16.6.2007 18:03
lahti. Sunnuntaina alkavassa Lahden kirjailijakokouksessa teemoiksi nousevat kauneus ja kauheus.
Esimerkiksi entisen Jugoslavian alueen kirjailijoiden elämässä ja tuotannossa kauneus ja kauheus kietoutuvat toisiinsa. Kokoukseen osallistuu kolme kirjailijaa, jotka ovat syntyneet Titon hallitsemassa Jugoslaviassa, käyneet siellä koulunsa, jossa heistä yhteisen kielen ja yhtenäiskulttuurin ihanteiden avulla muovattiin liittovaltion kansalaisia.
Sitten tuli sota, joka hajotti liittovaltion ja nosti kansat ja kansalaiset toisiaan vastaan. Muu Eurooppa seurasi tyrmistyneenä arvostetun sivistysvaltion ja suositun matkailumaan raaistumista ja raunioitumista.
Serbialainen David Albahari (s. 1948) muutti Jugoslavian sodan aikana kolmetoista vuotta sitten Kanadaan. Hänen näinä päivinä suomeksi ilmestyvä romaaninsa Syötti kertoo kauheudesta myös pitemmästä perspektiivistä: kirjailija hyödyntää juutalaista taustaansa ja kertoo toisen maailmansodan aikaan Kroatiassa asuneen serbianjuutalaisen äidin tarinan kaksinkertaisesti vieraana omassa maassaan.
Zoran Anchevski (s. 1954) on makedonialainen runoilija ja ansioitunut englanninkielisen kirjallisuuden kääntäjä ja Strugan kansainvälisen runofestivaalin johtaja.
Slovenialainen runoilija ja kääntäjä Taja Kramberger (s. 1970) ei ollut Jugoslavian sodan aikana vielä kirjailija, eikä siis joutunut silloin pohtimaan, olisiko kauneuden ilmaiseminen kauheuden keskellä jotenkin epäeettistä.
"Kirjailija ei voi lakata kirjoittamasta, kun ympärillä on kauheutta", Anchevski sanoo. Hän tarkoittaa, ettei "kauneutta" noin vain panna syrjään, koska sitä ei voi ainakaan nykykäsityksen mukaan erottaa kauheudesta.
Samaa mieltä on Kramberger: "Kun kirjailija tuntee todellisuuden tiedostamattoman kosketuksen – oli se kaunista tai kauheaa – hänen on vain ojennettava auttava kätensä ja pelastettava se, mitä tapahtuu hänen silmiensä edessä."
Sota kulki Sloveniasta Makedoniaan, ja vaikka sen suurimmat tuhot ja raakuudet tapahtuivat liittovaltion keskiosissa, se vaikutti Anchevskin mielestä mentaalisesti koko alueeseen.
Paradoksaalisesti se myös yhdisti, vaikka kansalliset johtajat pyrkivät erottamaan: "Uskon, että kirjailijat ovat oppineet paljon lukemalla alueen toisten kirjailijoiden kuvauksia sodasta. Meillä on nyt parempi tietoisuus Jugoslavian sodan kauhuista kuin aikaisemmin ja tämä yhteinen kokemus yhdistää, vaikka kansoina olemme erillämme."
Tänä vuonna Lahden kirjailijakokous järjestetään 23. kerran.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi