Hysteria palasi kotiin

Taidehallin avaava, New Yorkissa nähty näyttely perkaa suomalaisuutta

 Mitä ne meistä oikein ajattelee? Kun suomalainen peilaa itseään muihin, tämä kysymys roikkuu pakkomielteisesti mukana. Ei siitä pääse eroon silloinkaan, kun suomalaista kuvataidetta viemällä viedään ulkomaille.

Viime vuonna Suomen Taiteilijaseura ja Frame tuottivat MoMAn P.S.1-taidekeskukseen 17 suomalaisen taiteilijan ja taiteilijaryhmän Arctic hysteria -näyttelyn. Nyt lähes sama, muutamalla teoksella päivitetty näyttely avaa uudistetun Taidehallin vuoden kiinniolon jälkeen.

Näyttelyn kotimainen kuraattori, Framen johtaja Marketta Seppälä toteaa, että Suomeen tuskin olisi vastaavaa näyttelyä tehty.

Juuri se onkin tämän hysterian haaste. Siinä missä nykytaiteen paraatipaikalla järjestetyn näyttelyn oli tarkoitus esitellä newyorkilaisyleisölle uutta suomalaista taidetta kansallisuusproblematiikkaa purkaen, ainakin kuvataidetta aktiivisesti seuraava suomalaisyleisö tuntee näyttelyn tekijät ja suuren osan teoksista. Tuoreita teoksia janoava pettyy, sillä niitä on Taidehallin kokonaisuudessa vain muutama.

Tämä ei kuitenkaan ole huono asia. Esillä on teoksia, jotka vielä kirjoitetaan suomalaisen nykytaiteen historiaan, jos eivät siellä jo ole. Salla Tykän itkettävän kauniilla musiikilla dramatisoidut videoteokset Power ja Lasso ovat kiertäneet maailmaa yhden kansainvälisesti menestyneimmän taiteilijamme mukana. Teho ei ole laantunut. Markus Copperin sukellusveneonnettomuuteen viittaava Kursk oli juuri esillä parinsadan metrin päässä Kiasman Horror Vacui -näyttelyssä, mutta hyytää taas. Anni Rapinojalta on esillä komea kokonaisuus tuttuja puolukanlehtikenkiä ja -laukkuja, järviruokotakkeja ja -hattuja, kuin elegantissa putiikissa konsanaan. Esineissä näkyy ajan patina, eli luonnon kiertokulun aiheuttama tummuminen.

Näyttelyn mittavin teos, Pekka Jylhän Valontuoja, valtava valkoinen pallo mahtuu kuvanveistosaliin komeasti pyörimään. Jylhän teoksissa usein esiintyvä valkoinen jänis kantaa nyt kynttilää, jonka liekin pallon liikkeistä lähtevä ilmavirta voisi hetkenä minä hyvänsä tukahduttaa. Jari Silomäen valokuvia ja päiväkirjahavaintoja yhdistelevä intiimi Sääpäiväkirja täydentyy koko ajan. Mika Taanilalta on esillä muun muassa dokumentti Futuro-talon luojasta, arkkitehti Matti Suurosesta. Elektronisen taiteen pioneerin Erkki Kurenniemen varhaiset teokset rinnastuvat Pink Twinsin noiseen. Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen Unimaa, yleisöltä kerättyjen Tarja Halonen -aiheisten unien pohjalta dramatisoitu teos ei ole niin hauska kuin ajattelin, toisaalta sen ansiot piilevätkin ehkä muualla kuin huumorissa.

Taidehallin julkisivua peittää Tea Mäkipään valtava fantasiapanoraama The World of Plenty ja kadulle kaikuu Sami Sänpäkkilän Totuuden torvet.

Taidehallin näyttelypinta-ala kasvoi remontissa vain Studiossa. Arktisen hysterian ripustus on kuulemma New Yorkia huomattavasti tiiviimpi, ja paikoin videoteosten äänimaisemat sekoittuvat ikävästi toisiinsa.

En esimerkiksi oikein kuule, miten Kurenniemen kiroileva robotti Master Chaynjis sadattelee, vaikka se lienee tämän 1982 ensi kertaa Taidehallissa esitetyn ja nyt konservoidun teoksen pointti.

Videoteoksia on paljon, ja esimerkiksi Veli Granön dokumentarististen teosten katsomiseen kannattaa ottaa aikaa. Silmiinpistävää on, ettei maalareita ole mukana ollenkaan, Stiina Saariston huikeita lyijykynäpiirroksia kylläkin.

Sitä karun luonnon ja syrjäisen sijainnin suomalaista hulluutta voi nähdä halutessaan vaikka Huutajista kertovassa dokumentissa tai Reijo Kelan teoksessa 365 päivää, jossa taiteilija juoksee halki urbaanien ja luonnonmaisemien.

Kulttuurivientikeskustelun ja maabrändityöryhmien aikana kansallisuuskysymyksen pohtiminen on tarpeellista. Ketä viedään, minne ja kenen ehdoilla? Samalla on vaikeaa, ellei lähes mahdotonta mitata, mitkä ovat viennin vaikutukset, ja kenen eduksi ne realisoituvat.

Pohjoista tai etelää, kylmää tai kuumaa, Arktinen hysteria on väsyttävästä nimestään huolimatta kiinnostava ja toimiva paketti keskenään kovin erilaista suomalaista nykytaidetta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi