5.2.2010 12:00
Kari Hotakaisen menestys sai jatkoa Runeberg-palkinnolla.
Vuoden 2010 Runeberg-kirjallisuuspalkinto myönnettiin Kari Hotakaiselle hänen teoksestaan Ihmisen osa.
Raadin perusteluiden mukaan Ihmisen osa on ravisteleva lukukokemus. Teos piirtää ulotteikasta ja syvätarkkaa kuvaa ajastamme ja sen kehityssuunnista. Se valtaa heti paikan Hotakaisen tähänastisen romaanituotannon huipulla.
"Kahden sukupolven, eläkkeellä olevien pienyrittäjien ja heidän lastensa kautta romaani kuvaa Suomen ja maailman nopeaa muuttumista. Kuva ei ole lohdullinen mutta ei myöskään toivoton. Ihmisen osa on sujuvalukuinen mutta ajatuksellisesti pitkään ja syvältä askarruttava romaani. Ihmisen osa piirtää yhteiskunnan kehitysvaiheesta kuvan, joka on samanaikaisesti hyytävän terävä ja karmivan hauska. Hotakainen rikastaa romaanitaiteen parhaita traditioita tähän aikaan pureutuvalla analyysilla ja kritiikillä", kirjallisuudentutkija Markku Envallin johtama raati perustelee valintaansa.
Muina ehdokkaina olivat Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri, Monika Fagerholmin Glitterscenen (Säihkenäyttämö), Gerry Birgit Ilvesheimon Lykantropia, Sanna Karlströmin Harry Harlow'n rakkauselämät, Juha Siron Marilynin hiuspinni ja Maarit Verrosen Normaalia elämää.
Runeberg-palkinto on sanomalehti Uusimaan, Porvoon kaupungin, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton ja Finlands Svenska Författareföreningin kirjallisuuspalkinto. Palkinto on perustettu vuonna 1986.
Palkintosumma on 10 000 euroa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi