18.7.2009 14:35
Jaakko & Jay esiintyivät Ilosaarirockin Töminä-klubilla.
JOENSUU. Ilosaarirock alkaa varsinaisesti tänään. Joensuuhun saapui kuitenkin jo perjantaina väkeä, jolle riitti teltanpystytyksen lisäksi katseltavaa festivaalin avausklubeilla.
Sulo-klubi oli suunnattu kevyemmän musiikin ystäville, perinteikäs Töminä taas luotti punkiin.
Kunnioitettavaan kahdeksantoista vuoden ikään ehättänyt Töminä keräsi hiukan yli tuhat katsojaa, jotka saivat katseltavakseen laajan spektrin genren eri vivahteista. Suuri jäähalli vain ei tapahtumapaikkana ole kovinkaan sopiva punk-klubille, jossa tiivis tunnelma on avainsana.
Kakka-hätä ’77 ryski illan perinteikkäimmin rokkaavaa osastoa. Konkaribändi Riistetyt taas näytti jo 1980-luvun alussa, kuinka hardcorea soitetaan: viuhtoessa ei tarvitse osua aivan kohdalleen, mutta hien pitää lentää miesten heiluessa heinämiesten tyyliin.
Töminän mielenpainuvimmasta esityksestä vastasi duo Jaakko & Jay, joka viekoitteli yleisön tanssin pyörteisiin pelkkien akustisen kitaran ja simppelin rumpusetin voimin.
Esillepanoltaan lähes minimalistinen musiikki oli sisällöltään rikasta punkin ja billyn vatkausta.
Sulo-klubilla nähtiin esimerkiksi Hiski Salomaata ja punk-covereita rempseästi soittava Hiskias Möttö & Mojakka. Sulo peittosi Töminän katsojaluvuissa, sillä Yle X -telttaan saapui nelisen tuhatta ihmistä.
Synkkyys ja riemu vaihtelivat Ilosaarirockissa 20.7.2009
PMMP kruunasi Ilosaarirockin lauantain 19.7.2009
Ilosaarirock sujunut rauhallisissa merkeissä 18.7.2009
Apocalyptica korvaa keikkansa peruneen Maximo Parkin Ilosaaressa 18.7.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi