lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
ARVIO

Ilmiliekki Quartetin uusi levy ei sytytä

27.11.2006 18:20

Ilmiliekki Quartetin ensimmäinen levy March of the Alpha Males oli ilmestyessään kolme vuotta sitten melkoinen menestys. Kilpailuja voittanut yhtye sai levystään muun muassa Teosto-palkinnon.

"Uudella levyllään Take It With Me etsii polttopistettä huomattavasti aiempaa rauhallisemmin, aikaa säästämättä ja ajatellen. Ryminäbiisejä ei ole mukana juuri lainkaan. Yleisilme on pohdiskeleva ja runollinen, tumman valoisa", Jukka Hauru kirjoittaa arviossaan.

Kolme vuotta on menestysyhtyeelle pitkä levytystauko, Hauru huomauttaa.

"Siihen nähden sävellysmateriaali on melko luonnosmaista, paikoin löysää. Sävellyksellinen tai rakenteellinen kunnianhimo ja mutkikkuus puuttuvat."

Yhtyeen jäsenillä on ollut paljon muuta puuhaa lukemattomissa sivuprojekteissaan.

Hauru arvelee, että hienoinen, mutta tavallaan nautittava keskeneräisyyden ja haeskelun tuntu johtuvat osaltaan myös siitä.

"Vaikutelmaksi jää, että parempaankin Ilmiliekki Quartet pystyisi, jopa helposti."


Jukka Haurun arvio kokonaisuudessaan tiistain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.