perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Ivana Helsinki esittäytyi Pariisin muotiviikoilla

24.2.2008 12:53

Jacques Brinon / AP

Ivana Helsingin näytös pidettiin Hotelli Westinissä Pariisissa.

Ivana Helsingin näytös pidettiin Hotelli Westinissä Pariisissa.

pariisi. Ivana Helsinki piti lauantaina ensimmäisenä suomalaisena ja pohjoismaisena vaatemerkkinä näytöksen Pariisin muotimessujen päänäytöskalenterissa. Pariisin ydinkeskustassa Hotelli Westinissä pidetty näytös houkutteli täyden salillisen yleisöä. Mukana oli myös ranskalaisia muotitoimittajia.

"Pidin näytöksestä. Mielenkiintoisia leikkauksia ja printtejä. Mutta osa puhvihihoista näytti siltä, että oli yritetty liikaa. Ja kengät olivat minusta kamalia", sanoi Elisa Seydi, Dealer de Luxe -julkaisun toimittaja.

Viime syksynä suunnittelija Paola Suhosen ja markkinoinnista vastaavan Pirjo Suhosen Ivana Helsinki osallistui muotiviikolle tulokkaiden kakkoslistalla.

Nyt päänäytöskalenterissa Ivana Helsinki paini samassa sarjassa muun muassa Chanelin, Diorin ja Stella McCartneyn kanssa.

Näytöksessä esiteltiin ensi syksyn ja talven Birdring-mallisto. Sen tunnuskuosina on lintuhäkissä istuva papukaija. Kuosia nähtiin muun muassa silkkitunikoissa ja mekoissa. Näytöksessä esiteltiin myös värikkäitä mohairneuleita, villalegginsejä ja pallomaisia lepakkotakkeja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.