24.10.2006 19:24
Suomessa ilmestyy reilusti yli 300 kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehteä
Kulttuuri- ja mielipidelehtien tukemiseen osoitetaan ensi vuoden talousarviossa 679 000 euroa, mikä on yli 15 prosenttia vähemmän kuin tänä vuonna.
Leikattavaksi esitetty 121 000 euroa on valtion budjetissa mitättömän pieni summa, mutta monille lehdille viimeinen oljenkorsi, konkreettinen kysymys elämästä ja kuolemasta.
Suomessa ilmestyy pitkälti yli 300 kulttuuri-, mielipide- ja tiedejulkaisua, joita tehdään pääasiassa hyvin niukoilla resursseilla, intohimoisesti talkoovoimin, asioiden itsensä vuoksi. Lukijat voidaan laskea sadoissa tuhansissa.
Noin kolmannes näistä lehdistä saa taloudellista tukea valtiolta. Opetusministeriö on pitänyt tärkeänä tukea vähälevikkisiä medioita, jotka "pitävät yllä yhteiskunnallista keskustelua kulttuurista, tieteestä, taiteesta tai uskonnollisesta elämästä".
Monet julkaisuista palvelevat paitsi oman alansa asiantuntijoita ja aktiivisia harrastajia myös erilaisia vähemmistöjä. Niiden arvoa perustellaan muun muassa sanan- ja ilmaisunvapaudella, kansalaisvaikuttamisella tai moniarvoisuudella – jotka ovat valtionhallinnossakin usein käytettyjä sanoja.
Valtion budjetti valmistunee joulukuussa, ja silloin lopullisen päätöksen mainittujen tukien leikkaamisesta tai leikkaamatta jättämisestä tekee eduskunta.
Opetusministeriön ylijohtajan Riitta Kaivosojan pahoittelut eivät asiaa muuksi muuta.
"Me kyllä esitimme valtiovarainministeriölle entistä summaa, mutta heidän päätöksensä oli, että kyseiseltä momentilta pitää leikata yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. Jouduimme sitten jakamaan jäljelle jäävän summan niin, että ainoastaan kulttuuri-instituutteihin ja saamelaiskulttuuriin ei ole koskettu."
Nykyiseen 800 000 euron tukitasoonkin päästiin vasta viime vuonna, kun tuki sitä ennen pysyi samalla tasolla yli kymmenen vuotta.
Monen julkaisun kohdalla kulttuurilehtituki on kymmenessä vuodessa jopa laskenut. Samaan aikaan tuotanto- ja jakelukustannukset ovat kasvaneet, ja tiedossa on, että postimaksut nousevat myös ensi vuonna.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi