sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Kaija Saariaho Kuhmon festivaalin säveltäjävieras

11.1.2010 17:31

Kaija Saariaho

Kaija Saariaho

Kaija Saariahon kamari- ja laulumusiikkia kuullaan runsaasti 11.7. alkavan Kuhmon kamarimusiikin ensimmäisellä viikolla. Säveltäjä on itse Kuhmossa, ja yleisölle on järjestetty torstaina 15.7. säveltäjätapaaminen, jossa Saariaholle voi tehdä kysymyksiä.

Festivaalin taiteellisen johtajan

Vladimir Mendelssohnin mukaan Saariaho on nykyään ulkomailla "Suomen musiikin kasvot", ja hänestä on tärkeää, että Saariahon musiikki soi Kuhmossa.

Festivaalin toisella viikolla Kuhmossa vierailee puolalainen Krzystof Penderecki, joka Saariahon lailla kuuluu aikamme merkittävimpiin säveltäjiin.

Kuhmon kuuluisin tähtimuusikko on viulisti Gidon Kremer, joka vierailee Kuhmon toisella viikolla Kremerata Baltica -orkesterinsa kanssa ja soittaa tapahtuman päätöskonsertissa lauantaina 24.7.

Aikamme kuuluisin viola da gamban soittaja, katalonialainen Jordi Savall soittaa renessanssi- ja barokkitansseja 18.7.

150 kansainvälistä ja suomalaista huippumuusikkoa esiintyy Kuhmon lähes 70 konsertissa.

Ohjelmassa on myös kolme näyttämöteosta konserttiversioina. Benjamin Brittenin kokoperheenooppera Pieni nokipoika aloittaa festivaalin sunnuntaina 11.7., ja esiintyjinä on myös kuhmolaisia lapsia.

Astor Piazzollan tango-operita Maria de Buenos Aires esitetään 15.7. Viktor Ullmanin Atlantiksen keisari 19.7.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.