lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kysely: Tv-kanavien iso määrä ei innosta suomalaisia

29.12.2007 12:41

Tv-kanavien isosta määrästä ei ole iloa suomalaisten enemmistölle. 63 prosenttia suomalaisista seuraa edelleen säännöllisesti korkeintaan neljää tv-kanavaa. Yli kymmentä kanavaa ei katso kukaan.

Tiedot ovat Taloustutkimuksen tuoreesta tutkimuksesta.

Digiaika ei tutkimuksen mukaan ole lisännyt television katselua.

Valtaosa eli 74 prosenttia haastatelluista suomalaisista on sitä mieltä, ettei digitaalisuus ole vaikuttanut millään tavalla television katseluun.

Niillä, joilla se on vaikuttanut, se on ennemmin vähentänyt kuin lisännyt katselua. Nykyään vähemmän televisiota katsoo 12 prosenttia suomalaisista ja aiempaa enemmän 11 prosenttia.

Kolme prosenttia ilmoittaa luopuneensa televisiosta kokonaan. Eniten luopujia on eläkeläisissä.

Helsingin Uutisten, Vantaan Sanomien ja Länsiväylän teettämässä tutkimuksessa haastateltiin joulun alla yli tuhatta suomalaista. Tuloksen virhemarginaali on runsaat kolme prosenttia suuntaan tai toiseen.

Tutkimuksessa kysyttiin, miten digiaikaan siirtyminen on vaikuttanut television katseluun sekä kuinka montaa televisiokanavaa katsotaan aktiivisesti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.