19.11.2009 19:45
Maailman kovapalkkaisin viulistitähti Maksim Vengerov vaihtoi kapellimestariksi loukattuaan olkapäänsä.
Pitkä odotus on vihdoin ohi, kun Paganiniin viulistina ja Mozartiin yleismuusikkona verrattu Maksim Vengerov, 35, palaa Suomeen 14 vuoden tauon jälkeen.
Hän musisoi huomenna perjantaina Tampereella, mutta ei viulullaan. Hän on nyt aloitteleva kapellimestari, eikä ollenkaan niin kallis kuin ennen.
Vengerov katosi lavoilta kaksi vuotta sitten.
"Liukastuin kylpyhuoneessa ja loukkasin olkapääni", hän selittää. "En pystynyt nostamaan käsivarttani. Japanilaisen lääkärin avulla käsi tuli kuitenkin kuntoon alle puolessa vuodessa."
Siinä vaiheessa hän oli jo päättänyt toteuttaa unelmansa kapellimestarin ammatista.
Vengerov vakuuttaa voivansa palata käden puolesta viulusolistiksi koska vain, mutta henkistä valmiutta ei vielä ole.
"Haluan johtaa päätoimisesti ainakin muutaman vuoden, koska en halua olla kapellimestarina amatööri. Minun pitää kasvattaa ohjelmistoani ja opetella johtamistekniikkaa.
Se ei ole kaikilta huippusolisteilta onnistunut.
"Jos on jo huippuinstrumentalisti, kun aloittaa johtamisen, on johtajana aina aluksi heikommalla tasolla."
Lue Maksim Vengerovin haastattelu kokonaisuudessaan perjantain kulttuurisivuilta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi