lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Jungner: Ilman tarkastajia lupamaksuilla ei uskottavuutta

30.8.2007 23:35

Toimitusjohtaja Mikael Jungner ei innostu tv-lupatarkastajien poistamisesta. Ilman tarkastajia lupamaksuilla ei olisi paljoa uskottavuutta.

"Tarkastajat pitävät huolen siitä, että lupamaksua eivät maksa ainoastaan kaikkein rehellisimmät suomalaiset."

Yleisradion rahoittamiseen valtion budjetista Jungner suhtautuu myös nihkeästi. Sen sijaan esimerkiksi Yle-veroa voisi Jungnerin mukaan selvittää.

"Ylestä on tehty tehokas ja riippumaton, itsenäinen mediatalo. Budjettirahoitus on tässä mielessä askel taaksepäin. Se vaikeuttaa pitkäjänteistä suunnittelua", Jungner sanoo.

Omaa ohjelmatuotantoa Jungner puolustaa taas Yleisradion omavaraisuudella ja sillä, että tuotannon pitää pysyä suomalaisissa käsissä. Eipä kilpailijoiden huolista markkinoiden häirintäkään saa Jungnerilta juuri sympatiaa.

"Tilanne on ihan päinvastainen, Yle luo markkinoita. Yle ansaitsisi tästä digihankkeesta yrittäjäpalkinnon. Sen verran olemme luoneet kaupallisille uusia mahdollisuuksia tulla rahastamaan uutta markkinaa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.