10.3.2010 22:05
Jyväskylä. Jyväskylän pianokilpailun ensimmäinen finaalipäivä ennusti vaikeuksia tuomaristolle. Yksikään kolmesta ensimmäisestä finalistista ei noussut selvästi yli muiden, kun musiikkia jouduttiin esittämään ja kuuntelemaan akustisesti täysin kuolleessa Jyväskylän teatterissa.
Finlandia-talo ei ole Suomen huonoin konserttisali. Jyväskylän teatteri ehkä on.
Flyygeli ei onneksi kärsi akustiikan kuivuudesta niin paljon kuin jousisoittimet. Ihmeen hienon soinnin tanskalainen Emil Jensen, 25, taikoikin ilmoille Beethovenin neljännessä pianokonsertossa.
Suomen suurin kansallinen pianokilpailu on avoin myös Suomessa opiskeleville ulkomaalaisille, ja Jensen käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Jensen oli ehkä illan varmin soittaja, mutta hän soitti kuin laput silmillä, omaan suoritukseensa keskittyen, ottamatta kontaktia kapellimestari Tuomas Hannikaiseen ja rytmisesti varsin epätasaisesti soittaneeseen Jyväskylä Sinfoniaan. Mutta komealtahan Jensenin perinteisen pateettinen Beethoven-soitto kuulosti.
Orkesteri parani kun väki väheni Mozartin G-duuri-pianokonsertossa (KV 453). Kun Beethovenia soitettiin aika romanttisesti, niin nyt orkesteri soi tyylinmukaisemmin, kiitos tietysti alan spesialistin Tuomas Hannikaisen.
Matleena Nyman, 20, aloitti hienon kamarimusiikillisesti, orkesterin kanssa vuorovaikutusta jatkuvasti hakien. Rytmiikka pelasi oikein hyvin ja karismaakin oli, mutta pieni jännittyneisyys käsivarsissa saattoi osaltaan tehdä Nymanin paljaan ja kirkkaan soinnin hitusen yksivakaiseksi.
Hänestä tulee varmasti oikein hyvä, kun sointikirjo laajenee ja soiton runollisuus syvenee.
Edes kilvan seniori Satu Paavola, kohta 30, ei saanut flyygelistä yhtä syvää ja hyvää perussointia kuin Jensen, vaikka Paavola onkin jo valmis taiteilija. Tohtorin tutkintokin on tekeillä.
Soinnista puuttui hieman pohjaa Robert Schumannin a-molli-konserton ääriosissa, mutta hitaassa osassa Paavola pääsi herkuttelemaan nyansseilla ja osoitti nautittavaa musikaalisuutta. Tuo osa oli illan huippuhetki.
Finaali on vasta puolivälissä, joten kannunvalantaa ei kannata harrastaa. Torstai-iltana soittavat vielä Väinö Jalkanen, Johanna Tilus ja Anton Ylikallio.
Voittaja selvinnee torstaina ennen iltakymmentä.
Emil Jensen voitti Jyväskylän pianokilpailun 11.3.2010
Toinenkin finaalipäivä varsin tasainen 11.3.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi