Kuva rakentaa ja rajaa

kuvat. Kari Hakli on kuvannut Suomen rakennustaiteen museolle jo opiskeluajoistaan 1960-luvulta lähtien. Museon kokoelmiin sisältyy noin 1500 hänen ottamaansa arkkitehtuurikuvaa, ja tästä runsaasta aineistosta on järjestetty pienimuotoinen näyttely museon arkistoon.

Valokuvatut rakennukset ovat keskiajalta 1970-luvulle, Turun tuomiokirkosta ja Tyrvään kirkosta Finlandia-taloon, mutta kuvausajankohdat eivät valitettavasti käy ilmi teostiedoissa.

Haklin estetiikka näyttäisi perustuvan paljossa hänen opiskeluvuosiensa rationaaliseen, rakenteelliseen ja asiallisuutta tavoittelevaan asenteeseen. Hän ei juuri tunnelmoi tai salli romanttisia efektejä, vaan on pikemminkin kurinalainen positivisti, joka mieluusti näyttää rakennukset sellaisinaan kirkkaassa päivänvalossa.

Valojen ja varjojen jyrkkä leikki on kuitenkin Haklin tietoisia ilmaisukeinoja, teatraalinen ja ekspressiivinen piirre työssä.

Rakennuksia Hakli kuvaa kuin taideobjekteja. Mukana on harvoin ihmisiä, jotka asuisivat ja käyttäisivät taloja päinvastoin kuin viime vuonna Helsingin kaupunginmuseon näyttelyssä, jossa Hakli omistautui arkielämän monimuotoisuudelle.

Nyt kuvaaja suosii jyrkkiä rajauksia ja leikkauksia, jotka korostavat yksityiskohtia ja irrallisuutta. Tämä on manipuloiva tekijä hänen rehellisyyttä painottavassa kuvausotteessaan.

Katsomme otteita suomalaisen arkkitehtuurin historiasta 1960-luvun linssin läpi. Ajanhenki on kuitenkin viekkaampi kuin voimme odottaa. Vuosien kuluessa Haklin metafysiikan vastaisuuskin alkaa tuottaa omaa taikaansa.

Se onkin arkkitehtuurivalokuvauksen suuri ihme: valokuvien merkitys ja vaikutusvoima vain kasvavat ajan myötä. Ne alkavat parhaimmillaan kilpailla itse rakennusten kanssa. Eikä vain siinä tapauksessa, että talot on purettu.

Lyömättömät - itse rakennuksia paremmat arkkitehtuurikuvat - on lähes aina otettu niiden valmistumisajankohtana, kun kuvaajan ja rakennusten estetiikka ovat osuneet yksiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi