torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Jari Halonen takoo uuden Kalevalan

9.6.2008 20:58

Ville Männikkö

Jari Halonen Olavi Uusivirran ja Ari Vakkilaisen takana Kalevalaprojektin tiedotustilaisuudessa.

Jari Halonen Olavi Uusivirran ja Ari Vakkilaisen takana Kalevalaprojektin tiedotustilaisuudessa.

"Tämä on kuin mistä tahansa pyhästä maailmanselityksestä tai luomiskertomuksesta: äitijumalatar synnyttää kosmisen munan, josta syntyy täydellisen puhdas jumaluus. Että tämä jumala jo seuraavassa kohtauksessa muuttuu vanhaksi neitsyttä jahtaavaksi äijäksi, sen täytyy olla väärinkäsitys. Muun muassa sen me haluamme oikaista."

Kas tässä uusi näkökulma kansalliseepokseemme, jonka avaa meille työryhmineen ohjaaja Jari Halonen, 45.

Halosen mukaan Elias Lönnrotin muistiin merkitsemä tarinakokoelma on "ihan hieno", mutta silti vähän kuin Disney-versio laajemmasta ja syvemmästä kertomuksesta.

Halosen kaksiosainen projekti on nimeltään Kalevala – Väinämöisen uusi laulu.

90-minuuttisen elokuvan on määrä saada ensi-iltansa reilun vuoden kuluttua. Kolmesta tunnin mittaisesta jaksosta koostuva televisiosarja nähdään Ylen ykkösellä vuodenvaihteessa 2009–2010.

Vaikka elokuvalle ei ole herunut mistään vielä senttiäkään, Yle on jo sitoutunut tv-sarjaan miljoonan euron budjetilla. Kuvaukset alkavat maanantaina. Kuvauspäiviä Uudellamaalla sekä Retulan saaressa Hämeessä on 40.

Kun Haloselta kysyy, kenen tekstiä Väinämöisen uudessa laulussa näytellään, vastausta on mahdoton tulkita. Henkilöt ovat ainakin nimellisesti Lönnrotin Kalevalasta, mutta itse tarina ja sen "trillerimäinen dramaturgia" jotain ihan muuta ja jonkun muun.

"Tämä ei ole egoprojekti vaan kollektiivinen hanke. Tarkoituksenamme on löytää alkuperäinen Kalevala, se spirit, tietoisuus, tämän kansan menneisyys ja elämää ylläpitävä voima omista sydämistämme vähän samaan tapaan kuin Jeesus puhui kirkosta."

"Suomalaisillahan on vielä hankalampi tilanne kuin Amerikan intiaaneilla. Heillä alkuperäinen kulttuuri on tuhottu, mutta he tietävät, että sellainen oli. Meidän tietomme suomalaisten varhaiskulttuurista on ohut ja moninkertaisesti vääristelty. Kapinallisena luonteena minua hämmästyttää, miten voimakkaasti tämä historia on meille valehdeltu."

Työryhmä viettää yhdessä vuoden. Se on pieni aika Jari Halosen henkilökohtaiseen Kalevala-projektiin nähden, se kun sai alkunsa jo 15 vuotta sitten. Aineistoakin hän kertoo keränneensä aktiivisesti kymmenen vuotta tietämättä mihin kaikki johtaa.

Ensimmäisten torjuntojen jälkeen Ylen entinen fiktiopäällikkö Kari Kyrönseppä kiinnostui Halosen "profeetallisesta" hankkeesta ja siirsi sen seuraajalleen Harri Virtaselle.

"Tämä on ollut paras prosessini Ylellä koskaan. Olen saanut respektiäkin", Halonen iloitsee.

"Iso tuotanto on aina iso riski", Virtanen toteaa, "ja Halosen kanssa toimiminen se vasta riski onkin!"

Kanavajohtaja Riitta Pihlajamäki asettelee sanansa juhlavammin: "TV1 virittää mielellään keskustelua. Toivomme merkittävää teosta, joka jää kansakunnan muistiin."

Edellisestä suuren mittakaavan yrityksestä on aikaa. Paavo Haavikon ja Kalle Holmbergin Rauta-aika nähtiin televisiossa ensi kertaa 1982.

"Se oli sikäli oikeilla jäljillä ja tavoittikin jotain, koska se oli Haavikon ja Holmbergin Kalevala, ei Lönnrotin", Halonen sanoo. "Meillä on kuitenkin nyt entistä enemmän tietoa suomalaisten varhaisvaiheista sekä uskallus esittää se kysymys, mikä on oikea Kalevala."

"Pyrimme ponnistamaan edeltäjien asettaman riman yli. Ehkä tässä sellaista evoluutiota voisi toivoa tapahtuneen, että me tekisimme ainakin yhtä merkittävän tulkinnan kuin Rauta-aika omana aikanaan."

Paljon kovaa työtä on Halosen mukaan edessä etenkin draaman edellyttämien todellisten tunnetilojen työstämisessä. Maaliskuussa alkaneet harjoitukset Ilves-teatterin tiloissa Käpylässä ovat tuottaneet hikeä ja kyyneliä – mutta ohjaaja-tuottaja Halosen mukaan myös paljon iloa.

"Jos ilo loppuu, lopetan nämä hommat."

Keskeisiä rooleja Väinämöisen uudessa laulussa on noin kymmenen: Väinämöistä esittää Ari Vakkila, Louhea Tanja-Lotta Räikkä, Ainoa Pirjo Lonka, Joukahaista Ville Tiihonen. Kullervon roolissa nähdään kaksi näyttelijää, sekä Olavi Uusivirta että Halosen kuuden vuoden takaisessa Aleksis Kiven elämä -elokuvassa nimiroolia näytellyt Marko Tiusanen.

Konsta Mäkelällä taas on rooli, jota ei vielä paljasteta.

Salaisuudeksi jää sekin, ketkä kaikki eturivin muusikot (niin klassiselta kuin kevyeltäkin puolelta) ovat mukana – mutta ne jotka ovat, tulevat esiintymään omina numeroinaan osana kerrontaa.

Visuaalisesta ilmeestä Jari Halonen suostuu sentään paljastamaan hitusen enemmän.

Kalevalaisen maailman rakentaminen osoittautui kuulemma yllättävän helpoksi, ja siihen ovat vaikuttaneet muun muassa lavastajat Päivi Kettunen ja Jyrki Huttunen sekä puvustaja Anu Pirilä.

"On ollut pitkä prosessi, että me kaikki olemme löytäneet toisemme", Halonen sanoo. "Olennaista on ollut oivallus antaa asioiden vain tapahtua."

Puolentoista vuoden päästä selviää, mitä on tapahtunut. Ja miten.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.