14.8.2009 1:29
Kraftwerk konsertoi Suvilahdessa torstaina.
Manchesterissa Kraftwerk pääsi toteuttamaan pyöräilyfetissiään esiintymällä kaupungin velodromilla Britannian olympiapyöräilytiimin kanssa, mutta ei Helsingin konserttipaikkakaan jäänyt kauas osuvuudessaan. Missä muualla kuin vanhalla voimala-alueella olisi Kraftwerk omimmillaan?
Hanasaaren vanhan A-voimalan piiput tarjosivat komean teollisuushistoriallisen taustan show'lle, jonka visuaalinen anti liikkui vahvasti teollisen ajan kuvastossa: Eurooppaa halkovissa moottoriteissä ja junaraiteissa, neonvaloissa, ydinvoimalaitoksissa, vanhoissa tietokoneutopioissa ja pyöräilyn dynamiikassa.
Kraftwerk livenä on yhtälailla kuvallinen kuin musiikillinen kokemus. Yhtyeen neljä jäsentä liikkuvat lavalla häviävän vähän ja vain Ralf Hütterin laulu tarjoaa hetkellisen muistutuksen siitä, että miehet läppäriensä takana ovat lihaa ja verta, eivätkä robotteja.
Jatkuvasti lavan takana liikkuvat grafiikat, kuvakollaasit ja filmit kuitenkin kuvittavat yhtyeen musiikin läpi kulkevia teemoja ihmisen ja koneiden inhimillisestä suhteesta.
Kraftwerkin musiikki onkin melodisuudessaan harvinaisen lämmintä ja inhimillistä elektronista poppia.
Suvilahdessa Kraftwerk soitti version tutusta 18-kappaleen setistään.
Kappalejärjestys poikkesi kiertueen muista keikoista, mutta sisältö oli suurin piirtein sama. Manchesterin keikasta poikettiin vain yhden kappaleen kohdalla – Helsingissä kuultiin toisena kappaleena Expo 2000:n remixversio, ei Planet of Visionsia.
Vaikka konsertin graafinen ilme ei ratkaisevasti poikennut viiden vuoden takaisesta Helsingin Jäähallin keikasta, oli tunnelma tyystin toisenlainen.
Yleisö oli pakkautunut lavan eteen ja pimeässä loistaneet grafiikat ja konsertin aikana paikalleen viilatut soundit hukuttivat koko alueen Kraftwerkin maailmaan. Tanssivalle, hurraavalle ja tauotta kuvia ottavalle yleisölle se näytti kelpaavan.
Kraftwerkin erikoinen magia syntyy yhdistelmästä nostalgiaa, vanhaa modernismia ja postmodernia aikaa. Se käsittelee modernismin teemoja asettamalla vastakkain uuden teknologian keinoin tehdyn musiikin ja 1900-luvun jälkipuolen tekniset innovaatiot, jotka tuntuivat varmaan jähmeän vanhanaikaisilta jo 1970- ja 1980-lukujen tulevaisuusennustuksien näkökulmasta.
Vaikka yhtyeen suuret hitit kuten Robots ja The Model tuntuvat jo ikänsäkin puolesta nostalgisilta, kuulostaa suuri osa yhtyeen kappaleista yhä hämmentävän raikkailta. Siitäkin on kiittäminen uutta teknologiaa.
Nämä Kraftwerkin kappaleet kuultiin 14.8.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi