torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Kilpailuvirasto vastustaa Yle-maksua

11.6.2009 16:01 | Päivitetty: 11.6.2009 16:44

Kilpailuvirasto vastustaa esitystä niin sanotusta Yle-maksusta, joka perittäisiin kaikilta kotitalouksilta. Yleisradion rahoitus pitäisi Kilpailuviraston mukaan tulla valtion budjetista.

Verovaroin rahoitettu Yle olisi Kilpailuviraston mukaan paras vaihtoehto kilpailun näkökulmasta.

Kilpailuvirasto vaatii myös, että Yleisradion julkisen palvelun määrittelyssä pitää huolehtia, että yksityisen ja julkisen median kilpailutilanne on neutraali.

Kilpailutilanne nousi keväällä esille, kun kaupalliset mediayhtiöt syyttivät Yleä astumisesta niiden reviirille ilmaisella uutistarjonnalla muun muassa kauppakeskusten valotauluilla. Ylen toiminnan katsottiin heikentävän erityisesti STT:n asemaa.

Kilpailuviraston mielestä Ylen tehtäviä koskevan lain tulisi olla tarkka, ja siihen pitäisi sisältyä kilpailuvaikutusten arviointi. Muun muassa urheilua ja viihdettä ei kuitenkaan tulisi sulkea pois Ylen tarjonnasta, vaikka ne kilpailevat kaupallisten medioiden tarjonnan kanssa.

Kilpailuvirasto on myös tyytymätön Lintilän työryhmän ehdotukseen, että Yleä valvoisi sen oma hallintoneuvosto. Viraston mukaan liikenne- ja viestintäministeriöön pitäisi perustaa puolueeton valvontaelin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.