24.10.2009
Joukko WSOY:n kirjailijoita on lähettänyt Sanoma-konsernin
hallitukselle kirjeen, jossa moititaan kovin sanoin WSOY:n johdon
toimintaa.
Kritiikki kohdistuu erityisesti vuonna 2008 WSOY:llä aloittaneeseen toimitusjohtajaan Anna Baijarsiin sekä viestintä- ja markkinointijohtajaan Tarja Virolaiseen. Kahdentoista allekirjoittajan joukko moittii uutta johtoa erityisesti markkinointiin liittyvästä välinpitämättömyydestä ja kirjailijoiden mielipiteiden väheksymisestä.
"Tilanne WSOY:ssä on ollut tulehtunut jo pitkään", sanoo Finlandia-palkittu kirjailija Sofi Oksanen, joka on yksi kirjeen allekirjoittajista.
"Olen kertonut johdolle näkemykseni, mutta sitä ei ole kuunneltu."
Kirjeen mukaan "uuden johdon myötä tilanne on ajautunut kaaokseen."
"Nykyinen uuden johdon organisoima toiminta vahingoittaa ja suorastaan sabotoi monen allekirjoittaneen uraa sekä aiheuttaa heille tuntuvia taloudellisia menetyksiä", kirjeessä sanotaan.
Oksasen mukaan ongelmat näkyvät esimerkiksi monissa pienissä käytännön asioissa. Kirjailijoille ei ole toimitettu messuohjelmia tai ne eivät pidä paikkaansa. On myös suurempia ongelmia.
"Kotimaisen kirjallisuuden osasto on ajettu ahtaalle. Siellä on pula ajasta: se on tunnelma, mikä tulee kirjailijoille. Onhan kiirettä ollut aiemminkin, mutta se on mennyt uudelle tasolle", Oksanen sanoo.
"Yt-neuvottelut on hoidettu huonosti. Henkilökunnan pahoinvointi on suurta. On hankala sopia mitään asioita, kun ei tiedä, onko ihminen vuoden päästä töissä."
Oksasen mukaan kritiikki kohdistuu nimenomaan Baijarsin ja Virolaisen toimintatapaan, ei heihin ihmisinä.
"He eivät ehkä ole käsittäneet, miten isoa kustantamoa he johtavat", Sofi Oksanen sanoo.
Kirjeen allekirjoittanut Rosa Liksom pitää kirjeestä noussutta kohua "pöyristyttävänä".
Hän luuli kirjeen olevan yhtiön sisäinen asia. Hänen mielestään kyse on keskustelusta, jota Liksom on käynyt talon sisällä pitkään ja tulee myös mielellään jatkamaan.
Varsinaista kirjeen sisältöä hän ei halua kommentoida tiedotusvälineille ennen kuin on puhunut Baijarsin kanssa maanantaina.
"Aikamoista tekstiä", kommentoi WSOY:n toimitusjohtaja Anna Baijars kirjeen sisältöä.
"Kirje on luettu huolellisesti ja ryhdymme toimiin", sanoo puolestaan Tarja Virolainen.
Baijarsin mukaan kirjeen kaltaista kritiikkiä on kuultu aikaisemminkin ja siihen pitää suhtautua vakavasti: "Allekirjoittajien joukossa on muutama kirjailija, jotka ovat lähestyneet hyvinkin suoraan. Olen hieman pahoillani, että joukossa on joitain sellaisia, joiden kanssa en ole päässyt keskustelemaan."
Baijarsin mukaan johdon vaihtumisen jälkeen vie oman aikansa ennen kuin toiminta vakiintuu: "Me olemme kuitenkin rakentamisen alkutaipaleella". Baijars aikoo tavata kirjeen allekirjoittaneet kirjailijat mahdollisimman pian.
MTV3:n tietojen mukaan kirjailijat ovat hermostuneet erityisesti siihen, että Baijars puuttuu liikaa kotimaisen kaunokirjallisuuden ja Johnny Knigan julkaisuohjelmaan.
Kirjailijoiden mielestä Baijars häiritsee heidän yhteistyötään kotimaisen kirjallisuuden kustannuspäällikön Harri Haanpään ja Johnny Knigan johtajan Jyrki Niemisen kanssa.
"Tuokin on minusta erikoinen kommentti. Haanpään ja Niemisen kanssa minulla on äärimmäisen hyvä yhteistyö. Pitäisi kysyä, kokevatko he todella näin", Anna Baijars sanoo.
Hänestä on normaalia, että esimies on kiinnostunut alaistensa toiminnasta.
Jyrki Nieminen ei halunnut kommentoida asiaa perjantaina. Helsingin Sanomat ei tavoittanut Harri Haanpäätä.
WSOY irtisanoo lisää väkeä ensi viikolla 16.6.2010
Kirjailijaliitto Ylelle: Oksasen potkut esimerkki alan kovasta turbulenssista 16.6.2010
WSOY antoi Sofi Oksaselle potkut 15.6.2010
Sofi Oksanen kummeksuu yhteistyön lopettamisen syitä 15.6.2010
KOMMENTTIKirjailija ja kustantaja kasvoivat erilleen 15.6.2010
Jari Tervo: Kova päätös 15.6.2010
WSOY otti aikalisän kirjailijakapinansa selvittämiseen 27.10.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi