lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
ARVIO

Helsingin ylioppilasteatterin vaaliesitys Välikysymys ei ole kesy eikä kaunis

21.10.2008 22:33

Heidi Piiroinen / HS

Piia Peltola esittää valtuutettu Arja Karhuvaaraa (kok.), jolla on äänekästä asiaa terveydenhuollosta.

Piia Peltola esittää valtuutettu Arja Karhuvaaraa (kok.), jolla on äänekästä asiaa terveydenhuollosta.

Viime syksynä Helsingin ylioppilasteatterin menestystarinaksi nousi tositeatteriesitys Valtuusto. Näytelmä perustui lähes sanasta sanaan Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen pöytäkirjoihin.

Erityistä kokouksessa oli, että se oli samalla apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpisen jäähyväistilaisuus. Niinpä sanan säilä säkenöi. Puheet kumisivat suurta lyyristä retoriikkaa. Tosin todellisuus ajeli metrolla toisenlaista arkea.

Nyt YT jatkaa vaalien kunniaksi ideaa esityksellään Valtuusto II eli Välikysymys. Materiaalina on valtuuston keskustelupöytäkirja viime kesäkuulta. Se oli kokous, jossa valtuuston demariryhmä teki Kai Kaliman äänellä välikysymyksen sosiaali- ja terveystoimen tilasta ja vaati toimenpiteitä.

Tulos: nolla.

Esitys ei ole yhtä hauska kuin ensimmäinen Valtuusto, mutta nyt puhutaankin kirjaimellisesti kuolemanvakavista asioista. Tai puhua on väärä sana, oikeampi olisi: huudetaan. Tunteet myrskyävät, ja samaan aikaan ylätasanteella tepasteleva viikatemies ehtii tehdä pitkän työrupeaman.

Valtuutetut esiintyvät omilla nimillään ja puhuvat omia valtuustorepliikkejään, vaikka vaikea sitä on uskoa todeksi. "Ketään ei jätetä!" Videolla kuulemme yhden monista heitteillejättökertomuksista. Se onkin koko esityksen raastavin osa.

Lukiolaistyttö kertoo tositarinan, jossa hän yrittää saada mielenterveystukea ja -hoitoa paheneviin paniikkitiloihin. Tehtävä ei onnistu, ja niinpä tyttö joutuu lopettamaan koulun. Pompottelu luukulta ja viranomaiselta toiselle kestää kuukausia, vuoden, ylikin.

"On saatava hoitoa ennen kuin voi saada hoitoa", tyttö tiivistää. Valtuuston enemmistö on kuitenkin sitä mieltä, että Helsingin terveyspalvelut ovat täysin kunnossa.

Pöytäkirjoista käy ilmi, ettei kukaan tunnu edes tietävän, missä päätökset terveydenhoitomaksujen korotuksista tehdään.

Ylioppilasteatterin näyttelijät heittäytyvät valtuutettujen rooleihinsa riemulla ja riehalla. Heidän tekniikkansa tosin ei riitä hirveän hiottuun poliittiseen satiiriin. Täysillä mennään – myös äänitehot, jotka särkevät korvia.

Vakuuttavinta on, että heillä on tiukka sanoma, jonka takana seistään joukolla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.