lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kulttuuri saa valtiolta yli 12 miljoonaa lisää rahaa

26.10.2010 13:43

Kulttuuri saa valtiolta ensi vuonna yli 12 miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin vielä viime elokuussa budjettineuvottelujen jälkeen oli aikomus.

Rahat valtio hankkii siten, että se ottaa käyttöönsä veikkausvoitoista 30 miljoonaa euroa aiottua enemmän. Kulttuurin lisäksi osansa saavat urheilu ja nuorisotoimi.

Suurin osa lisäyksestä – kaikkiaan yli 23 miljoonaa – käytetään työllistämiseen.

Kulttuurin osuudesta työllistämiseen menee kuutisen miljoonaa euroa. Rahat menevät lähinnä kulttuurirakennusten rakennus- ja korjaustöihin.

Rahoista päätettiin tiistaina Säätytalolla, jossa hallitus neuvotteli ensi vuoden budjetin täydennyksestä ja tämän vuoden viimeisestä lisäbudjetista.

Lisätyistä veikkausvoitoista 6,5 miljoonaa euroa suunnataan Turun kulttuuripääkaupunkivuoden järjestelyihin. Uusi määräraha merkitsee sitä, että valtion osuus juhlavuoden menoista nousee 18 miljoonaan euroon, kuten alun perin oli aikomuskin.

Valtion taidemuseo saa budjettirahoista puoli miljoonaa euroa taideteosten hankkimiseen. Elokuussa Valtion taidemuseon taidehankintamäärärahoja leikattiin puolella miljoonalla eurolla 239 000 euroon. Leikkauksen perumisen jälkeen Valtion taidemuseon taidehankintarahat pysyvät ensi vuonna siis samalla tasolla kuin tänä vuonna.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.