Julkaistu: 10.8.2011 lehdessä osastolla Kulttuuri
Uusi teknologia on aina aiheuttanut pelkoja.
Kudontakoneet, rautatiet, sähkö, radio ja televisio ovat vuorollaan olleet kriitikoiden hampaissa. Suomessakin säädettiin 1980-luvun lopussa videolaki, joka kielsi levittämästä K18-elokuvia.
Videolain sekä uudesta teknologiasta varoittavien erityisenä huolena on aina ollut nuoriso. Se kun on erityisen altis keveyden ja helppouden aiheuttamalle moraaliselle turmelukselle.
Tämä ei silti tarkoita, että kaikki sosiaalisen median aiheuttamat ongelmat olisivat kuviteltuja. On helppo uskoa, että jos elämänpiiri koostuu viidestä vinksahtaneesta, omatkin ajatukset alkavat kieroutua. Kouluampujat ovat siitä hyvä esimerkki.
Vaikka ongelmia on helppo osoittaa, ratkaisut ovat paljon vaikeampia.
Keskustelun rajoituksia, pakollista kirjautumista ja nimettömyyden poistamista vaativat poliitikot osoittavat vaatimuksillaan lähinnä sen, etteivät ymmärrä internetin luonnetta.
Kiinan viranomaiset ovat vuosikausia yrittäneet sensuroida nettiä, eikä heidänkään menestys ole häävi. Keskiluokka on kyllä pimennossa, mutta toisinajattelijat löytävät tiensä rajoitusten läpi.
Suomeen sovellettuna tämä tarkoittaisi, että tavallisten ihmisten elämä vaikeutuisi rajoituksista, mutta ääriryhmät toimisivat kuten ennenkin.
Parhaita ratkaisuja netin aiheuttamiin ongelmiin ovat maltti, valistus ja keskustelu.
Kun ihmiset ymmärtävät paremmin netin luonnetta, he ovat vähemmän alttiita sen haittavaikutuksille.
Tällaisilla vaatimuksilla ei kyllä saavuteta nopeita irtopisteitä.
esa.makinen@hs.fi
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja.
Kaverit eivät sulata kirjan väitteitä 10.8.2011
NÄKEMYSFacebook muuttaa persoonaa 10.8.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi