lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Koop Arponen edustaa Suomea New Wave -kilpailussa

2.3.2011 6:23

Idols-voittaja Koop Arponen lähtee yhdessä Flute Of Shame -yhtyeensä kanssa edustamaan Suomea kansainväliseen laulukilpailuun. Yhtye lunasti lippunsa New Wave -kilpailun finaaliin Helsingin Savoy-teatterissa tiistai-iltana käydyssä Suomen-finaalissa.

Yhtye esitti Savoyssa Moody Bluesin kappaleen Nights in White Satin.

"On etuoikeus edustaa Suomea tässä tapahtumassa vanhassa kaveriporukassa. Olemme työskennelleet yhdessä jo kuusi vuotta ja odotamme innolla uusia kokemuksia sekä tilaisuutta testata, mihin meistä on", yhtye kommentoi voittonsa jälkeen.

Koko laulukilpailun finaali käydään Latvian Jurmalassa heinäkuun lopussa. New Wave -kisa järjestetään tänä vuonna kymmenennen kerran.

Laulukilpailusta on kasvanut vuosien aikana suuri musiikkitapahtuma. Viisipäiväisen kilpailun jokaisena päivänä on gaalakonsertti. Konserteissa on edellisinä vuosina esiintyneet muiden muassa Stevie Wonder ja Enrique Iglesias. Suomalainen Sunrise Avenue esiintyy gaalassa tänä vuonna.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.