torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Hannes Heikura on jälleen Vuoden lehtikuvaaja

14.3.2008 16:30

Mika Ranta / HS

Helsingin Sanomien valokuvaaja Hannes Heikura valittiin Vuoden lehtikuvaajaksi. Hänet palkittiin myös parhaasta lehtikuvasta.

Helsingin Sanomien valokuvaaja Hannes Heikura valittiin Vuoden lehtikuvaajaksi. Hänet palkittiin myös parhaasta lehtikuvasta.

Hannes Heikura on jälleen Vuoden lehtikuvaaja.

Helsingin Sanomien valokuvaajan Heikuran valokuva sinilevästä Suomenlahdella valittiin Vuoden lehtikuvaksi.

Tuomaristo kuvaa pelottavaksi ja kauniiksi helikopterista otettua kuvaa, jossa purjevene puskee läpi paksun levälautan. Kuva sai myös kunniamaininnan vuoden uutiskuvien kilpasarjassa.

Heikura sai lehtikuvaajien vuotuisessa kilpailussa jättipotin, sillä hänet valittiin paitsi Vuoden lehtikuvaajaksi myös yleisöäänestyksen voittajaksi.

Vuoden lehtikuvaajan arvon Heikura voitti jo kolmannen kerran. Se tuli kymmenen kuvan sarjalla, jotka on otettu eri puolilla maailmaa. Aiheet vaihtelevat Helsingin sääilmiöistä Afganistanin unikkopelloille.

Viime vuoden parhaat lehtikuvat palkittiin perjantaina Tampereella. Kilpailuun osallistui 111 kuvaajaa yli 2 600 kuvalla.

Vuoden uutiskuvan palkinnon sai Niklas Tallqvist, urheilukuvan Jaakko Avikainen ja henkilökuvan Timo Pyykkö.

Kotimaan reportaasista palkittiin freelancer Henrik Malmström ja

ulkomaan reportaasista Aamulehden Rami Hanafi.

Parhaista kuvista koottu näyttely on esillä Tampereella TR1-galleriassa 16:nteen huhtikuuta. Toukokuussa osa kuvista tulee esille Helsinkiin Luova.fi-galleriaan.

Hannes Heikuran laaja yksityisnäyttely ”Hiljaiset kuvat” on esillä Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä 18:nteen toukokuuta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.