23.2.2006 21:59 | Päivitetty: 24.2.2006 21:18
Erotetun päätoimittajan Jussi Vilkunan mielestä Kaltio-lehden hallitus osoittaa, ettei se ole oivaltanut kulttuurilehden tehtävää.
Oululainen kulttuurilehti Kaltio on antanut potkut päätoimittaja Jussi Vilkunalle lehdessä julkaistun, profeetta Muhammedia käsitelleen sarjakuvan takia. Kiistelty sarjakuva on jo poistettu lehden verkkosivuilta.
”Perussyy tässä oli se, ettei päätoimittaja suostunut poistamaan lehden verkkosivuilta kuvia, jotka eivät passanneet hallituksen jäsenten arvomaailmaan”, perustelee erottamista Kaltion hallituksen puheenjohtaja Harri Kynnös.
Sarjakuvan julkaisemisen jälkeen monet Kaltion vakituiset ilmoittajat, kuten Tapiola, Sampo ja Pohjola, ilmoittivat vetävänsä mainoksensa lehdestä.
Kynnös puolustaa hallituksen nopeaa päätöstä tiedonkulun kansainvälistymisellä. ”Tieto leviää nykyään niin nopeasti. Jossain Amsterdamissa tai Chilessä tai Arabiemiirikunnassa voidaan lukea juttu ja vetää siitä omat johtopäätökset. Minullekin soitti juuri joku kansainvälisen uutistoimiston ihminen ja jouduin hänellekin selittämään, mitä olimme tehneet.”
Erotettu päätoimittaja Jussi Vilkuna katsoo vain tehneensä työtään kulttuurilehden päätoimittajana, kun suostui julkaisemaan Ville Rannan lehdelle tarjoaman sarjakuvan.
”Sovimme, että sarjakuva keskittyy sananvapauden kysymyksiin, eikä islamilaiseen maailmaan, ja niin tapahtuikin. On sääli, että verkkosivut on suljettu, joten ihmiset eivät pääse itse katsomaan, millaisesta sarjakuvasta on kysymys.”
Myös Oulun kaupunki on jo ehtinyt reagoida kiistaan. Kaupunki peruutti eilen kuvituksen, jonka se oli tilannut Ville Rannalta koululaisille suunnattuun kirjaan J.V. Snellmanin elämästä. ”Katsoimme, ettemme halua kirjasen kuvittajaksi henkilöä, joka on julkaissut sarjakuvan, joka koetaan monella taholla loukkaavaksi”, kertoo J..V. Snellmanin juhlavuoden opetustoimen toimikunnan puheenjohtaja Päivi Mäki.
KOMMENTTIHe tekevät sen itse 24.2.2006
Sampo ja Tapiola pelästyivät Muhammed-kuvia 24.2.2006
Jyllands-Postenille journalismipalkinto 24.2.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi