26.11.2009 12:01
Henrika Tandefelt voitti Tieto-Finlandian teoksellaan Porvoo 1809. Juhlamenoja ja tanssiaisia.
Nuori historiantutkija Henrika Tandefelt on saanut vuoden 2009 Tieto-Finlandia -palkinnon. Ruotsiksi ja suomeksi julkaistu teos Porvoo 1809. Juhlamenoja ja tanssiaisia kuvaa kahdensadan vuoden takaisia Porvoon maapäiviä monella tasolla, lumenluonnista ja kiireisistä juhlavalmisteluista valtiollisiin ja uskonnollisiin seremonioihin. Ne huipentuivat säätyjen vannomaan uskollisuudenvalaan ja tunnustusaktiin, jossa keisari Aleksanteri I:n katsottiin "nostaneen Suomen kansakuntien joukkoon".
Voittajan nimesi Sampo Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos. Hän kiitti Tandefeltin teoksen elävyyttä ja tapaa jolla se "nostaa eteemme kansainvälisen politiikan teatterin". Wahlroosin mielestä tällä näyttämöllä ei ainoastaan sisällöllä vaan myös muodolla -- asusteilla, seremonioilla ja lavasteilla on suuri ja yhä ajankohtainen merkitys.
Muut viisi ehdokasta Tieto-Finlandian saajiksi olivat Roope Hollmenin Juuret Karjalassa, Seppo Laurellin Valo merellä. Suomen majakat 1753–1906, Juha Maasolan Kirves, Antti Parpolan ja Veijo Åbergin Metsävaltio. Metsähallitus ja Suomi 1859–2009 sekä Mikko Ylikankaan Unileipää, kuolonvettä, spiidiä. Huumeet Suomessa 1800–1950. Näistä Wahlroos nosti omiksi suosikeikseen voittajan lisäksi Laurellin ja Ylikankaan teokset.
Tieto-Finlandia –palkinto on 30 000 euroa. Kirjallisuuden Finlandia-palkinto jaetaan ensi viikon keskiviikkona 2. 12.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi