11.2.2011 23:28
Raadin mukaan voittajakuva kiinnittää arvokkaalla tavalla huomion naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.
Eteläafrikkalaisen Jodi Bieberin ottama valokuva silvotusta afganistanilaisesta naisesta on voittanut World Press Photo -valokuvakilpailun.
Kuva valittiin vuoden 2010 parhaaksi lehtikuvaksi.
Kuvassa esiintyy 18-vuotias Bibi Aisha, jonka nenä ja korvat ovat aviomiehen silpomat. Taleban-komentaja oli määrännyt aviomiehen leikkelemään Aishan kasvot rangaistukseksi siitä, että Aisha oli jättänyt miehensä tämän väkivaltaisuuden takia.
Kuva julkaistiin Time-lehden kannessa elokuussa.
Raadin mukaan kuva kiinnittää shokeeraavuudestaan huolimatta arvokkaalla tavalla huomion naisiin kohdistuvaan väkivaltaan.
Bieber on sanonut, ettei halunnut kuvata Aishaa uhrina. "Ajattelin: ei – tämä nainen on kaunis", Bieber kertoi Time-lehdelle.
Aisha kertoi suostuneensa kansikuvaan, koska hän halusi lukijoiden näkevän Talebanien vallan kasvun mahdolliset seuraukset. Aisha onnistui pakenemaan väkivaltaisesta avioliitostaan ja asuu nykyisin Yhdysvalloissa, jossa hänelle on tehty korjaavia leikkauksia.
Freelance-kuvajournalistina työskentelevä 44-vuotias Bieber on voittanut kahdeksan World Press Photo -palkintoa vuoden 1998 jälkeen.
Kaikkiaan kilpailussa palkittiin 56 valokuvaajaa 23 maasta. Kilpailuun osallistui lähes 6 000 kuvaajaa yli 100 000 valokuvalla.
Bieber voitti kuvallaan ensimmäisen palkinnon myös henkilökuvien kategoriassa. Palkintojen arvo on 10 000 euroa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi