Jussi Tiaisen valokuvakirja avaa oven suomalaistaiteilijoiden ateljeisiin

Taiteilijan työhuoneeseen pääsevät tirkistelemään useimmiten vain taideammattilaiset, toimittajat ja lähipiiri. Jussi Tiainen on valokuvannut arkkitehtuuria ja kuvataidetta työkseen kolmisenkymmentä vuotta ja tarkkaillut läheltä monen suomalaistaiteilijan työskentelyä.

Nyt Tiainen on julkaissut 62 taiteilijan ateljeissa ottamistaan valokuvista ja niissä syntyneistä teoksista Taiteilijatiloja-kirjan. Teoksen valokuvia ja taidetta on parhaillaan esillä myös Helsingin Jugendsalissa.

"Taideteokset kuuluvat työhuoneeseen, yhdessä ne muodostavat installaatioita. Minua kiinnostaa, miten työhuone, joka on kuvattu ilman taiteilijaa, on kuitenkin potretti. Tila heijastaa ihmistä itseään", Tiainen sanoo.

Kun teos siirretään syntysijoiltaan valkoiseen galleriaan, jotain tärkeää katoaa. Taiteilijan, teoksen ja työtilan kolmiyhteys rikkoutuu. Kuvanveistäjä tarvitsee korkeaa tilaa ja teknistä laitteistoa, maalari valoa. Kaikki tuntuvat kärsivän varastotilan puutteesta.

"Unelma pohjoisesta tulevasta valosta on kokonaan unohdettu, kunhan tilassa vain on ikkunoita", Tiainen sanoo.

Otso Kantokorpi kysyy kirjaan kirjoittamassaan artikkelissa, missä suhteessa taiteilijan teokset ovat työhuoneen järjestykseen ja tunnelmaan. Tästä näkökulmasta valokuvia onkin mielenkiintoista tutkia.

Juhana Blomstedtin työvälineillä näyttää olevan kaikilla tarkka paikkansa. Jorma Hautala haluaa pitää tilansa askeettisena. "Työtilan ei tarvitse tarjota minulle virikkeitä, se on minulle instrumentti", Hautala sanoo.

Kuvanveistäjä Pauno Pohjolaisen työtila on kaukana romanttisesta ateljeesta. "Töideni synnyttämiseen tarvitsen betonimyllyn, kottikärryt ja katuharjan", hän kertoo kirjassa.

Kantokorpi tuo artikkelissaan esiin myös huolestuttavan tosiseikan.

Suomen Taiteilijaseuran vuonna 2004 Opetusministeriölle teettämän selvityksen mukaan Suomen noin 3 000 kuvataiteilijasta jopa viidennekseltä puuttuu oma työtila kokonaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi