31.1.2007 15:34
Kirill "Kirka" Babitzin syntyi 22. syyskuuta 1950 Helsingissä venäjänkieliseen ortodoksiperheeseen.
Kirka aloitti muusikon uransa alle kouluikäisenä haitarilla.
1964 Kirka pääsi The Creatures-yhtyeen solistiksi.
1967 ensimmäinen single Blues Sectionin kanssa Anna suukko vain / Silloin ihminen kaunein on (Love Records). Myöhemmin samana vuonna läpimurtosingle Hetki lyö.
Ensimmäiset levyt Kirka keikalla ja Kirka (1969).
1984 yhdeksäs sija Eurovision laulukilpailuissa kappaleella Hengaillaan.
1988 Syksyn sävel -kilpailun voitto kappaleella Surun pyyhit silmistäni.
Surun pyyhit silmistäni (1988) on Kirkan eniten myyty ja Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi myydyin levy. 2005 mennessä sitä oli myyty 208 975 kappaletta.
1998–1999 Kirka esiintyi Mestarit -kokoonpanossa Hectorin, Pave Maijasen ja Pepe Willbergin kanssa.
Kirkan sisarukset Aleksandr, "Sammy" (1948 – 1973), Marija "Muska" (s. 1952), Georgij "Ykä" (s. 1955) ja Anna (s. 1960) ovat myös laulaneet.
Kirka Babitzin haudataan hiljaisuudessa 2.2.2007
Kirka on kuollut 31.1.2007
Suomalaisen rocklaulajan mittapuu 31.1.2007
SANOTTUALukijat muistelevat Kirkaa 31.1.2007
TIETOKULMAKirkan tuotanto 31.1.2007
Kirkasta erikoislähetys Radio Helsingissä 31.1.2007
ONNITTELEMMEKirkan 50-vuotishaastattelu vuodelta 2000 22.9.2000
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi