Kauhukakarat ovat seestyneet

Elonkorjaajien näyttely leviää myös Tammisaaren kaupunkiin

tammisaari. Pyökki ei juuri kasva luonnonvaraisena Suomessa. Kun se ilmastonmuutoksen myötä yleistyy, ensimmäiset pyökkimetsät nousevat ehkä Länsi-Uudellemaalle.

Siinä on lähtökohta Philip von Knorringin teokselle taiteilijaryhmä Elonkorjaajien näyttelyssä Tammisaaressa. Teokselle, jota ei ole perinteisessä mielessä olemassakaan. Se syntyy vähitellen vuorovaikutuksessa yleisön kanssa.

Ihmiset lähettävät tietoja ja valokuvia Länsi-Uudellamaalla kasvavista pyökeistä. Havaintoja vastaavat nuppineulat kartalla kasvavat vähitellen eräänlaiseksi virtuaaliseksi pyökkimetsäksi.

Von Knorringin eleeseen kiteytyy paljon tyypillistä elonkorjaajalaista. Yhtä tärkeää kuin konkreettiset teokset ovat ryhmälle aina olleet ideat, prosessit, liike ja älyllisyys.

Myös luonto erilaisten ajatusten heijastuspintana on ollut monelle Elonkorjaajalle tärkeä.

Elonkorjaajat-ryhmä syntyi 1971 edellisen vuosikymmenen undergroundin hengessä. Poikkitaiteellisuus ja käsitteellisyys, idän filosofiat ja kansainvälisyys olivat yhdistäviä piirteitä omapäisten individualistien joukolle.

Tammisaaren näyttelyssä on mukana lähes koko alkuperäinen ryhmä eli kymmenen taiteilijaa: Pekka Airaksinen, Carolus Enckell, Antero Kare, Philip von Knorring, J.O. Mallander, Carl-Erik Ström, Ilkka Juhani Takalo-Eskola, Erik Uddström, Peter Widén ja Stuart Wrede.

Yksi teos on mukana myös vuonna 1987 kuolleelta Olli Lyytikäiseltä. Sen sijaan ryhmän fiktiivinen taiteilija Leo Ruuskanen ei nyt ole mukana.

Elonkorjaajat ovat nyt 61-72-vuotiaita.

Aloittaessaan 1970-luvulla he pysyttelivät syrjässä taiteen valtavirroista, joita olivat poliittisesti kantaa ottava realistinen taide ja toisaalla abstrakti konkretismi.

Elonkorjaajat suuntasivat tuntosarvensa ohi kotimaisten kuvioiden kansainvälisiin virtauksiin kuten käsite- ja maataiteeseen, fluxukseen ja performanssiin, videoon ja valokuvaan. Tärkeä näyttelypaikka oli Huvilakadun galleria Cheap Thrills / Halvat Huvit, joka toimi vuoteen 1977.

Monet Elonkorjaajista ovat myöhemmin toimineet erilaisina taidevaikuttajina: kriitikkoina ja kirjoittajina, opettajina ja taidekoulun rehtoreina. Mutta myös jokaisen taiteellinen työ jatkuu.

Tammisaaren näyttely onkin koottu pääosin uudesta tuotannosta, menneen muistelua on mukana vain mausteena. Tarjolla on maalauksia, veistoksia, tilateoksia, valokuvia, musiikkia, muun muassa.

Teemaksi on kehitetty sanaleikki Kerran enfant aina terrible. Kauhukakaramaisin vanhoista herroista on ehkä joukon vanhin eli Ilkka Juhani Takalo-Eskola (s. 1937), joka väittää kaupungilla Kuninkaankadun yllä liehuvassa banderollissaan, että Puhuva olento on naurettava.

Kaupungilta löytyy erilaisten banderollien lisäksi myös kaksi hienoa meditatiivista tilateosta.

J.O. Mallander tiivistää 25 vuotta jatkuneen valkoisten tiilien kanssa työskentelynsä pitsimäiseksi pyramidinkaltaiseksi muuriksi Skepparträdgården-puistossa. Vanhemmista tiili-installaatioista on kuvakavalkadi galleriassa.

Stuart Wreden HOPP Tammisaaren kirkon vieressä kierrättää vettä, joka on ollut Wreden keskeinen materiaali viime vuosina. Vesi voi näyttäytyä myös geometrisina muotoina, kuten Wrede osoittaa Galleri Elverketissä esillä olevissa valokuvissa. HOPP on kuin risti, jonka pää on katkaistu, tai suuri T-kirjain, joka vie ajatukset Mallanderin aikanaan harrastamiin paperisiin "kirjainveistoksiin". Mutta olennaista nyt on elävä vesi, joka kimaltelee erilaisissa valoissa.

Wreden teos tuntuu kuuluvan pysyvästi tähän paikkaan kirkkopihalle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi