lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Holden Caulfieldin uho ja vimma

11.8.2004

New Yorkissa syntyneen Jerome David Salingerin Sieppari ruispellossa on yksi maailman kuuluisimmista kehitysromaaneista - olkoonkin, että se on leimallisesti myös väkevä sukupolviromaani. Salinger (s. 1919) kuvaa ainoaksi jääneessä romaanissaan 16-vuotiaan Holden Caulfieldin kolme päivää kestävää hortoilua Manhattanilla New Yorkissa.

Eletään joulun tienoota. Holden Caulfield on saanut juuri potkut Pennsylvaniassa sijaitsevasta Pencey Prepistä, koska on reputtanut kaikissa muissa aineissa paitsi äidinkielessä.

Hän ei jaksa jäädä kouluun odottamaan joululoman alkua, vaan lähtee yösydännä kohti New Yorkia, jossa hänen vanhempansa asuvat.

Kotiin hän tosin suunnittelee tupsahtavansa vasta seuraavalla viikolla ikään kuin saapuisi suoraan koulusta kotiin. Sen jälkeen täytyisi keksiä keino kertoa isälle, että jälleen kerran oli tullut lähtö yhdestä koulusta.

Pako New Yorkiin tapahtuu kuitenkin hetken mielijohteesta. Yhtäkkiä Holden Caulfieldin mitta vain täyttyy, hän ei jaksa enää, koska kaikkialla on seinä vastassa. Hän on kyllästynyt tekopyhyyteen, onttouteen, pinnallisuuteen, epärehellisyyteen, ulkokohtaisuuteen ja falskiuteen.

Eli ei muuta kuin jalat alle ja pakoon. Elämä on jossakin, toisaalla. Ollaan matkalla, on the road.

New Yorkissa hän ajautuu päämäärättömästi tilanteesta toiseen. Hän ajelee taksilla, käy kapakoissa, jazzklubeilla, elokuvissa, teatterissa ja asuu halvassa hotellissa, jossa viiden taalan huora on viedä hänen poikuutensa. Poikuutensa säilyttämisestä hän joutuu pulittamaan viisi ylimääräistä taalaa.

Vain pikkusisko Phoebe edustaa viatonta ja puhdasta maailmaa, jonka aikuisten vääristynyt helvetti uhkaa koko ajan polttaa poroksi.

Siksi hän haluaisi olla "sieppari ruispellossa" - se joka pelastaa lapsia putoamasta ruispellon laitamilla kohoavalta kallionjyrkänteeltä alas pimeyteen.

Holden Caulfieldin kuumeiden matka päättyy lopulta sairaalaan, jossa hän meille lukijoille tätä tarinaansa kertoo.

Kehitysromaanina Sieppari ruispellossa rakentuu myyttisen matkateeman varaan. Siinä mielessä se on ns. tyhjä matka, että se ei välttämättä johda päähenkilön valaistumiseen ja tietoisuuden nousemiseen uudelle tasolle. Pikemminkin Holden Caulfield joutuu ainakin väliaikaisesti yhteisönsä hylkimäksi.

Holden Caulfield on perin juurin ristiriitainen nuorukainen. Hän ei siedä falskiutta, mutta on itse aina tilaisuuden tullen valmis valehtelemaan. Hän on skeptikko ja kyynikko mutta hellyttävä sellainen. Hän on maallistunut Peter Pan tai Jack Kerouacin Matkalla-romaanin Sal Paradisen pikkuveli.

Ristipaine näkyy myös hänen sukunimessään. Caul nimittäin tarkoittaa onnenkypärää, field taas taistelukenttää, tannerta. Elämä käyttää hänen nuorta sieluaan taistelukenttänään.

Tätä mieleenpainuvaa taistelua kannattaa aina vaan seurata: Sieppari ruispellossa ei maistu kulahtaneelta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.