HS-raati: Historiankirjoitus syrjii naisia

Kolme neljästä HS-raadin vastaajasta uskoo, että naisia syrjitään suomalaisessa historiankirjoituksessa. 14 prosenttia ei pidä väitettä totena ja 11 prosenttia ei ota siihen kantaa.

Kysymyksen taustalla oli juuri valmistuneen suurhankkeen, Suomen kansallisbiografian, sukupuolijakauma. Naisten osuus kaikista teossarjan pienoiselämäkerroista on vain 13 prosenttia – siitä huolimatta, että teoksen kokoajat näkivät erityistä vaivaa saadakseen mukaan enemmän monta vuosisataa sitten eläneitä naisia, joista miesvaltaiset historian lähteet usein vaikenevat. Toisaalta suuriruhtinaskunnan ajan elämäkerroista naisten osuus on 18 prosenttia, itsenäisyyden kaudella se vajoaa 12 prosenttiin.

Itsenäisyyden ajan miespainotus näkyy myös Peter von Baghin juuri Tieto-Finlandialla palkitussa teoksessaan Sininen laulu. Sitä varten haastatelluista kulttuurivaikuttajista 81 prosenttia oli miehiä.

Historia on Suomessa poliittista käyttötiedettä, lausuu historian professori Laura Kolbe. Sen kivijalka on sisä- ja ulkopolitiikassa sekä sotahistoriassa, joiden tutkijajoukko on miesvaltaista.

"Historiankirjoituksella on ollut yksi tehtävä: kansakunnan sisäinen rakentaminen ja ulkoinen vahvistaminen. Kaksi näkökulmaa on korostunut, sankaruus ja selviäminen."

Lähtötilanne vaikuttaa Kolben mukaan myös yliopistojen virantäyttöihin – noin 35 historian professorin joukossa on vain muutama nainen.

Historiantutkimus ei voi mitään sille, että miehet ovat historiassa tehneet keskimäärin näyttävämpiä asioita kuin naiset, sanoo puolestaan historiantutkija Mirkka Lappalainen. Hänen mielestään tasa-arvopolitiikkaa ei saa sotkea historiantutkimukseen.

"On yleinen harhaluulo, että akateeminen historiankirjoitus olisi edelleen 'mieshistoriaa'. Tilanne on lähes päinvastainen: esimerkiksi työläisnaisten tutkimus on muodikasta, kun taas kuningaselämäkerran kirjoittamista pidetään vanhanaikaisena. Jostain syystä akateemisen tutkimuksen trendit eivät aina näy yleisessä historiakulttuurissa tai suurelle yleisölle laadituissa teoksissa."

Historiankirjoitus ei syrji naisia, väittää historiantutkija Markku Ruotsila. "Naiset saavat juuri niin paljon huomiota kuin he kussakin historiallisessa tilanteessa ansaitsevat. Ei sille voi mitään, jos esimerkiksi 1700-luvulla harva nainen oli yhteiskunnallisesti merkittävä, näin vain on."

Kotimaa-yhtiöiden toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä kysyy, tehdäänkö taivaassa sukupuolenvaihdosleikkauksia.

"Kirjoitetaan samantein Paasikivestä musta ja Sibeliuksesta nainen", hän kuittaa.

"Ei ole peilin vika jos naama on vino", heittää kansanedustaja Ben Zyskowicz.

Historiankirjoituksen miesvaltaisuutta on hankala perustella aiemmin vallinneella todellisuudella, sanoo teatteriohjaaja Katariina Numminen. Hänen mielestään historiankirjoitus on aina tarina eikä suora todellisuuden kuvaus, ja lähteiden rajoituksista huolimatta on usein mahdollista valita tuoreita näkökulmia.

"Historiankirjoitus ei vain kuvaa vaan myös tuottaa ja uusintaa. Se luo näkökulmia, hierarkioita, puheenaiheita. Siksi se on vastuussa omalle ajalleen siitä mitä ja miten se kertoo", Numminen linjaa.

Koreografi Sanna Kekäläisen mielestä historiankirjoitus on peili, joka paljastaa tämänhetkiset asenteet, myös suhtautumisessa naisiin.

"Samat mekanismit, valtahierarkiat, mallit ja miehiset sankaritarinat, jotka vaikuttavat menneisyyden hahmottamisessa, toimivat myös nykyisyydessä kun asioita ja eri ilmiöitä arvotetaan ja niille annetaan merkityksiä."

"Vaikka arjen historioita jo onkin, virallista historiankäsitystä näyttää hallitsevan edelleen arkaais-maskuliininen eetos. Montakohan naista Heikki Ylikankaan Suomen historian solmukohdissa tavataan", kysyy mediatutkija Mikko Lehtonen ja jatkaa: "Kuka tekisi kaiken maailman Remu- ja Mannerheim-elokuvien rinnalle elokuvan vaikka Vivi Lönnistä tai Hertta Kuusisesta?"

Kirjailija Sofi Oksanen arvelee, ettei Suomen historiankirjoitus poikkea muiden maiden tavasta kirjoittaa historiaa. "Historia on his story, her story ei siihen kuulu."

"Nainen on historiankirjoituksen punikki", kiteyttää kirjailija Juha Seppälä.

Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava rinnastaa naisten esiinnousun kansalliseen herätykseen, jolloin korostettiin suomalaisten osuutta Ruotsin historiassa. "Samalla tavalla naisten itsetunnon ja vaikutusvallan kasvu on nyt kohdistanut erityisen kiinnostuksen menneisyyden naisiin ja heidän rooliinsa kokonaisuudessa."

Se on Arvajan mukaan luonnollista ja hyväksyttävää, mutta "tätäkään suuntaa ei voi viedä äärimmäisyyksiin joutumatta jonkinlaisiin ongelmiin."

"Suomalaiselle kulttuurille on tyypillistä rakentaa kansakunnalle yhtä suurta kaanonia ja se tehdään miehisin voimin", pohtii viestinnän tutkija Anu Kantola.

"Ei ole varmaan sattumaa, että kirjallisuuden kahden ylittämättömän, Seitsemän veljeksen ja Tuntemattoman, dramaturgia rakentuu miesten keskinäisen elämän kuvaukselle."

Kulttuurissa miehinen neromyytti on purkamatta, säestää kuvataiteilija Marita Liulia.

Kaikki historiankirjoitus syrjii niitä, jotka eivät ole vallassa, toteaa muusikko A. W. Yrjänä.

Hänen mielestään historiankirjoitus suosii oman asemansa oikeuttamana "myös kaikkea muuta kuin keskivertoisuutta, joka historiankirjoituksen tilaa ja viime kädessä rahoittaa."

HS-raati on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajien joukko. Siihen kuuluu tällä hetkellä 60 miestä ja 48 naista.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi