22.3.2006 10:38
Jaakko Jonkka
Helsingin kaupunki joutuu selvittämään laillisuusvalvojalle, miksi Kallion kirjastossa esillä ollut turkistarhausta käsitellyt valokuvanäyttely poistettiin ennen aikojaan.
Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkka haluaa selvittää, oliko näyttelyn hyllyttäneellä kirjastonjohtajalla toimiinsa hyväksyttävät perusteet.
Oikeutta eläimille -yhdistyksen valokuvanäyttely esitteli turkistarhaeläinten synkeää arkea. Kuvat ehtivät olla esillä yhdeksän päivää suunnitellun kahden viikon sijasta.
Kallion kirjaston johtaja Ritva Granlund perusteli näyttelyn hyllytystä sen saamalla negatiivisella yleisöpalautteella. Palautteeseen yhtyivät myös turkistarhaajien edustajat
Helsingin kaupunginhallituksen on vastattava Jonkan selvityspyyntöön toukokuun puoliväliin mennessä. Asiasta kanteli oikeuskanslerille helsinkiläinen juristi. Hän arvelee kirjastonjohtajan menetelleen mielivaltaisesti.
Ennen Kallion kirjastoon tuloa näyttely oli ollut esillä yhdeksässä muussa kirjastossa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi