Kekkosen naisten toisiaan täydentävät kohtalot

Sylvi ja Anita. Helsingin kaupunginteatteri, pieni näyttämö. Panu Rajalan näytelmän ohjaus Kari Rentola, dramaturgia Merja Turunen, lavastus ja puvut Katariina Kirjavainen, valot Risto Heikkerö, ääni Antero Mansikka, maskit ja kampaukset Tuula Kuittinen. Rooleissa Eeva-Liisa Haimelin, Heidi Herala ja Ville Sormunen.

Diplomaatin rouva Anita Hallama (1925-2008) avautui suhteestaan presidentti Urho Kekkoseen päiväkirjojensa pohjalta kootussa teoksessa Sydämen kieltä sydämelle (Otava 2001). Kirja oli hänen ensimmäinen ja viimeinen puheenvuoronsa aiheesta.

Kolme vuotta rouva Hallaman kuoleman jälkeen kirja on Helsingin kaupunginteatterin uutuusnäytelmän keskeistä aineistoa. Eikä ihme!

Aihe itsessään on kiihottavan jännitteinen. Kahden tahoillaan naimisissa olevan ihmisen vuosia jatkunut suhde tekee siitä väistämättä neljän henkilön draaman, johon aika ja paikka luovat värinsä.

Kekkoset isännöivät Presidentinlinnaa ja Hallamat suurimman osan ajasta Suomen lähetystöä Moskovassa.

Näyttämölle pääsyä on huutanut myös kirjan pidäkkeellinen ja kerroksellinen rakenne. Rouva Hallama ei säilyttänyt presidentiltä saamiaan kirjeitä, mutta teki niistä muistiinpanot päiväkirjaansa. Panu Rajalan näytelmän hienoin piirre on siinä, että Anita Hallaman rinnalle nostetaan nimenomaan Sylvi Kekkonen. Näytelmä löytää tasapainonsa ja voimansa, kun Kekkosen kirjeiden rehevän kielen ja rouva Hallaman räiskyvien kommenttien rinnalle tuodaan rouva Kekkosen lyyrinen olemus ja kirjalliset intohimot.

Esityskertojen myötä Sylvi ja Anita toivottavasti pysähtyy vielä rohkeammin Sylvi Kekkosen henkilökuvan äärelle. Eeva-Liisa Haimelin tekee hienoisesta hapuilustaan huolimatta jännittävän roolityön täysin tyynenä ja äärimmilleen latautuneena Sylvinä.

Sylvin sielunmaisemat saavat erinomaista tukea Katariina Kirjavaisen lavastuksen hienovireisistä värisävyistä ja Matias Ojasen kanssa toteutetuista projisoinneista.

Anitan roolissa räiskähtelevä Heidi Herala osaa farssikuningattaren taidoillaan mitoittaa tulkintansa oikein kokonaisuuteen nähden. Rooleihinsa hyvin sopivien ja laadultaan erilaisten näyttelijättärien yhteispeli hyödyntää hienosti molempien ilmaisullista arsenaalia.

Tanssija Ville Sormunen silottaa tarinan saumakohtia liukkaasti vaihtuvine henkilöhahmoineen ja on asiaankuuluvan tasokas partneri tyylikkäille naisille. Kari Rentolan ohjaama esitys on komea lisä itsenäisyyden ajan historiaa käsittelevään kaupunginteatterin näytelmäsarjaan, jossa naisetkin pääsevät viimein arvoiseensa asemaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi