3.6.2008 18:43
Langattomien äänilaitteiden käyttö ei ole uhattuna, vakuuttaa viestintäministeri Suvi Lindén.
Äänialalla on oltu huolissaan langattomien radiomikrofonien ja muiden vastaavien laitteiden toiminnasta. Syynä on liikenne- ja viestintäministeriön suunnitteilla oleva asetusmuutos. Sen mukaan analogiselta televisiolta vapautuneet taajuudet – joilla myös langattomat äänilaitteet toimivat – jaetaan matkapuhelinkäyttöön.
Ministeriön asetus on osa maailmanlaajuista siirtymää, jossa televisiolähetysten digitalisoimisen myötä vapautuvat taajuudet annetaan mobiilialan käyttöön. Prosessi on kuitenkin pitkä, eikä asetuksen muutos vaikuta pitkään aikaan käytäntöön. Ministerin mukaan nykytilanteeseen ei ole tulossa muutoksia tämän vuosikymmenen aikana
Ministeri Lindénin erityisavustajan Aleksi Randellin mukaan Suomella on edessään pitkät koordinaationeuvottelut taajuuksista, varsinkin Venäjän kanssa. Asetusmuutos on tarpeellinen, jotta neuvottelut voidaan edes aloittaa.
Ministeriön mukaan pitkän siirtymävaiheen aikana langattomille äänilaitteille osoitetaan uudet käyttötaajuudet.
Myös EU:n tasolla langattomien laitteiden kohtalo on vielä selvittämättä. Euroopan komissio on teettämässä suunnitelman radiomikrofonien taajuuksien käytöstä. Euroopan laajuinen ratkaisu laskisi ministeriön mukaan laitteiden tuotantokustannuksia.
Äänialalle tulee kuluja, kun laitteet täytyy vaihtaa uusiin. Laitteita käytetään paitsi konserteissa, myös esimerkiksi kirkoissa, kouluissa ja yliopistoissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi