lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Islannin tuhkapilvestä levisi manipuloitu kuva

19.4.2010 18:24

olafur eggertsson / reuters

Reutersin torstaina välittämässä, käsitellyssä kuvassa Islannin tuhkapilvestä värien kontrastit olivat jyrkemmät kuin alkuperäisessä kuvassa (alla). Kuvat voi katsoa myös suuremmassa koossa.

Reutersin torstaina välittämässä, käsitellyssä kuvassa Islannin tuhkapilvestä värien kontrastit olivat jyrkemmät kuin alkuperäisessä kuvassa (alla). Kuvat voi katsoa myös suuremmassa koossa.

Eyjafjöll -tulivuoren purkauksen jälkeen levisi viime torstaina maailmalla manipuloitu valokuva, jossa värejä oli terästetty kuvankäsittelyohjelmalla.

Olafur Eggertssonin uutistoimisto Reutersille kuvaamassa valokuvassa tuhkapilvi leijuu islantilaiskylän yllä. Kuvan vaikuttavuutta on vahvistettu lisäämällä kontrastia mustavalkoisen tuhkapilven ja sinisen taivaan välille. Siitä on myös poistettu keltaista väriä.

Reuters lähetti seuraavana päivänä asiakkailleen tiedotteen, jonka mukaan manipuloitu kuva oli vedetty markkinoilta ja tilalle oli lähetetty oikean sävyinen kuva. Uutistoimisto pahoitteli tapahtunutta.

Käsitelty kuva oli muun muassa HS.fi:ssä perjantaina puolen päivään aikaan viisitoista minuuttia. Se poistettiin Reutersin ilmoituksen jälkeen, mutta se ehti ilmestyä lauantaina lehden lööpissä. Kuva julkaistiin myös Ilta-Sanomissa.

Helsingin Sanomien kuvatoimituksen esimiehen Markku Niskasen mukaan kuvaa on käsitelty, jotta siihen saataisiin lisää dramaattisuutta. "Käsittely on tässä tapauksessa mennyt yli. Kyse saattaa olla myös työtapaturmasta."

Lievä kuvien käsittely painoa varten on normaalia työtä valokuvaajalle. Kameran kenno ei pysty tallentamaan kaikkea, mitä silmä näkee.

"Käsittelyllä pyritään luomaa sama tunnelma, minkä kuvaaja näkee paikan päällä. Käsittelemätön kuva on alkuperäistä tilannetta loivempi."

"Helsingin Sanomien kuvankäsittelyohjeiden mukaan uutiskuvaan ei saa lisätä uusia elementtejä, eikä siitä saa poistaa mitään", Niskanen sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.