26.3.2010 18:00
Vuoden lehtikuva: Heidi Piiroinen, Helsingin Sanomat. Mitra Insani -kansalaisjärjestön kampanjoija Herbet Linto Retto Pawggabean tarkisti metsätuhoja Teluk Merantiin johtavan tien varrella 14.9.2009.
Helsingin Sanomien kuvaajat voittivat melkein kaiken voitettavissa olevan vuoden lehtikuvakilpailussa perjantaina Tampereella. HS:n kuvaajat veivät seitsemän voittoa kymmenestä.
Vuoden lehtikuvan otti Heidi Piiroinen. Kuva on tuhoutuneesta metsästä Indonesiassa. Hän täydensi voittoaan myös kärkisijalla sarjassa vuoden kotimaan reportaasi.
Vuoden uutiskuvan otti Mika Ranta. Se on intiimi kuva toisen "käännytetyn mummon" kotoa tämän perheen parissa.
Hannes Heikura valittiin jo neljännen kerran vuoden lehtikuvaajaksi. Yleisön suosikki oli tamperelainen free-kuvaaja Maija Tammi.
Vuoden lehtikuvat -kilpailuun osallistui 110 kuvaajaa ja kuvia oli enemmän kuin koskaan, yli 3 000.
Suomen Lehtikuvaajat ry:n puheenjohtaja Hanna-Kaisa Hämäläinen sanoo, ettei HS suinkaan aina koko pottia ole vienyt.
"Se on vain mielikuva, että se aina veisi", Hämäläinen sanoo.
"Ei voi kieltää, etteikö Hesarissa olisi paljon hyviä kuvaajia."
Valinnat teki tuomaristo, johon kuuluivat tanskalainen valokuvaaja Jan Grarup, venäläinen kuvapäällikkö Andrei Polikanov,
viestinnän ja valokuvauksen professori Merja Salo ja dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutari. He arvostelivat kuvat ilman kuvaajien nimiä.
Vuoden lehtikuvat 2009 -kisan voittajat 26.3.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi