lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kiinalaistaitelija voitti painovoiman – valokuvissa

29.10.2008 22:44

Sirpa Räihä / HS

Kiinalainen taiteilija Li Wei ripusti Kiasmaan valokuvateoksensa "Rakkautta korkealla 1".

Kiinalainen taiteilija Li Wei ripusti Kiasmaan valokuvateoksensa "Rakkautta korkealla 1".

"Painovoiman voittaminen", kiinalainen taiteilija Li Wei tiivistää taiteensa ytimen. Mies tunnetaan huimista kuvistaan, joissa hän muun muassa keikkuu antennin nokassa, roikkuu pilvenpiirtäjän ikkunasta tai seisoo päällään vedessä.

Kun vielä tiedetään, että Li Wei tekee paitsi valokuvia myös performansseja, on selvää, että hän ei luo kuviaan tietokoneen ruudulla. Vaikka ihan koko totuus kuvissa ei näykään.

"Kuvani ovat epätodellisia, mutta silti todellisia. Tämänkin kuvan tilanne voisi olla mahdollinen", Li Wei sanoo viitaten teokseen Rakkautta korkealla 1.

Paketista juuri paljastettua kuvaa ollaan ripustamassa Kiasmaan, jossa Li Wei osallistuu Pilviin piirretty -näyttelyyn. Aasialaista nykytaidetta Kiinasta, Japanista ja Koreasta esittelevä kahdentoista taiteilijan näyttely aukeaa yleisölle lauantaina.

Miten ihmeessä tuo on tehty, Li Wein kuvien äärellä pohditaan aina. Hän kertoo kuviensa synnystä mielellään.

"Esimerkiksi Rakkautta korkealla on kuvattu pilvenpiirtäjän katolla, jonne olin rakentanut metallisen porttimaisen telineen. Roikun siinä vaijerista, joka kuitenkin on poistettu lopullisesta kuvasta."

"Yleensä minulle sanotaan tästä kuvasta, että onpas vahva tyttö!"

Li Wei (s. 1970) opiskeli perinteisessä taidekoulussa pääaineenaan öljyväreillä maalaaminen. "En kuitenkaan viipynyt koulussa kuin vuoden. Ajattelin, että opin muualla paremmin."

Taidekoulussa ei todellakaan opetettu pilvenpiirtäjän reunalla roikkumista. "Sen opetti yhteiskunta", Li Wei heittää.

Hän kertoo kyllä harrastaneensa nuorena rekkivoimistelua, pitkänmatkan juoksua ja kung futa.

Taidekoulusta Li Wei lähti 1994 ja siirtyi muutaman vuoden kuluttua performanssiin ja valokuvaan. Hänen tapauksessaan niitä yhdistää fyysisyys.

"Haluan kokea omassa kehossani tilanteet ja ympäristöt, joita kuvaan. En voisi missään tapauksessa rakentaa kuviani tietokoneella."

Samasta syystä Li Wei haluaa ehdottomasti olla itse mukana kuvissaan, eikä vain ohjata muita – vaikka heitäkin tarvitaan.

Tärkein kumppani on assistentti, joka painaa kameran laukaisinta, kun taiteilija itse riippuu vaijerissa.

"Joskus kuva syntyy meidän kahden voimin, joskus avustajia tarvitaan kymmeniä. He ovat yleensä ystäviäni."

Li Wei myöntää, että hänen työnsä on usein oikeasti vaarallista, ja näyttää pitkää arpea käsivarressaan. "Mutta en ajattelekaan lopettamista. Haluan jatkaa niin kauan kuin pystyn."

Taiteilija on huomannut, että hänen teoksensa puhuttelevat ihmisiä niin Kiinassa kuin länsimaissa.

"Käsittelen ihmisten tunteita nyky-yhteiskunnassa, esimerkiksi varmuutta ja epävarmuutta. Kuvat ymmärretään kaikkialla."

Muutakin symboliikkaa kuvista voi lukea.

"Painovoima, jonka haluan voittaa, on vallan ja auktoriteetin symboli."


Pilviin piirretty – aasialaista nykytaidetta 1. 11.–1. 2. Kiasmassa (Mannerheiminaukio 2). Li Wein performanssi sunnuntaina 2. 11. klo 13.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.