Karita Mattilan Tosca sai buuaukset ohjaajan vuoksi New Yorkissa

new york. Hienosti laulanut Karita Mattila sai kohteliaat aplodit ja paljon ihastuneita yleisökommentteja New Yorkin Metropolitan -oopperan uuden Tosca-produktion ensi-illassa, joka oli samalla kauden juhlava avausgaala.

Rajut buuaukset seurasivat kuitenkin heti, kun Mattila haki lavalle ohjaaja Luc Bondyn. Reaktio oli harvinainen: newyorkilaiskriitikoiden mukaan tällä tavalla buuataan Metropolitanissa vain 2–3 kertaa vuodessa eli paljon harvemmin kuin vaikkapa saksalaistaloissa, joissa ohjaajat suorastaan tahtovat puolen yleisöä hurraavan ja toisen buuaavan.

Bondyn ruma, joskin kiintoisa uusi Tosca-ohjaus korvasi newyorkilaisten rakastaman Franco Zeffirellin ikivanhan ja romanttisen ohjauksen, ja tätä yleisön oli vaikea sietää.

Bondyn ohjaus oli kovasti kiltistynyt sitten kenraaliharjoituksen. Julman Scarpian rooliin sairastuneen Juha Uusitalon tilalle hypännyt George Gagnidze ei suostunut enää imeskelemään kirkossa Madonnapatsaan rintoja. Scarpian ilotytöt tarjosivat hänelle nytkin oraalista seksiä, mutta tällä kertaa rinnat verhoiltuna.

Oopperan lavastus oli arkinen, valaistus harmaa ja puvut rumia. Henkilöohjaus oli vain ajoittain vakuuttava, mistä myös Mattila hetkittäin kärsi. Hän on usein ollut psykologisesti vieläkin uskottavampi ilmeissään ja eleissään.

Mattila lauloi pääosin upeasti. Hänen alarekisterinsä on syventynyt hämmästyttävästi, ja sointi oli paljon italialaisempi kuin vuonna 2006 Suomen Kansallisoopperan Toscassa.

Raju toinen näytös korkeine c-nuotteineenkin onnistui.

Nouseva tähtitenori Marcelo Alvarez paransi illan mittaan, ja viimeinen aaria hurmasi yleisön. Hän sai yhtä isot aplodit kuin Mattila.

Sen sijaan Gagnidze sai tavanomaiset aplodit ja pari buuausta. Juha Uusitalo oli vuonna 2006 Helsingissä Scarpiana paljon väkevämpi, ja täyskuntoisena hän olisi varmasti tehnyt suuren vaikutuksen myös täällä.

Kapellimestari James Levine puhkui sairastelun jälkeen taas hyvää johtamiskuntoa, vaikka ei tehnytkään erityisen väkevää Toscaa. Orkesteri soitti muutamat hiljaiset kohdat valtavan kauniisti, mutta tulta puuttui.

Viime vuonna Metropolitanin yleisö ponnahti seisomaan ja suorastaan räjähti aplodeihin kauden alussa, kun Mattila loisti hyvän ohjauksen Salomena.

Samaan innostuneisuuteen ei nyt voitu päästä, ja syy on Luc Bondyn.

Ohjaaja jätti Toscan laimealla tavalla amerikkalaisen konservatismin ja eurooppalaisen ohjaajavetoisen teatterin välimaastoon.

Lue Vesa Sirénin koko arvio keskiviikon Helsingin Sanomista.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi