sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Jätkäsaareen kertyy Madonnan kiertueen suurin yleisömeri

6.8.2009 6:17 | Päivitetty: 6.8.2009 16:43

Sari Gustafsson / lehtikuva

Madonnan konserttiin jonottavia nuoria Jätkäsaaren portilla aamukuudelta torstaiaamuna.

Madonnan konserttiin jonottavia nuoria Jätkäsaaren portilla aamukuudelta torstaiaamuna.

Kartta: Konserttipaikka Jätkäsaaressa

Amerikkalaislaulaja Madonna esiintyy tänä iltana Helsingin Jätkäsaaressa. Madonnan ensiesiintyminen Suomessa on suurin Pohjoismaissa koskaan järjestetty maksullinen konsertti.

Pääsylipun on ostanut 85 000 katsojaa, mikä on enemmän kuin missään muussa Madonnan Sticky & Sweet -maailmankiertueen konsertissa. Lisäksi konserttialueen läheisyyteen odotetaan saapuvan noin 15 000 muuta tapahtumasta kiinnostunutta.

Helsingin jälkeen kakkostilaa pitävät Ateena ja Lissabon, joissa yleisöä oli yhden illan aikana noin 75 000. Kaikkein eniten katsojia kiertue on kerännyt Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa.

River Platen jalkapallostadionilla nähtiin neljän konsertin aikana lähes 264 000 katsojaa, joten konserttia kohden kävijöitä oli noin 66 000.

Megatapahtumalta ei voi välttyä myöskään Helsingin katukuvassa. Etenkin keskustassa, Hietalahdessa, Ruoholahdessa ja Lauttasaaressa liikenteen uskotaan ruuhkautuvan ennen ja jälkeen konsertin, minkä vuoksi konserttijärjestäjä kehottaa turvautumaan julkiseen liikenteeseen.

"Jos ei jalan jaksa tulla, suosittelen ottamaan julkiset käyttöön", Helsingin keskustan poliisipiirin johtaja, ylikomisario Jukka-Pekka Lämsä neuvoi.

Edes pyörällä tulemista Lämsä ei suosittele, sillä alueella on ainoastaan pieni pyöräparkki.

Poliisin lisäksi turvallisuudesta huolehtii noin 500 järjestyksenvalvojaa.

"Keltaliivisiä on Lauttasaaressa asti, koska se on vanhanaikaisesti sanottuna huvialuetta, josta on vastuussa järjestäjä", Lämsä kertoo.

Tapahtuma vaikuttaa paitsi maan päällä, myös merellä ja ilmassa.

Vesialue Jätkäsaaren edustalla on suljettu, ja ainoastaan kauppamerenkulku ja omaan satamaan ajo sallitaan. Vesiliikennettä valvoo kaksikymmentä erilaista alusta. Ilmassa lentoliikenne on kielletty alle 600 metrin korkeudessa.

"Kaikki rajoitukset perustuvat pelkästään yleisöturvallisuuteen", Lämsä perustelee.

Helsingin Jätkäsaaren portit avautuvat klo 17.30. Dj Paul Oakenfold aloittaa klo 20, ja Madonna esiintyy sen jälkeen. Konsertti on loppuunmyyty.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.