lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Julkisen sanan neuvostolta kaksi langettavaa päätöstä Helsingin Sanomille

15.11.2010 12:28

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut kaksi langettavaa päätöstä Helsingin Sanomille. Kumpikin päätös liittyy HS.fi:n verkkokeskusteluihin.

Toinen päätös koskee keskustelua, jota käytiin dokumenttielokuva Reindeerspottingin päähenkilön kuolemasta kertovan uutisen yhteydessä 9. ja 10. syyskuuta.

Ennakkoon moderoidulla keskustelupalstalla julkaistiin epähuomiossa linkki ulkomaisen lehden sivuilla julkaistuihin valokuviin suomalaisesta miehestä, joka oli hetkeä aiemmin kuollut hirttäytymällä. Keskustelupalstalla myös pidettiin miehen kuolemaa myönteisenä asiana.

JSN:n mukaan toimitus oli vastuussa julkaisemisesta, vaikka poistikin kommentit jälkikäteen.

Toinen päätös liittyy kommenttiin, joka julkaistiin presidentti Dmitri Medvedevin Suomen-vierailua koskevan uutisen keskustelussa 22. heinäkuuta.

JSN toteaa, että keskustelupalstalla julkaistiin epähuomiossa kommentti, joka loukkasi venäläisten ihmisarvoa. Heistä käytettiin halventavaa nimitystä ja kuvailtiin heidän sairastamistaan ja kuolemaansa myönteisenä asiana.

JSN:n mukaan toimitus oli vastuussa julkaisemisesta, vaikka poistikin kommentin jälkikäteen.

JSN katsoo, että kummassakin tapauksessa Helsingin Sanomat on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen. Alla linkit päätöksiin.

Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.