Jo kolme halukasta kuolema-sarjaan

"Ihmisillä on tarve puhua", ohjelman tuottaja puolustelee

"Emme tee kuolevilla ihmisillä viihdettä. Viimeiset sanani on dokumenttisarja, ei tosi-tv-sarja. Tämä tehdään aidosti kohteita kunnioittaen", TV2:n faktaohjelmista vastaava ohjelmapäällikkö Timo Järvi oikoo närkästyneenä ohjelmasta mediassa käytyä keskustelua. Yle järjesti torstaina Isossa Pajassa kohua herättäneestä ohjelmasta tiedotustilaisuuden.

Alun perin hollantilainen ohjelmaidea perustuu videoviestiin, jonka kuoleva ihminen jättää omaisilleen. Sarja on tarkoitus esittää vuonna 2009 ja se koostuu kuudesta Suomessa tehdystä ja neljästä hollantilaisesta jaksosta.

Mikä on sitten reality-tyyppisen ja dokumentaarisen lähestymistavan olennaisin ero?

"Sanoisin, että dokumentin lajityyppinen lähestymistapa on kohdettaan kunnioittava, perustuu heidän vapaaehtoisuuteensa. Heistä kannetaan vastuuta. Minusta tosi-tv tungeksii ihmisten intiimille alueelle", Järvi sanoi.

"Varmaan jossain määrin dokumenttikin on tirkistelyä, mutta ei se minusta ole mikään paha asia. En aio ruveta tivaamaan katsojien motiivia katsoa tätä ohjelmaa."

Skandaalien sijaan tekijät haluavat, että kuolema ja kuolevat ihmiset olisivat enemmän ja avoimemmin esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Järvi lupaa, että vastuu kannetaan myös mahdollisista seurauksista, joita ohjelmaan osallistuneille tulee. Tarvittaessa heille tarjotaan vaikka terapiaa.

Sarjan toteuttavan tuotantoyhtiö Susamurun tuotantojohtajan, vastaavan tuottajan Sari Isotalon mukaan kohusta on kuitenkin seurannut jotain hyvääkin: tulevan ohjelman päähenkilöistä on löydetty jo kolme.

"On tullut useampi sähköposti ja puhelu kuolevilta ihmisiltä, ja joka ikinen suhtautui positiivisesti. He sanovat: vihdoinkin tehdään ohjelma, joka koskee minua! Ihmisillä on tarve puhua."

"Tämän ohjelman avulla voidaan käsitellä kuolemaa, joka on mediassa tabu - nimenomaan tavallisten ihmisten tavallinen kuolema."

Hollantilaisen tuotantoyhtiön Palm Plusin luova johtaja Roy Aalderinkin mukaan kaikki ohjelmaan osallistuneet halusivat esimerkillään auttaa muita ilmaisemaan tunteitaan.

Tiedotustilaisuudessa nähdyssä hollantilaisessa jaksossa puuseppä Jan pyytää omaisilleen jättämässään viimeisessä viestissä anteeksi, ettei ollut läsnä niin paljon kuin ehkä olisi halunnut.

"Jan ei esimerkiksi osannut sanoa omalle pojalleen, että rakasti häntä. Videoviesti oli hänelle keino ilmaista tunteitaan", Aalderink sanoo.

Insertissä nähdään, miten Janin kuoltua leski katsoo viestiä omassa olohuoneessaan ja kamera kuvaa hänen itkuisia kasvojaan.

"Tietysti haluamme nähdä, mikä omaisten reaktio on, kun he näkevät videon. Mutta emme esimerkiksi kysy heiltä miltä heistä tuntuu. Emme painostaneet ihmisiä", sanoo Aalderink.

Myös Hollannissa ohjelma sai ennen esittämistään aikaan kiivasta julkista keskustelua ja paheksuntaa. Kuolema kun ei ole helppo aihe sielläkään vaikka niin yleisesti muualla luullaankin, sanoo Aaldernik.

"Mutta kun yleisö oli nähnyt ensimmäisen osan, mielipiteet muuttuivat. Syntyi toisenlainen, uusi keskustelu - kuolemasta."

Miksi tällainen ohjelma ei ole ihmisten surun hyväksikäyttämistä?

"Koska emme mene liian lähelle."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi