23.3.2010 9:11
Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne muutti hovioikeudessa aiempaa kertomustaan siitä, kuka erotti Johanna Korhosen Lapin Kansan päätoimittajan paikalta, kertoo tiistain Ilta-Sanomat.
Hovioikeudessa Telanne sanoi, että hän päätti Korhosen irtisanomisesta yksin. Lokakuun 1. päivänä 2008 julkaistussa pörssitiedotteessa Alma Media kertoi, että Korhosen potkuista oli päättänyt yhtiön hallitus.
Telanne selitti hovioikeudessa, että pörssitiedotteessa oli Alma Median tiedotuksen tekemä virhe, jonka korjaamista jälkikäteen ei pidetty tarpeellisena. Telanteen mukaan hallituksen kokousta ei ehditty pitää tilanteen nopeuden vuoksi.
Myös Arto Nyberg -ohjelmassa 5. lokakuuta 2008 Telanne sanoi, että potkuista päätti Alma Median hallitus toimitusjohtajan esityksestä, Ilta-Sanomat kertoo.
Helsingin hovioikeus määräsi viime viikolla Alma Median maksamaan Korhoselle 80 000 euroa korvauksia ja 30 000 euroa oikeudenkäyntikuluja seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän vuoksi. Hovioikeuden mukaan Korhonen sai potkut, koska työnantajalle paljastui nimityspäätöksen jälkeen, että Korhosen puoliso on nainen.
Alma Median mukaan erottamispäätös ei liittynyt Korhosen puolison sukupuoleen, vaan siihen, että Korhonen oli jättänyt kertomatta puolisonsa kuntavaaliehdokkuudesta. Korhonen oli myös julkistanut nimityksensä sovittua aikaisemmin.
Käräjäoikeus ratkaisi lokakuussa 2009 asian Alma Median hyväksi, mutta hovioikeus muutti päätöksen päinvastaiseksi.
Alma Media on ilmoittanut harkitsevansa valitusluvan hakemista korkeimmalta oikeudelta. Yhtiön mukaan hovioikeuden ratkaisu ei horjuta toimitusjohtaja Telanteen asemaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi