lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Kilpailuvirasto: Emme vastusta Yle-maksua

13.6.2009 5:00

Kilpailuviraston apulaisjohtaja Seppo Reimavuo sanoo, että viraston tällä viikolla antamaa lausuntoa Yleisradiosta on tulkittu väärin. Hänen mukaansa kilpailuvirasto ei vastusta Yleisradion rahoittamista niin sanotun Mika Lintilän (kesk) työryhmän ehdottamalla mediamaksulla.

"Emme tyrmää mediamaksua. Mielestämme kaikissa maksutavoissa on ongelmia, mutta paras olisi suora budjettirahoitus."

Reimavuon mukaan virasto ei aio käydä poikkiteloin, jos eduskunta säätää lain media- eli Yle-maksusta. "Ei me tästä oikeuteen mentäisi. Jos joku haluaisi tämän riitauttaa, oikea taho käsittelemään asiaa olisi EU:n komissio."

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt kilpailuvirastolta ja 80 muulta taholta lausunnon Lintilän työryhmän ehdotuksista. Lausuntoja on saapunut noin 50.

"Ensi viikon alussa on vielä aikaa jättää lausunto. Sitten ne käsitellään, jonka jälkeen ministeri (Suvi Lindén, kok) tekee linjauksen, miten jatketaan", viestintäneuvos Elina Normo sanoo.

Lindén sanoi keväällä, että hallituksen esitys pyritään saamaan eduskunnan käsittelyyn mahdollisimman nopeasti eli todennäköisesti syksyllä.

Kilpailuviraston lausunnon mukaan Ylen hallintoneuvosto ei ole ideaalinen valvoja Ylelle.

Se on siis toisilla linjoilla kuin Lintilän työryhmä, jonka mielestä hallintoneuvosto on riittävän riippumaton elin.

"Loppuraportissa ehdotettu valvontamenettely ei täyttäisi Kilpailuviraston käsityksen mukaan täysin komission velvoittamaa riippumattomuutta, sillä hallintoneuvosto on osa Ylen organisaatiota", lausunnossa sanotaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.