30.10.2009 14:55
Lämpimämpi on suomen kielen hassuin sana, jos Helsingin kirjamessuilla pidetyn kilpailun tulokseen on luottaminen. Kielitoimiston järjestämään sanakisaan otti osaa viime viikolla 187 messuvierasta.
Useat valitsivat hassuimmaksi sanaksi sellaisen, jonka äänneasua pidettiin huvittavana. Lämpimämpi-sanan ohella eniten ääniä sai yökyöpeli, sillä siinä toistuu yö-diftongi. Joidenkin sanojen todettiin kuvaavan hauskasti ja osuvasti tarkoitettaan, esimerkkeinä hiprakka, kutkutus, käppänä ja lääpällään.
"Kisan tuloksessa pistävät silmään lukuisat ö- ja ä-kirjaimet. Hupaisina sanoina mainittiin muiden muassa äiti, äkämä, römpötti, kärpäslätkä sekä sienilaji känsätuhkelo", kertoo Kielitoimiston erikoistutkija Annastiina Viertiö.
Myös palindromeja pidettiin hassuina: esimerkiksi saippuakauppias on sama sana myös takaperin luettuna. Jotkut perustelivat valintaansa sillä, että mitä enemmän sanaa toistaa, sitä hassummalta se alkaa kuulostaa: lavuaari.
Epäjohdonmukaisuuskin herätti ajatuksia. Hullunhauskaa, lohikäärmettä ja sikahyvää pidettiin ristiriitaisina ja sen vuoksi hassuina. Sanojen energiajae ja painopistealue merkitys taas oli äänestäjien mielestä epäselvä.
Nyt saatu tulos tuotti tutkijalle pienen yllätyksen.
"Olisi voinut olettaa, että hauskoiksi olisi ehdotettu enemmän pitkiä yhdyssanoja. Jos kisaan olisi voinut osallistua ajan kanssa netissä, niitä olisi voinut tulla mukaan. Nythän vastaukset annettiin nopeasti messuilla", Viertiö arvelee.
Myös suomen kielen sanoja, joita ulkomaalaisen on vaikea ääntää, pidettiin kyselyssä hassuina. Tallaisia sanoja ovat vaikkapa hölkynkölkyn ja höppänä.
"Ulkomaalaisista läheisten kielisukulaisten sanasto voi tuntua hauskalta. Suomen ja viron kielissä on samantyyppisiä sanoja, joilla kuitenkin on eri merkitys", Viertiö sanoo.
Niinpä suomen nakkimakkara on virolaiselle viineri. Politiikankin termistö menee etäälle: viron vaalit ovat meillä valaita, hallitus puolestaan on hometta.
"Myös Suomen sisällä on todennäköisesti alueellisia eroja siinä, millaiset sanat koetaan huvittaviksi."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi