20.5.2009 13:12
Jääviyssotkut piinaavat Pirate Bay -oikeudenkäyntiä Ruotsissa, kertoo Svenska Dagbladet.
Aiemmin Ruotsin tiedotusvälineet ovat kertoneet, että käräjäoikeudessa Pirate Bay -oikeudenkäynnissä tuomarina toiminut Tomas Norström kuuluu Ruotsin tekijänoikeusyhdistykseen ja toimii lisäksi Ruotsin teollisuuden oikeussuojaa valvovan yhdistyksen johtokuntaan.
Jääviysasiaa ja Pirate Bay -oikeudenkäynnin tasapuolisuutta arvioimaan määrätty hovioikeuden tuomari todettiin kuitenkin itse jääviksi keskiviikkoa. Tuomari Ulrika Ihrfelt on aiemmin ollut saman yhdistyksen jäsen, eikä hovioikeuden mukaan voi siksi toimia tuomarina asiassa.
Nyt jääviyttä arvioimaan on nimitetty kolmen tuomarin ryhmä, johon kuuluvat hovioikeuden laamanni Anders Eka sekä hovioikeuden neuvokset Christina Jacobsson ja Ulrika Beergrehn.
Puolustuksen asianajaja on vaatinut koko oikeudenkäynnin uusimista. Norström itse ei katso järjestöihin kuulumisen aiheuttavan jääviyttä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 19:23
Kaupunki | Päivitetty 14:11
Ulkomaat | Julkaistu 16:10
Kotimaa | Päivitetty 13:42