21.5.2006 20:07
Onnea Lordille! Heviyhtye teki minkä lupasi ja hoiti voiton kotiin ja komeasti, ja vielä juhlavuonna.
Suomen viisutaivalhan alkaa Laila Kinnusen osallistumisesta 1961, mutta vasta nyt päästiin viettämään Suomen osallistumisen 40-vuotissynttäreitä. Näin siksi, että vuosina 1970, 1995, 1997, 1999, 2001 ja 2003 kilpailu on jäänyt heikon menestyksen takia väliin.
Viitosella alkavalle kymmenluvulle suomalaiset euroviisuilevat kotikisoissa. Nuorisolle tiedoksi: se tuntuu pettymysten täyteisten vuosikymmenten jälkeen uskomattomalta: Finland welcomes the Eurovision Song Contest!
Voitto oli sitä paitsi ylivoimainen: ero kakkostilan Venäjään on 44 pistettä.
Peräti kahdeksan maata antoi Lordille täydet 12 pistettä. Voittoisan 292 pisteen saaliin keräämiseen olisi Suomen normaalivauhdilla tarvittu viitisentoista vuotta.
Lohduttavaa balsamia pahasti ahavoituneisiin viisuhaavoihin toi myös se, että Suomi sai 12 pistettä paitsi kaikilta muilta Pohjoismailta, naapuri-Virolta, Kreikalta ja Puolalta, myös Iso-Britannialta.
Aina Suomea paremmin sijoittuneet britit joutuvat nyt katselemaan pahannäköisiä nollarivejä: vuoden brittisaldo on 28 nollaa. Suomelle nollan antoivat vain Albania, Armenia ja Monaco.
Suomi nytkäytti euroviisut heviaikaan. Norjan Wig Wamilla oli heviä jo viime vuonna, mutta vasta suomalaisittain alkuvoimaisesti visualisoitu hevi istui huomiotalousaikaan kuin sarvi naamariin.
Mikä letkiksessä menetettiin, se hallelujassa voitettiin.
Kilpailun käännekohtia ovat olleet esimerkiksi kielirajoitusten vapauttaminen ja orkesterista luopuminen.
1990-luvulla eletyn itälaajenemisen myötä paljaalla pinnalla pelaaminen tuntuu kovasti lisääntyneen. Toisaalta Ruotsin Lill Lindfors pudotti hameensa juontajana jo 1985.
Lordin ansiosta tai takia – näkökulmasta riippuen – Euroviisut ovat taas yhdessä risteyksessä. Hevihirviökloonien esiinmarssi lienee väistämätön, sillä edellisvuoden voittajaa matkitaan aina.
Toisaalta hassut hevisedät toivat viisuille paljon uutta ja nuorta yleisöä. Arvioiden mukaan tämän vuoden puhelinäänestykseen tuli noin 1,5 miljoonaa ääntä enemmän kuin viime vuonna, jolloin äänestäjiä oli 6–7 miljoonaa. Lordi houkutteli monet mukaan, netin kautta.
Suomen osallistujat Euroviisuissa kautta aikojen:
2006 Lordi, Suomi: Hard rock hallelujah (voittaja, pisteet 292)
2005 Geir Rönning: Why (semifinaalin 18:s, pisteet 50)
2004 Jari Sillanpää: Takes 2 to tango (semifinaalin 14:s, pisteet 51)
2002 Laura: Addicted to you (sijoitus 20:s, pisteet 20)
2000 Nina Åström: A little bit (sijoitus 18:s, pisteet 18)
1998 Edea: Aava (sijoitus 15:s, pisteet 22)
1996 Jasmine: Niin kaunis on taivas (sijoitus 23:s eli viimeinen, pisteet 9)
1994 CatCat: Bye bye baby (sijoitus 22:s, pisteet 11)
1993 Katri Helena: Tule luo (sijoitus 17:s, pisteet 20)
1992 Pave Maijanen: Yamma yamma (sijoitus 23:s eli viimeinen, pisteet 4)
1991 Kaija Kärkinen: Hullu yö (sijoitus 20:s, pisteet 6)
1990 Beat: Fri? (sijoitus 21:s eli viimeinen, pisteet 8)
1989 Anneli Saaristo: La dolce vita (sijoitus 7:s, pisteet 76)
1988 Boulevard: Nauravat silmät muistetaan (sijoitus 20:s, pisteet 3)
1987 Vicky Rosti: Sata salamaa (sijoitus 15:s, pisteet 32)
1986 Kari Kuivalainen: Päivä kahden ihmisen (sijoitus 15:s, pisteet 22)
1985 Sonja Lumme: Eläköön elämä (sijoitus 9:s, pisteet 58)
1984 Kirka: Hengaillaan (sijoitus 9:s, pisteet 46)
1983 Ami Aspelund: Fantasiaa (sijoitus 11:s, pisteet 41)
1982 Kojo: Nuku pommiin (sijoitus 18:s eli viimeinen, pisteet 0)
1981 Riki Sorsa: Reggae ok (sijoitus 16:s, pisteet 27)
1980 Vesa-Matti Loiri: Huilumies (sijoitus 19:s eli viimeinen, pisteet 6)
1979 Katri Helena: Katson sineen taivaan (sijoitus 14:s, pisteet 38)
1978 Seija Simola: Anna rakkaudelle tilaisuus (sijoitus 18:s, pisteet 2)
1977 Monica Aspelund: Lapponia (sijoitus 10:s, pisteet 51)
1976 Fredi & Ystävät: Pump pump (sijoitus 11:s, pisteet 44)
1975 Pihasoittajat: Viulu-ukko (sijoitus 7:s, pisteet 74)
1974 Carita Holmström: Älä mene pois (sijoitus 13:s, pisteet 4)
1973 Marion Rung: Tom tom tom (sijoitus 6:s, pisteet 93)
1972 Päivi Paunu & Kim Floor: Muistathan (sijoitus 12:s, pisteet 78)
1971 Markku Aro & Koivistolaiset: Tie uuteen päivään (sijoitus 8:s, pisteet 84)
1969 Jarkko & Laura: Kuin silloin ennen (sijoitus 12:s, pisteet 6)
1968 Kristiina Hautala: Kun kello käy (sijoitus 16:s eli viimeinen, pisteet 1)
1967 Fredi: Varjoon – suojaan (sijoitus 12:s, pisteet 3)
1966 Ann-Christine: Playboy (sijoitus 10:s, pisteet 7)
1965 Viktor Klimenko: Aurinko laskee länteen (sijoitus 15:s, pisteet 0)
1964 Lasse Mårtenson: Laiskotellen (sijoitus 7:s, pisteet 9)
1963 Laila Halme: Muistojeni laulu (sijoitus 13:s eli viimeinen, pisteet 0)
1962 Marion Rung: Tipi-tii (sijoitus 7:s, pisteet 4)
1961 Laila Kinnunen: Valoa ikkunassa (sijoitus 10:s, pisteet 6)
Euroviisuvoittajat kautta aikojen:
2006 Lordi, Suomi: Hard rock hallelujah
2005 Helena Paparizou, Kreikka: My number one
2004 Ruslana, Ukraina: Wild dances
2003 Sertab Erener, Turkki: Every way that I can
2002 Marie N, Latvia: I wanna
2001 Tanel Padar, Viro, Dave Benton & 2XL: Everybody
2000 The Olsen Brothers, Tanska: Fly on the wings of love
1999 Charlotte Nilsson, Ruotsi: Take me to your heaven
1998 Dana International, Israel: Diva
1997 Katrina & The Waves, Iso-Britannia: Love shine a light
1996 Eimear Quinn, Irlanti: The Voice
1995 Secret Garden, Norja: Nocturne
1994 Paul Harrington & Charlie McGettigan, Irlanti: Rock'n roll kids
1993 Niamh Kavanagh, Irlanti: In your eyes
1992 Linda Martin, Irlanti: Why me?
1991 Carola Häggkvist, Ruotsi: Fångad av en stormvind
1990 Toto Cutugno, Italia: Insieme 1992
1989 Riva, Jugoslavia: Rock me
1988 Celine Dion, Sveitsi: Ne partez pas sans moi
1987 Johnny Logan, Irlanti: Hold me now
1986 Sandra Kim, Belgia: J'aime la vie
1985 Bobbysocks, Norja: La det swinge
1984 Herrey's, Ruotsi: Diggi-loo diggi-ley
1983 Corinne Hermes, Luxemburg: Si la vie est cadeau
1982 Nicole, Saksan liittotasavalta: Ein bisschen Frieden
1981 Buck's Fizz, Iso-Britannia: Making your mind up
1980 Johnny Logan, Irlanti: What's another year
1979 Gali Atari & Milk & Honey, Israel: Hallelujah
1978 Izhar Cohen & Alphabeta, Israel: A-ba-ni-bi
1977 Marie Myriam, Ranska: L'oiseau et l'enfant
1976 Brotherhood of Man, Iso-Britannia: Save your kisses for me
1975 Teach-In, Alankomaat: Ding dinge dong
1974 Abba, Ruotsi: Waterloo
1973 Anne-Marie David, Luxemburg: Tu te reconnaîtras
1972 Vicky Leandros, Luxemburg: Après toi
1971 Séverine, Monaco: Un banc, un arbre, une rue
1970 Dana, Irlanti: All kinds of everything
1969 Lenny Kuhr, Alankomaat: De troubadour
1969 Salomé, Espanja: Vivo cantando
1969 Lulu, Iso-Britannia: Boom-bang-a-bang
1969 Frida Boccara, Ranska: Un jour, un enfant
1968 Massiel, Espanja: La, la, la
1967 Sandie Shaw, Iso-Britannia: Puppet on a string
1966 Udo Jürgens, Itävalta: Merci cherie
1965 France Gall, Luxemburg: Poupée de cire, poupée de son
1964 Gigliola Cinquetti, Italia: Non ho l'eta
1963 Grethe & Jörgen Ingman, Tanska: Dansevise
1962 Isabelle Aubret, Ranska: Un premier amour
1961 Jean-Claude Pascal, Luxemburg: Nous les amoureux
1960 Jacqueline Boyer, Ranska: Tom Pillibi
1959 Teddy Scholten, Alankomaat: Een beetje
1958 André Claveau, Ranska: Dors mon amour
1957 Corry Brokken, Alankomaat: Net als toen
1956 Lys Assia, Sveitsi: Refrain
Lordi juhlii perjantaina Kauppatorilla 22.5.2006
Rovaniemen keskustaan Lordi-aukio 22.5.2006
Lordin voitosta sanottua 21.5.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi