu ennen kaikkea siitä, että jokainen suomalainen on saanut mahdollisuuden käydä samaa peruskoulua hyvien opettajien johdolla.

On kuvaavaa, että kouluviennistä puhutaan opetusministeriössä "riskibisneksenä", joka olisi annettava säätiöiden ja korkeakoulujen hoidettavaksi. Suomessa peruskoulun resursseja kuristetaan, kouluruokaa heikennetään ja opettajia lomautetaan, mutta riskibisnekseen koulu näköjään sopii. Se kertoo ajan hengestä.

Tärkeintä on maine, bisnes ja brändi.

Jos vuosikausia halveksittu "tasapäiden peruskoulu" myy, niin otetaan rahat pois.

Erkki Tuomioja:

Laajentaisin tämän koskemaan koko pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia. Huvittavintahan tässä on se, että Eva ja sen ideologiset edeltäjät ja taustavoimat vastustivat aikanaan kynsin hampain koko peruskoulu-uudistusta, jonka he katsoivat olevan DDR:stä kopioitu.

Toinen asia on, että hyvinvointivaltiota on Evan neuvojen mukaan ajettu ryminällä alas, joten on pidettävä kiirettä sen tuotteistamisessa niin kauan kun siitä on vielä rippeet jäljellä.

Juha Herkman:

Onkos täällä enää mitään muuta vietävää, kun rakennemuutos ajaa metsä- ja paperiteollisuuden halpatuotantomaihin ja metalliteollisuus ja IT-ala kärsivät talouskriisistä? Itämeren silakkakantakin on surkea.

Kimmo Rentola:

Sopii yrittää, ja ideointiin kannattaisi ottaa mukaan käytännön asiantuntemusta.

Menestys ei silti ole varmaa, tuskin koulua voi täysin amputoida irti ympäristöstään.

Seppo Zetterberg:

Idea on hyvä, mutta suomalainen järjestelmä on kuitenkin niin meikäläisiin oloihin sidottu, että kulttuurisidonnaisuuden takia sitä voi vain soveltaen yrittää viedä muualle.

Olisihan se onnistuessaan suomalaisen kulttuuri-imperialismin komea kukkanen.

Kari Enqvist:

Kyllä suomalaisesta peruskoulusta voi olla ylpeä, vaikka Pisa-menestystä on selitetty myös sillä, että meillä on maailman parhaat huonot oppilaat.

Siitä vaan markkinoimaan, joskaan uudeksi Nokiaksi ei peruskoulusta ole. Kun se kerran on jonnekin myyty, toiseen kertaan sitä ei enää osteta. Tässä se eroaa ratkaisevasti Ikean sohvasta.

Claes Andersson:

Kunhan suomalaiseen kouluun saadaan lisää luovia aineita ja oma-aloitteista toimintaa, jotta nuoret olisivat myös psyykkisesti hyvinvoivia ja viihtyisivät koulussaan. Varsinkin osa nuorista tytöistä, sekä osa teini-ikäisistä pojista on nykyisin ahdingossa, ja he tekevät epätoivoisia ratkaisuja.

Minna Lindgren:

Verraton idea. Lähetetään myös Suomen peruskoululaiset Venäjälle, Kiinaan ja Intiaan, niin syntyy kansantaloudellista säästöä. Nyt vain räätälöidään opettajien pikakoulutus ja siirretään koululaitos kustannusrakenteiltaan halvempiin maihin.

Kun kehitysmaissakin kasvatetaan koululaisista pikkuinsinöörejä, joilla ei ole sosiaalisia taitoja, ei tunne-elämää jäsenteleviä tai kanavoivia taide-elämän oppeja mutta hyvä derivointipää, leviää suomalainen pahoinvointiyhteiskunta globaaliksi ongelmaksi emmekä enää ole yksin koulumurhinemme.

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

Ajatus suomalaisesta peruskoulusta vientituotteena on mielenkiintoinen, mutta haasteena on osaamisen ja yhteiskunnallisen palvelumuodon tuotteistaminen.

Suomessa on vanhat ja vahvat perinteet teollisuustuotteiden viennille, mutta immateriaalisilla osa-alueilla vientitaloutemme ja -osaamisemme on vielä kehittymätöntä. Haasteeksi suomalaisen koulujärjestelmän vientituotteistamisessa voi nousta myös se, että suomalaisen kouluopetuksen korkea taso johtuu pitkälti opettajakunnan kotimaisiin kieliin sidotusta ammattitaidosta.

Pystyisivätkö suomalaiset opettajat tarjoamaan yhtä korkeatasoista opetusta kohdemaiden kielillä, tai esimerkiksi englanniksi, kuin suomeksi tai ruotsiksi?

Pystyisivätkö paikalliset opettajat kohdemaissa puolestaan omaksumaan opetustyönsä punaiseksi langaksi sen laajahkon akateemisen vapauden, josta heidän suomalaiset kollegansa opetussuunnitelmien puitteissa nauttivat ja joka tekee heidän työstään antoisaa ja merkityksellistä?

Osmo Rauhala:

Ainakin kannattaa yrittää.

On kuitenkin muistettava ettei meillä ole varsinaisia huippukouluja. Ne löytyvät edelleen akselilta Sveitsi–USA, mutta voisimme tarjota mallin, jolla saavutetaan hyvä keskimääräinen opetustaso.

Kehittyville maille voisimme myydä toimivan kokonaisuuden, opetusohjelmat, liikunta, ruokailu, terveydenhoito, koulurakennus ja niin edelleen.

Se auttaisi ehkä koko yhteiskuntaa. Onhan esimerkiksi ilmainen kouluruoka hyvä sosiaalinen tulonsiirto.

Meillä on osassa maailmaa hyvä maine alalla, sitä kannattaa vaalia ja hyödyntää.

Atso Almila:

Kunhan ei viedä mukana ylisuuria luokkakokoja, hengen- ja ruumiinkulttuurin alasajoa opetuksessa, opettajien lomautuksia ja alipalkkausta, yhä kasvavaa koulukiusaamisen määrää, terveydenhoitajien harvoja käyntejä kouluissa sekä lasten mielenterveystyön ahdinkoa.

Ai niin, ja maailman pikkukyliin ei kannata varmaankaan viedä toimivaa ja inhimillistä koulumuotoa, kyläkoulua, koskapa se täälläkin kaikkialta lakkautetaan.

Harri Hautajärvi:

Suomalainen koululaitos on päässyt kehittymään korkealuokkaiseksi pitkän ajan kuluessa, osana pohjoismaista demokraattista hyvinvointivaltiokehitystä. Peruskoulu oli aikoinaan radikaali uudistus, jolla purettiin luokkayhteiskuntaa, jakoa duunareiden ja porvareiden lasten erillisiin kouluihin.

Mielenkiintoista on, että porvareiden aikoinaan kauhistelemaa sosiaalidemokraattien luomusta, peruskoulua, pidetään nykyisessä konsensus-Suomessa niin hyvänä, että porvarillista suuntaa edustavat Elinkeinoelämän valtuuskunta ja Risto. E. J. Penttilä haluavat tehdä siitä nyt vientituotteen. Mikäs siinä, kannatettava idea!

Mutta myös miellyttävän ja toimivan oppimisympäristön merkitys on huomattava oppimistapahtumassa. Hyvän koulujärjestelmän ja osaavien opettajien lisäksi Suomessa on tällä vuosikymmenellä tehty laadukasta kouluarkkitehtuuria, jota on viime vuosina esitelty runsaasti ulkomaisissa arkkitehtuurilehdissä ja -kirjoissa. Uusien koulurakennusten laadukkuudessa Suomi on johtavia maita maailmassa (joskin eivät kaikki tänne tehtävät koulurakennukset ole tietenkään yhtä hyviä, kuntien välillä on rakennuttamisessa suuria eroja).

Useimmissa maailman maissa voidaan vain unelmoida yhtä kauniista ja toimivista koulurakennuksista kuin mitä Suomessa on parhaimmillaan viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty. Siitä kertoo sekin, että Suomeen saapuu jatkuvasti ulkomaisia arkkitehtiryhmiä tutustumaan uusiin koulurakennuksiin.

Myös suomalainen kouluarkkitehtuuri kannattaa tehdä vientituotteeksi.

Taru Mäkelä:

Suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvo heijastuu kouluruokailun lisäksi myös hyvin opettajan ja oppilaiden välittömässä suhteessa. Opettaja ei ole etäinen auktoriteettihahmo, vaan helposti lähestyttävä ihminen.

Kiba Lumberg:

Sehän olisi todella mahtava idis. Ihmiset saisivat luku- ja kirjoitustaidon ja muutakin tietoa ja oppia niissä maissa, joissa ei tähän ole ollut mahdollisuutta kuin pienellä osalla. Suomessa on osaamista ja taitoja. Ylpeytemmekin aihe on koulutusmahdollisuus, joka on suotu kaikille.

Toivotan onnea hankkeelle.

Veera Luoma-aho:

Vastaan kyllä, koska näkisin mielelläni enemmän suomalaisen peruskoulun kaltaisia kouluja maailmalla.

Ajatus on kuitenkin paradoksaalinen, koska suomalaista peruskoulua voi tuskin "viedä" maailmalle irrallaan suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. On ironista, että suuren poliittisen taistelun takana ollut suomalainen peruskoulu nähdään nyt elinkeinoelämässä muusta yhteiskunnasta irrallisena vientituotteena.

Ja samaan aikaan elinkeinoelämä lobbaa korkeakouluihin lukukausimaksuja, jotka murentaisivat koko suomalaisen tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän pohjan. Ristiriita on hurja.

Mitä ihmettä jäisi jäljelle tasa-arvoisesta suomalaisesta peruskoulusta, jos se olisi toisessa maassa kallis eliittikoulu?

Jotain toki jäisi. Luin juuri englantilaisen Tom Hodgkinsonin kasvatusoppaan nimeltä Joutilaat vanhemmat. Kun kirjailija vertasi kirjassaan brittien eliittikouluja ja tavallisia kouluja, tein kiinnostavan havainnon: monet Hodgkinsonin arvostamat kalliit englantilaiset yksityiskoulut muistuttavat jonkin verran suomalaista peruskoulua. Koulupäivät ovat lyhyitä, taideaineita on suhteellisen paljon ja opettajat ovat erittäin hyvin koulutettuja, ihan kuin Suomessa.

Kaikki nämä ovat hienoja ja hyviä asioita, mutta irrotettuna tasa-arvoisen yhteiskunnan kontekstista, jossa oppilaat eivät maksa lukukausimaksuja ja jossa lasten väliset elintasoerot ovat vielä edes siedettävän rajoissa, olisivat nämä "Finnish International Schoolit" todellisuudessa pelkkiä irvikuvia suomalaisesta peruskoulujärjestelmästä.

Janne Saarikivi:

Koulussa ei aina ollut mukavaa. Siellä lyötiin ja kiusattiin. Siellä oppi pitämään pään matalalla ja olemaan väritön kuin seinä.

Ja sitten kuitenkin. Työskenneltyäni eri maissa olen vakuuttunut siitä, miten hyvä opetusjärjestelmä Suomessa on. Koulussa ovat kaikki sosiaaliluokat. Se ei ole vain ahdistavaa vaan myös avartavaa.

Hierarkiat ovat matalia. Opinnoissa painotetaan oppilaan omaa aktiivisuutta ja luontaisia taipumuksia ainakin enemmän kuin monessa muussa maassa. Opettajat – ainakin ne, joita minä olen nähnyt – ovat enimmäkseen päteviä ihmisiä, jotka välittävät nuorista.

Jos kouluja aletaan Suomesta viemään, voisi painottaa suomalaisen koulun hyviä puolia: tasa-arvoa, opettajan ja oppilaan kumppanuutta, tiettyä yksilöllistä luomisen vapautta.

Vähemmälle voisi jättää huonojen asioiden viemisen. Esimerkiksi, tasapäistämisen, tuloskilpailun ja ylioppilaskirjoitusmenestyksestä kohkaamiseen.

Martti Koskenniemi:

Mutta ei opetusteknologioidensa tai lukusuunnitelmiensa vaan perusajatuksensa vuoksi. Siis Uno Cygnaeuksen ajatuksen: kaikki lapset – tytöt ja pojat, rikkaat ja köyhät kouluun.

Eikä koulu saa edistää eriarvoisuutta tai johtaa siihen. Tämän aatteen – jossa ei sinällään ole mitään erityisen suomalaista – vieminen kannattaa aina. Tosin sen tuotteistaminen nokialaisittain tai Ikeaa muistuttavasti voi olla hankalaa.

Pieniä Cygnaeus-patsaita maailman toreille!

Antti Alanen:

Suomalaista koulutustasoa arvostetaan kansainvälisesti muutenkin kuin Pisa-tutkimuksissa.

Peruskoulu tekee mahdolliseksi hyvän koulutuspohjan jokaiselle lähtökohdistaan riippumatta, ja tämä on tärkeää sekä yksilölle että yhteiskunnalle.

Timo Valjakka:

Kyllä siitä varmaan voisi sellaisen kehittää, vaikka hanke on käytännössä vaikeampi kuin jokin "Ikea-koulu".

Olisi utopiaa ajatella, että suomalainen koulujärjestelmä on kauttaaltaan paras ja valmis.

Ullamaija Kivikuru:

Mikä ettei, kunhan tehdään järki kädessä ja kohteen kulttuuria kunnioittaen.

Kaarina Kaikkonen:

Loistava idea, koulumme sopii vallan mainiosti vientituotteeksi. Suomi voi hyvin hyödyntää osaamistaan koulutuksen alueella ja samalla auttaa muita maita. Ei ole mitään syytä pitää kynttilää vakan alla. Suomi pärjää hyvin lukutaitoa, luonnontieteitä ja matematiikkaa painottavissa tutkimuksissa, mutta myös kielitaito on suomessa hyvin korkea verrattuna useimpiin Euroopan maihin. Kansainvälistyneessä maailmassa riittää yksi pakollinen vieras kieli kaikille ja se on englanti, vapaaehtoisena lisäkielenä voi olla paikallisia naapurimaiden kieliä.

Taide- ja ilmaisuaineille tulee antaa entistä suurempi tila lukujärjestyksessä, juuri nämä aineet kehittävät itsetuntoa ja niitä tunne-elämän ilmaisemisen taitoja joita koulukiusaajilta ja -kiusatuilta puuttuu. Paineet pitää saada huutaa ajoissa ulos, ettei sisällä räjähdä.

Laura Kolbe:

Ongelmineenkin kunnallinen peruskoulumme on lähtökohtaisesti kiinnostava monissa maissa, joissa sosiaalinen ja alueellinen epätasa-arvo sekä vanhempien varallisuus säätelevät mahdollisuutta saada koulutusta. Suomessa poikkeuksellista on myös se, että opettajakoulutukseen edelleen hakee runsaasti opiskelijoita – on mistä valikoida.

Eri asia on, miten koulutuksen vientituote muodostetaan. Viedäänkö kirjoja ja oppimateriaalia, vai opettajia ja opetussuunnitelma.

Kiinnostavin "tuote" on kuitenkin näkemyksemme koulutuksesta yhteiskunnallisen tasa-arvon ja sosiaalisen pääoman lisääjänä.

Järjestelmät eivät siirry sellaisenaan maasta toiseen: lähettäjäpäässä tarvitaan herkkyyttä ja paikallisten olojen kulttuurista tuntemusta. Vaikea nähdä, että tämä olisi ollut esimerkiksi OAJ:n painopistealueena.

Tuskin kukaan haluaa ottaa vastaan kouluvientituotteen ilmaiskylkiäisenä Jokelaa tai Kauhajokea. Tämäkin puoli kaipaa selittämistä. Vastavuoroisesti Suomeen sopisi tuoda tapakulttuuria, sivistyksen arvostusta ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ja välittämisen oppia.

Yrjö Juhani Renvall:

Olisi sopinut ennen kuin pieniä kouluja ruvettiin lakkauttamaan, ryhmäkokoja suurentamaan, opettajia lomauttamaan ja kouluruokailusta tinkimään.

Suunnitelma on koulujen arjesta irrallaan syntynyt bisnesidea, joka pahimmillaan johtaa elinkeinoelämän tuella pullistelevan mallikoulun perustamiseen Aalto-yliopiston kylkeen. Väri on ikeansininen ja sinne ohjataan aasialaiset ja venäläiset asiakkaat ostoksille.

Tuntuu pahalta, jos viisautta ei riitä omien kyläkoulujen ja maakuntayliopistojen kehittämiseen. Että ylpeys ja idea koulusta myydään köyhyyttään tai ahneuttaan.

Jan Erola:

Vientituotetta peruskoulu pitää tosin vähän päivittää: tasapäistämistä pois ja tilalle runsaasti lisää esiintymistaitojen opetusta muiden oppiaineiden yhteydessä, lisäksi erityisesti puheretoriikkaa.

Puheellinen ilmaisu on meillä käsittämättömän aliarvostettua, ja koulutuslaitoksemme ovat siihen suurelta osalta syyllisiä. Harva pianoakaan oppii soittamaan ihan itsekseen, tarvitaan opetusta. Jos puhetaito ei kerran kuulu kansanperinteeseemme, sitä pitää opiskella, kuten laskemista.

Rakkaan länsinaapurimme kansainvälisiä menestyksiä ihmetellessämme kannattaa kiinnittää huomiota juuri ruotsalaisten puhetaitoon. He osaavat kertoa asioista innostavasti, myös omasta erinomaisuudestaan, mutta me suomalaiset luotamme, että pelkillä faktoilla mennään. No kun ei mennä.

Juha-Pekka Hotinen:

Vientituotteeksi sopii kaikki, mikä menee kaupaksi. Tuotteesta voisi muokata erilaisia versioita. Kliiniseen perusversioon voidaan eri maksusta lisätä ilmaisuaineiden poistoa, koulukiusaamista tai seksuaalista häirintää, unohtamatta opettajiin kohdistuvaa väkivaltaa ja muuta.

Eva varmaankin tulee mielellään mukaan ideoimaan ratkaisuja näihin ongelmiin ja järjestää helposti rahoitusta tuotteen kehittelyyn.

Marita Liulia:

Vanhojen vientialojen kuten metsäteollisuuden kuihtuessa ja uusien tekniikka-alojen siirtyessä halvemman tuotannon maihin velkaantuva Suomi tarvitsee kipeästi uusia vientialoja ja työpaikkoja.

Palvelujen tuotteistaminen ja vienti on juuri sitä mihin Suomen kannatta panostaa ja nopeasti. Peruskoulun jälkeen vanhustenhoitoa pitäisi kehittää Suomessa niin esimerkilliseksi että voisimme osittain rahoittaa sitä palvelukonseptin viennillä.

Silja Rantanen:

Koulutusideoiden vienti on lähetystyön kunnianpalautusta. Lähetystyön sivistyksellistä hyötyä on pitkään aliarvostettu.

Koulutusideat eivät ole universaaleja. Autettavien ihmisten on sovellettava niitä itsenäisesti, tai avusta tulee imperialismia.

Viime viikolla arkkitehti Francis Diebedo Kere Burkina Fasosta piti Helsingissä vaikuttavan esitelmän koulutalon rakennuksesta yhdessä Gandon kylän ihmisten kanssa. Keren projektin onnistumisen juju oli heimon yhteenkuuluvuuden tunne.

Jos samalle joukolle olisi lähetetty postissa Keren koulun piirustukset, ei olisi tapahtunut yhtään mitään. Menestystarinan pohjalla oli tässä tapauksessa se, että Kere oli itse lähtöisin siitä yhteisöstä, jolle hän tarjosi asiantuntemustaan.

Pirjo Hiidenmaa:

Vientikelpoista on se, että kouluja ylläpidetään verorahoilla ja koulut ovat samanlaisia kaikille oppilaille. Tämä tukee tasa-arvoa.

Myös se on hyvää, että opettajilla on yliopistokoulutus ja koulut tekevät itse omia opetussuunnitelmiaan yhteisen kehyksen pohjalta. Opettajilla on itsenäinen asema ja harkintavaltaa omassa opetuksessaan.

Oppikirjat ovat korkeatasoisia ja niiden tekemisessä on mukana yleensä kokeneita opettajia ja innostuneita yliopistotutkijoita. Näin kirjat ovat ajan tasalla ja toisaalta koulutyöhön sovitettuja.

Paljon muutakin hyvää voidaan viedä, esimerkiksi kouluruokailu.

Nykykouluissa on kyllä kehittämisen varaakin, eikä kaikkea voi siirtää sellaisenaan. Esimerkiksi sitä voi ihmetellä, miksi tyttöjen ja poikien oppimiserot ovat Pisa-tutkimusten mukaan hyvin suuret, suuremmat kuin muualla.

Yhteistyötä ja ryhmätaitoja voi harjoitella varmasti enemmän kuin nykykoulussa on mahdollista. Kirjallisuus ja taiteet voisivat tukea ilmaisutaitoja, tunnetaitoja ja eläytymiskykyä. Käsittääkseni näitä ollaan vahvistamassa, mikä tietysti parantaa suomalaisen koulun esittelykelpoisuutta.

En tiedä, onko lyhyt koulupäivä ongelmaton vientituotteeksi. Eihän se ole ongelmaton Suomessakaan. Kaikilla alueilla ei lapsille ole ohjelmaa pitkiksi iltapäiviksi, ja monet viettävät liian pieninä pitkiä aikoja yksikseen.

Heikki Hiilamo:

Pisa-tutkimukset osoittavat, että Suomessa on maailman paras peruskoulu. Jo nyt monet maat – muun muassa Saksa – ovat käyneet ottamassa meiltä mallia.

Kokonaan toinen kysymys on se, mitkä tekijät selittävät Pisa-menestystä. Oma arvioni on, että taustalla on koulutusmyönteisyys.

Tämä selittää eroa Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä. Meillä sekä oikeistolaiset että vasemmistolaiset ovat arvostaneet aina 1900-luvun alkupuolelta asti koulutusta ja perustaneet omia oppilaitoksiaan.

Toisen maailmansodan jälkeen koulutusta palkittiin ennen kokemattomalla tavalla työelämässä. Usko koulutuksen voimaan sai vahvistusta ja edelleen vahvisti koulutusmyönteisyyttä.

Risto Pelkonen:

Suomalaisella koko kansan kansa- ja peruskoululla on pitkät perinteet ja varmaan sen ansiosta Suomesta on kehkeytynyt itsenäinen ja demokraattinen valtio.

Oppimistulokset ovat monessa suhteessa hyvät. Näitä kokemuksia voisi käyttää hyväksi kehittyvien maiden peruskoulutuksen edistämiseksi.

Oppiminen ja opettaminen ovat kuitenkin hyvin kulttuurisidonnaisia, eikä vieras malli ole sellaisenaan sovellettavissa. Järkevä kokeilu on kannatettavaa, indoktrinaatiota on varottava.

Pauli Aalto-Setälä:

Tietoyhteiskuntana olemme Mongolian tasolla, mitä tulee vaikka julkishallinnon digitalisointiin tai e-demokratiaan, mutta peruskoulutuksestamme voimme olla ylpeitä.

Lotta Backlund:

Tietenkin sopii, miksi ei sopisi? Kuulostaa juuri niin erikoiselta idealta, että se kävisi innovaatiosta, ja sen verran radikaali, että se saattaisi toimia. Ne jotka hannailevat, eivät juuri koskaan pääse mihinkään menestystarinaan kiinni.

Tietysti on elementtejä, joita on vaikeita tai mahdotonta kopioida toisiin yhteisöihin, mutta siitä huolimatta täytyy suomalaisessa peruskoulujärjestelmässä olla jotain ainutlaatuista.

Kysymys onkin siitä, onko sitä hyödyllistä myydä YHTENÄ kappaleena. Eikö suomalainen peruskoulu ole ainutlaatuinen siitä, että sen taso on korkea TASAISESTI. Se hyödyttää siis silloin kun kaikki koulut ovat näin hyvälaatuisia.

Yksi suomalainen peruskoulu ei ole kovin kummoinen. Monissa maissa on paljon peruskouluja (etenkin yksityisiä), jotka ovat laadultaan ja oppimistuloksiltaan paljon parempia kuin Suomen. Ongelma on siinä, etteivät ne kaikki koulut ole niitä.

Monet tuotteet kuitenkin myydään maineen perusteella, ja niitä myös ostetaan käsitetyn brändin perusteella. Miksei siis suomalainen koulu voisi maineellaan saada paljonkin markkinoita?

Joku ulkomainen saattaa tietysti pohtia, että mikä meidän järjestelmässä mättää, kun meillä on tämä turbosuperhyvä peruskoulu, mutta ei laisinkaan huippututkimusta; että mitäs meidän koululaisille oikein siinä välissä käy? Jos jollain maalla on siihen jokin ratkaisu, se voitaisiin sitten vientituottaa tänne.

Anja Snellman:

Hyvä idea, kunhan vientikouluista ei tehdä eliittibrändiä, vaan niissä toteutuu myös suomalainen sukupuoleen ja sosiaaliseen asemaan liittyvä samanveroisuus. Eli vientikoulut on tarkoitettu myös tytöille ja vähävaraisista oloista tuleville lapsille ja nuorille.

Antti Arjava:

Vaikka suomalaisessa peruskoulussa olisi mitä puutteita, kyllä se useimmissa kohdemaissa tarkoittaisi selvää edistystä. Vientituotteena se olisi hyvin ekologinen.

Jaakko Heinimäki:

Hyvin sopii. Olisi kotimarkkinoitakin.

Matti Wiberg:

Suomalaista koulua pitäisi viedä erityisesti maihin, jotka eivät ole panostaneet tyttöjen koulutukseen.

Maria Antas:

Kokeilu ainakin havainnollistaa sen, että hyvää ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa rakennettaessa kaiken ytimessä ovat lapset.

Vaikka suomalainen koulutussysteemi ei yksiselitteisesti tuota "onnellisia" nuoria, niin koulusta ja kasvatuksesta puhuminen Suomessa ja muuallakin tukee vastuullisuuden tulevaisuuden luomista.

Mirkka Lappalainen:

Suomalaiset ovat liian kainoja markkinoimaan osaamistaan.

Irlantilaiset ovat tuotteistaneet baarinsa ja ruotsalaiset koko elämäntapansa, kyllä suomalainen peruskoulukin siis vientituotteeksi sopii.

Osmo Soininvaara:

Tällaisiakin asioita voidaan viedä, kannattaa kokeilla. Eri asia on, onnistuuko hyvin tulosten vieminen.

On suomalaista nurjamielisyyttä ryhtyä heti kyseenalaistamaan mittaustulokset, jos jokin mittari on meille suosiollinen. On kiistatonta, että suomalaiset

koululaiset osaavat keskimäärin paremmin kuin monen muuan maan koululaiset.

Kannattaa kuitenkin miettiä, mistä hyvä tuloksemme johtuu?

Hyviä kandidaatteja selityksiksi ovat esimerkiksi:

1) Opettajat ovat meillä paremmin koulutettuja siksi myös paremmin valikoituneita kuin muissa maissa.

2) Pienet luokkaerot voivat olla taustalla siinä, että taviskin oppii. Useimpien oppilaiden kotitausta on ainakin vielä kunnossa.

3) Suomen kieli, jota kaikki puhuvat suunnilleen samalla tavalla tukee oppimista. Erityisesti lukemisenoppiminen on helpompaa, kun ääntäminen ja kirjoitettu teksti ovat jollakin tavoin tekemisissä keskenään.

4) Meillä ei dubata televisio-ohjelmia vaan tekstitetään, joten katsoja on joko opittava lukemaan tai opittava ymmärtämään vierasta kieltä.

Huomattakoon, että Pisa mittaa keskimääräistä tulosta. On väitetty, että huippujen taso Suomessa ei taas olisi ihan huippua.

Huomattakoon myös se kiusallinen seikka, että Pisa-tutkimus laittaa maat suunnilleen samaan paremmuusjärjestykseen kuin Tatu Vanhasen parjatut älykkyystilastot.

EI

Ville Ranta:

Edullinen ja laadukas pakettikoulu paikkoihin, joissa peruskoulutusta ei ole tai jossa se on puutteellista, voi olla hieno ajatus, mutta tässä bisnesideassa ei taida olla kyse kehitysavusta tai yhteiskunnallisesta yhteistyöstä.

Länsimaisilla markkinoilla olisi kyllä hauska nähdä suomalainen hampurilaisketjutyyppinen koulu, jossa tarjottaisiin kumipottuja ja maksalaatikkoa.

Koulubisnes kehitysmaissa taas vaikuttaa hiukan epäeettiseltä. Halutaanko Suomi-koulusta samanlainen tuote kehitysmaihin kuin Coca-Cola, McDonald's ja Marlboro?

Jaakko Hämeen-Anttila:

Suomalainen peruskoulu toimii hyvin Suomen yhteiskuntaolosuhteissa. Mallin vieminen sellaisenaan toisenlaiseen kulttuuri- ja toimintaympäristöön on haihattelua.

Koulutuksen ja kulttuurin kaupallistaminen kulttuurivientihankkeilla on haitallista kaikille osapuolilla ja vahvistaa sitä ajatussuuntausta, että kulttuuri ja koulutus eivät enää ole aloja, joita yhteiskunta haluaa tukea, vaan aloja, joiden on oltava tuottoisia, siinä kuin minkä tahansa muun tehdastuotannon.

Mikko Lehtonen:

Ei sovi, ei ainakaan Penttilän hahmottelemassa muodossa.

Koulu – suomalainenkaan – ei ole muusta yhteiskunnasta ja kulttuurista erillinen saareke, jota voitaisiin mallina siirtää toisiin olosuhteisiin.

Suomalaisessa koulussa on sitä paitsi tunnetut ongelmansa, jotka liittyvät muun muassa ongelmiin oppilaiden itsenäisen oppimiskyvyn ja elämässä tarvittavien sosiaalisten taitojen kehittymisessä samoin kuin taito- ja taideaineiden alimitoitukseen, jos tavoitteena on kokonaisen ihmisen kasvattaminen.

Vientibrändäyksen "hyvä me" -uhon sijaan olisi syytä panostaa suomalaisen koulujärjestelmän tunnettujen ongelmien ratkaisemiseen. Tämä voisi taata sen, että jatkossakin muiden maiden edustajat käyvät katsomassa, mitä he täältä voisivat oppia ja muokata omaan käyttöönsä.

Jari Sarasvuo:

Nyky muotoinen perus koulu ei mun mielestä oo ihan tarpeeks paras. Jos siellä oppis äidin kieltä, yleis sivistystä ja lasku taitoa, niin sit varmaan joo.

Sivistyskasvatus ja vankka taidollinen perusta läpi elämän kantavalle oppimiselle ovat yhteiskunnan peruskiviä, joiden perään koko maailma haikailee. Jos kotimarkkinoilla syntyisi kunnianhimoinen peruskoulutuksen renessanssi, sellaisesta voisi versota kilpailukykyistä palveluvientiä. Ehkä Uno Cygnaeus elää uudestisyntyneenä keskuudessamme.

Matti Kalliokoski:

Maksuton perusopetus, joka on alueellisesti ja sosiaalisesti tasapuolinen ja tarjoaa kaikille pohjan jatkokoulutukseen, on hyvä malli. Sen vieminen toiseen maahan kaupallisena palvelutuotteena on kuitenkin yhtä hankalaa kuin oikeudenmukaisen verojärjestelmän vienti.

Perusopetus pitää rakentaa jokaisessa maassa itse. Oppia voi käydä hakemassa muualta, mutta suomalaisillakin meni seitsemän vuosikymmentä ensimmäisistä ehdotuksista ennen kuin uskallettiin siirtyä peruskouluun.

Anna Kontula:

Koulu ei ole mikään pikaruokaketju, jonka voi siirtää sellaisenaan mihin maailman kolkkaan tahansa. Koulussa on kyse oppimisesta, joka on

yksilö- ja kulttuurisidonnainen asia. Koulujärjestelmän rakentamisessa pitää lähteä oppijoista ja heidän elämäntilanteistaan käsin, joskin muualta tuotuja ideoita ja metodeita voi tietysti soveltaa.

Mutta ehdotus suomalaisesta koulusta vientituotteena on lähinnä osoitus siitä, kuinka tiukassa valkoisen miehen pöyhkeä ylemmyydentunto istuu edelleen: onhan täältä lähdetty "barbaareja" sivistämään jo vuosisatojen ajan, varmana siitä, että me tiedämme parhaiten.

Ja talouselämän edut ovat alusta saakka olleet mukana, vaikka imperialismin muodot ovat vaihdelleet...

Max Arhippainen:

Eri koulumuodot ovat hyvin pitkälle sidottuja tietyn maan kulttuuriympäristöön, ja ovat tuskin siirrettävissä sellaisenaan muihin maihin.

Enkä ole varma että esimerkiksi Pisa-menestys ensisijaisesti riippuu suomalaisista koulusta, pikemmin se riippuu suomalaisista ja meidän suhtautumisesta oppimiseen.

Iivi Anna Masso:

Suomalaisen peruskoulun perusidea on, että se on julkinen ei-kaupallinen järjestelmä. Miten sellaista voisi kaupallistaa vientituotteeksi?

Lisäksi suomalainen koulujärjestelmä on osa suomalaista yhteiskuntaa, ei se voi toimia samanlaisena ja samalla tavalla täysin erilaisessa kontekstissa.

Minna Tawast:

Suomalainen peruskoulu on keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa. On vaikea nähdä, kuinka se toimisi aivan toisenlaisessa yhteiskunnallis-poliittisessa rakenteessa.

Jo ajatus siitä, että hankkeen vaatimat tulot tulisivat esimerkiksi yrityksiltä ja lasten vanhemmilta, poikkeaa oleellisesti peruskoulun ajatuksesta.

Totta kai opetussuunnitelmia ja opettajia voi viedä, mutta kuinka pitkälle lopputulos olisi suomalaisen peruskoulun kaltainen, on toinen asia.

Pedagogista tietoa ja taitoa voi tietysti myös viedä, mutta onko Suomi niissä edelläkävijä? Pedagoginen tietotaito liittyy aina myös vallitsevaan ihmiskäsitykseen ja Suomessa on ollut viime vuosikymmeninä vallalla kovin kognitio-orientoinut näkemys: oppilas on yhtä kuin järki ja aivot, ei psykofyysinen kokonaisuus. En soisi tätä ajatusta levitettävän enää yhtään laajemmalle.

Pisa-tuloksilla leveily on hämmästyttävän kapeakatseista kahden koulutragedian ja masentuneiden koululaisten maassa. Toisaalta ehkä se sopii juuri siihen ajatteluun, jossa mitataan se mitä osataan mitata ja jos tulokset ovat hyvät, paketoidaan ja myydään haluaville.

Eero-Tapio Vuori:

Voi luoja mikä idea. Suomalainen koulu on ehkä tehokkain maailmassa tappamaan luovuuden ja itsenäisen ajattelun lapsista.

Eilina Gusatinsky:

On vasteenmielestä verrata opetusta Ikeaan – ehkä se just kuvaakin tämän päivän agendaa, joka kaupallistaa kaiken.

Mielestäni olisi tärkeämpi panostaa suomalaisen koulujärjestelmän pelastamiseen ja tervehtimiseen.

Kalle Haatanen:

Kuulostaa, ja vain kuulostaa, hyvältä idealta.

On kuitenkin vakaa uskomukseni, että Suomen menestyminen Pisa-vertailuissa ei johdu pelkästään koulusta, joka on myös pahoinvoinnin paikka. Yleensäkin yritykset "viedä" jotakin kulttuurikäytäntöä tai -taustaa ovat tuomittuja epäonnistumaan. Kulttuuri ei siirry kuin hitaan ja läheisen vaikutuksen kautta – nopeammin vain taloudessa ja muodissa.

Arno Kotro:

Tämä arvatenkin on taloutta ymmärtämättömän humanistin ennakkoluuloista märinää, mutta ei voi mitään: kun joku ehdottaa jonkin ei-kaupallisen toiminnan tuotteistamista, brändäämistä ja paketoimista, alkaa puistattaa.

Ehkä kohta saamme nähdä imagotyöryhmän, joka käy peruskoulun kimppuun? Ongelmat lakaistaan pois silmistä, peruskoulu saa seksikkäämmän nimen ja riittävien määrärahojen sijaan kouluille jaetaan mielikuvanikkareiden kehittämiä strategioita brändin parantamiseksi?

Kyllästykseen asti jauhettu kansainvälinen Pisa-menestys alkaa kritiikittömyydessään muistuttaa jo lätkän MM-kultaa. Ja latistaahan se tunnelmaa, jos muistuttaa, että MM-skabat ovat muutaman maan amatöörikilpailut tai että Pisa ei mittaa niitä koulukulttuurin puolia, jotka ovat elämässä tärkeämpiä kuin polynomit ja reaktioyhtälöt.

Peruskoulussa viihdytään kansainvälisesti katsoen kehnosti, kiusaaminen on yleistä ja joka kuudes nuori syrjäytyy, mutta näitä ongelmia Pisa-anturit eivät tunnista. Varsinkin pojat ovat vaaravyöhykkeessä, mutta sitä ei nykyisessä ilmapiirissä sovi sanoa ääneen.

Peruskoulun rakennekin on kummallinen. Kehityspsykologian valossa aivan väärässä iässä siirrytään alakoulusta yläkouluun, oma opettaja katoaa ja tilalle tulee etäiseksi jäävä aineopettajien armeija.

Opettajilla ei ole tarpeeksi aikaa oppilaille, kun tehokkuusvimmassa on monissa kouluissa välitunteja lyhennetty ja koulupäivä trimmattu hengästyttävän kiireiseksi. Tiedolliset tavoitteet ovat kovat, kasvatukselliset eivät niinkään. Opettaja on kuin bussikuski, joka yrittää vähän liian tiukalla aikataululla saada porukan ajoissa perille.

Samalla opettajien työnkuvaa halutaan laajentaa. Kasvattaminen ja opettaminen eivät riitä. Edistyksellinen opettaja vatvoo palavereissa opetussuunnitelmien sanamuotoja ja kehitysvisioita. Pisa-menestyksen villitsemät Opetushallituksen ja opetusviraston byrokraatit ja kaikenkarvaiset suunnittelijat suoltavat myllyistään hallinnollista siansaksaa ja jos jonkinmoista muutosstrategiaa siihen tahtiin, että koulumaailma on muuttumassa kehityshankehelvetiksi, jota en kohta voi suositella edes meille itsellemme. Kun koulukulttuuri on jatkuvassa murroksessa, mikä edes on se peruskoulu, jota lähtisimme viemään?

Itsetarkoituksellinen muutos, kapulakielinen kehityshöpinä ja palaveripöhö ovat kehno vientituote. Ja mikä määrä niitä saadaankaan lisää, jos koulua ruvetaan stailaamaan vientikuntoon.

En väitä, että peruskoulu olisi huono keksintö. Edelliseen, luokkayhteiskuntaa paljon suoranuottisemmin uusintavaan systeemiin verrattuna se on merkinnyt huimaa parannusta. Tiedon jakamisessa koulu onnistuu hienosti, ja maksuttomuus on upea periaate.

Toinen kysymys on, sopiiko peruskoulu vientiin. Minusta ei, ja jos joku haluaa siitä Ikean kaltaisen vientituotteen, kuten on kuultu, sitä suuremmalla syyllä. Kas kun esikuvaksi ei ole ehdotettu McDonald'sia.

Tai jos Ikea-vertausta halutaan soveltaa, kyllä jokaisen maan pitää koulumallinsa rakentaa ihan itse.

Markku Ruotsila:

Suomalaisessa peruskoulussa ei ole mitään ylivoimaista. Sitä on aivan liikaa mainostettu.

Tasapäisten samalla tavalla ajattelevien teknisesti taitavien mutta kapea-alaisten keskivertoihmisten massatuottaminen ei ole hyve.

Antti Nylén:

Idea on vastenmielinen. Koulu ei ole mikään tuote.

Onko suomalaisella peruskoululla jokin ideologia? Siitä en ole varma, mutta jos sillä jokin aatepohja on, sitä (ideologiaa) voisi ehkä levittääkin.

Taustalla häämöttävä kristillinen ajatus köyhempien ja vähäisempien auttamisesta on itsessään jalo. Karkean pyyteelliseen brändiajatteluun yhdistettynä se on moraaliton.

Kristiina Rikman:

Niin kauan kuin suomalaisessa peruskoulussa nipistetään tunteja taideaineista, se ei sovi kenellekään esimerkiksi.

Ja yläaste on toki hyvä säilö ongelmaikäisille teineille.

Alexis Kouros:

Koulusysteemin toimivuuden takana ovat monet yhteiskunnalliset asetelmat, muun muassa Suomen yhteiskunnan vähäiset luokkaerot; näitä ei voi yhtä helposti viedä muihin maihin.

Lisäksi koulumenestys ei ole ainoa kriteeri. Nykyään harvassa paikassa mainitaan Suomen koulujärjestelmä mainitsematta kouluammuskeluja.

Johannes Koroma:

Kansalliset kulttuurit ovat liian erilaisia, jotta näin herkällä alueella voitaisiin konseptoida jokin yhteismitalliseksi. Pisa-tutkimuksen tuloksia ei pidä tulkita niin, että meillä olisi läpi linjan hyvä, vientiin sopiva malli.

Julkisten palveluiden konseptointi esitetyllä tavalla ei onnistu, se nähtiin kun yritettiin viedä suomalaista vanhustenhuoltoa Aasiaan. Lisäksi niistä puuttuu ansaintalogiikka.

EN OTA KANTAA

Riina Katajavuori:

Peruskoulun yhteyteen sana "menestys" sopii huonosti. On vaikea mitata koulun hyvyyttä. Mitataanko sitä peruskoulun päästötodistuksen keskiarvon avulla?

Koululla on kaksi tehtävää: opettaa ja kasvattaa. Kasvattaminen on vähintään yhtä tärkeä tehtävä kuin opettaminen. Koululainen ei koulussa opi koulua, vaan elämää varten – non scholae sed vitae discimus.

Suomalaisten Pisa-sijoituksista jauhaminen on kornia tilanteessa, jossa esim. Helsingin kouluverkko on joutunut kovakouraisen tarkastelun kohteeksi ja kymmenet koulut elävät ja työskentelevät lakkautuspaineen alla. Kuten Paavo Arhinmäki sanoi, on huolistamme pienin, jos kouluissa on muutaman vuoden ajan hiukan normaalia väljempää.

Koulun ranking-sijoitusta tärkeämpää on se, että oppilas kokee olonsa koulussaan turvalliseksi, ja että hän oppii yhteisönsä täysivaltaiseksi jäseneksi. Koulun tulee olla sen kokoinen, että yksittäisen oppilaan ongelmat nähdään ja huomataan, ennen kuin ne paisuvat liian suuriksi. Hyvässä koulussa myös isot kasvattavat pienempiään ja pienet turvaavat isompiinsa.

Jos suomalaisesta peruskoulusta tulisi vientituote, hyödyke, olisi tärkeää muistaa, että koulun tulee sijaita oppilaitaan lähellä (lähikouluperiaate). Yhtenäinen perusopetus tarkoittaa sitä, että oppilaan on mahdollista käydä peruskoulunsa samassa koulussa ensimmäiseltä luokalta yhdeksännelle asti.

Suomalaisten hyvää menestystä lukutaitoa mittaavissa Pisa-tutkimuksissa selittää maamme loistava ja kaikkialle ulottuva kirjastolaitos.

Katja Tukiainen:

En osaa tähän hätään sanoa, onko taideaineiden asemariittävän vahva nykyisessä suomalaisessa peruskoulumallissa.

Risto Ruohonen:

Suomalaisessa koulutuksessa on paljon sellaisia osaamista, mutta myös arvoja, joista voi olla hyötyä myös muissa maissa.

Osaamisen tuotteistaminen on OK, arvojen tuotteistaminen ja vieminen onkin jo ongelmallisempaa.

Tommi Uschanov:

On tuskin mahdollista varmuudella tietää, sopiiko se vientituotteeksi vai ei, ellei sitä kokeilla. Voi olla että sopii hyvinkin, voi olla että ei sovi.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi